Donnerstag, 10. Juni 2010

Buon appetito!

Pyörällä polkeminen vaatii kaloreita ja niitähän löytyy Italian cucinasta vaikka millä mitalla.
Ensimmäisenä päivänä ajoimme San Danielen kaupunkiin, joka on tunnettu ilmakuivatusta kinkustaan. Kuiva alppi-ilma ja kostea/lämmin Adrian ilma kohtaavat toisensa San Danielessa ja muodostavat ihanteelliset olosuhteet kinkun kypsymiselle.
Tässä kuvassa näkyy kivan ravintolan ikkunasomistuksen takana kinkkuja roikkumassa seinällä.

Tietysti mekin kokeilimme herkullista, aivan ohueksi leikattua kinkkua, tässä lautasella yhden ihmisen annos.
Kinkun kanssa tarjottiin mm. erilaisia vihanneksia ja oliiveja.



Goriziasta löytyi söpö ravintola ja kaksi porukkamme kolmesta miehestä päätti tilata naudan kyljystä. Ruokalistalla luki hintana 3,80 €/etto ja fiksuja kun olemme, tiesimme tietenkin, että hinta on per 100g, mutta eipäs tiedetty, että yksi kyljys painaa yli kilon ja laskuun tuli kahdesta annoksesta 80 EUR.
Olimme matkan alussa sopineet, että pariskunnat maksaa vuoropäivinä koko porukan kaikki ruoat ja sinä päivänä oli maksuvuorossa Ginamies, joka ei itse ollut tilannut lihaa ja kalpeni nähdessään laskun. Kyllä me sen asian korjasimme seuraavina päivinä, mutta ikuiseksi vitsiksi se tilaus taitaa jäädä ja nyt olemme jo suunnitelleet teetättää Ginamiehelle t-paidan, jossa on tuon liha-annoksen kuva ja viereen tulee hinta 80€.


Uusi kokemus oli saada Proseccoa tynnyristä. Tällaisessa kannussa tuotiin pöytään litra jääkylmää Proseccoa yhdeksällä eurolla ja hyvälle maistui.

Cincin!

14 Kommentare:

  1. Italiassa ilmakuivattu kinkku kera hunajamelonin on se, millä elän. Juomaksi lasillinen tai kaksi hyvää valkoviiniä.

    Ihastuttava yliökuva!

    AntwortenLöschen
  2. Uusi kaunis ikkuna blogisivulla yllätti tänään. Hienoa!
    Niin voi käydä kun tilaa jotakin exoottista. Hinta oli hyvä, mutta jos lihakin maistui sen edestä niin mikäpäs siinä!!! Mutta saitte korvattua Ginamiehelle seuraavana päivänä.
    Meille kävi Australiassa Hamilton Islandissa 15 v. sitten melkein samalla lailla. Ihmettelimme, kun ravintola oli tyhjä illallisaikaan. Istuimme herroiksi uima-altaan reunalle ravintolassa ja tilasimme kalaa. Kun se tuotiin, annokset olivat sillifilettä purkista ketchupin alla ja siinä lisukkeena jotain kasviksia. Hinta oli 92 saksanmarkkaa kahdelta annokselta. Siitä opimme jotain... Mutta eihän aina osaa olla viisas..... Sekin lasku on kestetty maksaa.... Mutta eipä sen jälkeen ole tapahtunut moista mokaa meille.
    Oli melkein sellainen tunne, että pyöräilin Teidän kanssa..... Niin upeita kuvia ja kertomuksia...

    AntwortenLöschen
  3. Oi oi... eipä taida olla halpa maa tuo Iittalia...

    Oisko teidän pitänyt osata pyytää "sata grammaa kiitos" :D? Kyllä ois juuttunut moinen lihapala minulla kurkkuun. Neljäkytä euroa pihvi. Järkyttynyt olen.

    AntwortenLöschen
  4. Leena: kuva on vanhasta talosta Gorizian kaupungista, jonka läpi menee Italian ja Slovenian raja. Ränsistynytkin voi joskus olla kaunista.
    Maija: olipas tyyristä silliä teillä!
    Natjale: multa olis mennyt heti ruokahalut, jos olisin tuon annoksen saanut.

    AntwortenLöschen
  5. Ihana uusi bannerikuva,löytyikö tuo matkalla?`
    Hups.olipa painava kyljys ja hinta sen mukainen....

    AntwortenLöschen
  6. Yaelian: vanhan talon ikkuna Goriziasta, harmi vain, että sähköjohdot kuvastuu sinne enkä osaa käsitellä niitä pois.

    AntwortenLöschen
  7. Piti oikein uudestaan mennä katsomaan sähköjohtoa, kun en sitä ensikatsomalta huomannut. Siis ei minusta ainakaan häiritse, kun kuva on muuten niin hieno.
    Noista lihajutuista en kala/kasvissyöjänä sano mitään muuta kuin että kallista oli.Pitääpä tarkkailla seuraavalla matkalla sillin grammahintoja!

    AntwortenLöschen
  8. Clarissa: olinpa taas tyhmä, kun huomautin siitä johdosta.

    AntwortenLöschen
  9. Upea bannerikuva! Enkä miekään mitään sähköjohtoa huomannut kuin vasta huomautettuasi siitä!

    Aika iso annos lihaa on lautasella, riittäis varmaan monelle. Italialainen keittiö on melkein parasta mitä tiedän juomista puhumattakaan.

    AntwortenLöschen
  10. Susadim: kiitos :-))
    Helena: kyllä sillä annoksella olisi yhden perheen ruokkinut

    AntwortenLöschen
  11. Ruoka Italiassa on NIIN HYVÄÄ! Perustuukohan se raaka-aineisiin, vai oranssin auringon paisteeseen, että missään muualla ei ole yhtä makoisaa pastaa ja pizzaa ja gnocchia ja risottoa maailmalla.

    AntwortenLöschen
  12. Tuure: kyllä ne italialaiset osaa laittaa ruokaa ja nauttia.

    AntwortenLöschen
  13. Ihania ruokakuvia! Ja tuo lihajuttu on mainio :D :D

    AntwortenLöschen