Mittwoch, 12. Januar 2011

Nuutti ja joulukuusi

Kaksi päivää ennen Nuutinpäivää, jolloin Ikean mainoksen mukaan joulukuuset heitetään ikkunasta pihalle, meidän variseva kuusi sai oven kautta lähtöpassit. Leikeltiin se niin pieneksi, että mahtui meidän ekoroskikseen.
Mitä berliiniläsnuutti eli jääkarhupoika Knut teki joulukuusen kanssa, näkee tästä.

9 Kommentare:

  1. Knut on kyllä suloinen,edelleenkin;)

    AntwortenLöschen
  2. Ja meidän kuusi menee vintille, kunhan mies "huomaa" että se on ollut paketissa viikon (joulukoristelaatikoiden kanssa)... *huoh* mutta periaatteesta en sano ...

    AntwortenLöschen
  3. Meilläkin vietiin pari päivää sitten ulos "entinen" kuusi. Olikohan siinä yhtään neulasta jäljellä. Se kuivui silmissä aivan ihmeellisesti, vaikka oli siihen saakka ollut kelpo joulukuusi.
    Söpöliini tuo Knut:)

    AntwortenLöschen
  4. Meidän kuusi taas oli tällä kertaa todella hyvä; varisteli vain muutaman neulasen, ja nekin vain innokkaan kissamme takia. Laitoimme siltikin jo pois, en jaksa katsella enää loppiaisen jälkeen.

    AntwortenLöschen
  5. Minullahan ei täällä kaupungissa ole kuusta ollutkaan, mutta joulukoristeet laitan pois viikonloppuna kun en Nuuttina ehdi. Maalla kuusi oli hyvässä kunnossa, mutta ei sitä voinut tyhjään taloonkaan jättää. Olis voinut pääsiäisenä olla vastassa kuusi ilman neulasia.

    Ai kun tuo Knut on suloinen, en silti haluais olla hänen kanssaan samassa tilassa ilman tuollaista aitaa. :)

    AntwortenLöschen
  6. Ahaa, teilläkin leikellään joulukuusi pikkupalasiksi. Ihan kuin meillä. Meillä joulukuusi lähti 9. tammikuuta. Ei siis maltettu Nuutin-päivää odottaa. Jouluvalot ja -liinat häipyvät huomenna, siis Nuutinpäivänä.

    AntwortenLöschen
  7. Meillä ei ollut kuusta lainkaan ja pitkäneulaisen suosikkini Strobusmännyn oksat lattiamaljakossa on vielä ihan hyviä, mulla on jonkun pensaan oksa, jossa on punaiset marjat, lisänä siinä - Siinä myös ollut amarylliksen kukinto sai jo mennä.

    AntwortenLöschen
  8. Meillä ei ollut sisällä ollenkaan, johtuu allergioista.

    Noin viikko sitten tuli TV:stä ohjelma Knutista. Tarina alkoi keskoskaapissa kasvamisesta ja sisälsi lähinnä pentuajan. Aivan hellyttävä jääkarhun pentu, joka samaistui hoitajaansa. Ohjelman lopussa kerrottiin, että ohjelma oli omistettu Knutin hoitajan muistolle.

    AntwortenLöschen
  9. Yaelian: sellainen söpö nalle
    Heljä: :D
    Clarissa: aika tavalla entinen oli meidänkin kuusi, lattialla enemmän neulasia kuin kuusessa
    kato nyt tätäkin: kyllä minä Nuutinpäivään ainakin jaksan joulua
    Helena: enpä minäkään tahtoisi Knutin häkkiin
    Sira: ai teilläkin pilkotaan kuusi
    Soili: meilläkin sai amaryllis määräyksen roskikseen
    Marjatta: videossa on vielä Knutin hoitoisä, mutta nyt hän on tietääkseni kuollut

    AntwortenLöschen