Montag, 13. Mai 2013

Pois pilvet valot karkaavat

Lauantaina kävimme Aachenin teatterissa katsomassa kollaasia Kaurismäki-kosmoksesta. Kappaleen nimi on Lichter ziehen vorüber, joka on yhdistelmä kahden Kaurismäki-elokuvan nimestä eli Lichter der Vorstadt (Laitakaupungin valot) ja Wolken ziehen vorüber (Pois pilvet karkaavat).  Sveitsiläinen Christina Rast on ohjannut aivan mahdottoman hulppean teatteri-illan, joka koostuu Kaurismäen filmien episodeista. Ennen esitystä oli teatterin lämpiössä vajaan puolen tunnin Kaurismäki-esittely maallikoille, jotka eivät ehkä tunne Akia. Minua vähän ärsytti siinä nimen saksalainen ääntäminen, se kuulosti niinkuin Kaurism'eeki, painotus pitkän een päällä, mutta muuten ihan kiva esittely ja ei kai sitä voi kaikilta suomen kielen taitoa vaatia, vaikka ääntämisen voisi kyllä helposti tsekata netistä.
Tässä kuva teatterin lämpiöstä ennen tilaisuuden alkua. Me olimme vähän liiankin aikaisin paikalla, kun olimme varanneet liikaa aikaa parkkipaikan etsimiseen.


Esityksessä oli paljon musiikkia, mukana tietenkin bluesia ja suomalaista tangoa. Ensi-ilta oli ollut viikko sitten ja teatteri oli vain puoliksi täynnä, onhan se kappale vähän erilainen kuin joku klassinen näytelmä, mutta meidän mielestä se oli hauska, on sitä varmaan jopa ihmiselle, joka ei Kaurismäkeä tunne ja vielä parempi sellaiselle, joka on nähnyt hänen elokuviaan, jotka ovat hyvin kuuluisia täällä Saksassakin.

Tässä ne kaksi Frankia, jotka pääsivät ainoina viidestätoista Kalliosta Eiraan.

Foto lainattu täältä

Hyvät aplodit sai esitys, tässä onneton kännykuva esityksen lopusta.

Lichter ziehen vorüber, Uraufführung, Theater Aachen from Theater Aachen on Vimeo.


Youtubesta löytyy muuten humoristinen video nimeltä Aufzug nach Orimattila (Hissi Orimattilaan), jossa toimittaja "haastattelee" sveitsiläistä ohjaajaa, hänen siskoaan, joka teki lavastuksen ja kahta näyttelijää. Se on saksaksi ja mahdottoman hauskaa lakonista Kaurismäki-tyyliä. Jos joku osaa saksaa ja jaksaa katsoa 18 min. pätkän niin bitte schön, se löytyy tästä, vaikka sen ymmärtää varmaan vasta, jos on nähnyt tuon teatterikappaleen.

13 Kommentare:

  1. Hyviä linkkejä, tuo Aufzug ☺ ja Forvo!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kyllä minä ainakin yrittäisin ottaa selvää, miten joku sana äännetään, jos jossain yleisölle joutuisin puhumaan. Joskus ihmetyttää uutistenkin lukijat.

      Löschen
  2. Kateellinen! Olin viime vuonna "Lesungissa", jossa luettiin juuri saksannettua teosta. Lukija (jokin paikallinen näyttelijä) äänsi suomalaiset nimet niin, ettei niistä saa selvää. Saksalaiset oppilaani, jotka olivat mukana, olivat myös sitä mieltä, että olisi pitänyt harjoitella nimiä.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Olisit lähtenyt mukaan, se oli todella erikoinen esitys, hyvä, että Allumies sattui radiossa kuulemaan siitä.

      Löschen
    2. Oisin tullu, mutta sain tietää liian myöhään. :)

      Löschen
  3. Tuollainen teatteriesitys sopiikin mainiosti Kaurismäen tyyliin,hienoa, olisin halunnut nähdä! Kaurismäen elokuvat jakavat ihmisten mielipiteet aika lailla kahteen äärimmäisyyteen, mutta niin kai taide yleensäkin, joko pitää tai ei.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Just niin, se on joko tai ei, toiset on ihan hurmioissaan ja toiset ei pidä yhtään.

      Löschen
  4. Oli varmaan kiva kokemus. Itse en oikein pidä Kaurismäen elokuvista.

    Minulle tuli tuosta lausumisesta mieleen eräs intialainen, joka lausui Jyväskylän amerikkalaisittain 'tsaivaiskaila'.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Tsaivaiskaila, en olisi tainnut ymmärtää. :D

      Löschen
  5. Joskus kyllä ärsyttää Suomessakin, kun toimittajat eivät osaa lausua saksalaisia nimiä oikein. Berg on Bäri ja ei on ei, eikä ai. Kehutaan täkäläistä kielitaitoa, mutta se näyttää rajoittuvan vain englantiin.

    Maikki

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Taitaa olla kaikkialla sama juttu sen ääntämisen kanssa.

      Löschen
  6. ONpas jännää että Kaurismäen leffoista on tehty teatteria,varmaankin kiva kokemus!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Jotenkin siitä ohjaajasta ja lavastajasta sai käsityksen, että niistä oli tosi kiva tehdä tuo kappale.

      Löschen