Milanossa

Milano oli jotenkin jäänyt näkemättä eli oli korkea aika käväistä siellä. Kaupungin tärkeimmät nähtävyydet ovat oikeastaan tuomiokirkko ja Leonardo da Vincin ehtoollisfresko luostarin seinällä, muuten siellä ei niin kamalasti ole nähtävyyksiä, mutta kaupunki on kiva ja siellä riitti meille neljäksi päiväksi tekemistä.
Castello Sforzescon ohi kuljimme monta kertaa, se oli aivan lähellä asuntoamme. Linnan tiloissa on nykyään museo, mutta Vinci-osasto oli remontin takia kiinni.

Goottiseen tuomiokirkkoon pitää ostaa lippu ja sinne oli nytkin silti pitkä jono.

Ostimme kombilipun ja kiipesimme ensin helteestä huolimatta jalan kirkon katolle, jossa kannattaa ehdottomasti käydä. Hissilippu olisi ollut huomattavasti kalliimpi. Olimme tosi fiksuja, kun menimme ensin (ilman jonotusta)  sivusisäänkäynnistä katolle ja sieltä pääsimme sitten suoraan kirkon sisälle.

Katolta näkyy ensinnäkin kaunpungille ja sieltä näkee myös hyvin noita lukemattomia patsaita.

Aika erikoinen tämä patsas, joka esittää pyhää Bartolomeoa, jonka iho on kuorittu. Se on ollut keskiajalla varmaan aika ihme.

Tuomiokirkon edessä oli tempaus pakolaisten hyväksi. Valkoisen maton päälle oli kirjoitettu isoin kirjaimin  BE  HUMAN  ja vieressä myytiin punaisia paperilaivoja, joilla ihmiset saivat koristella kirjaimet.

Leonardon ehtoollinen eli Il Cenacolo on maalattu Santa Maria delle Granzie-luostarin seinään. Luostarista on säilynyt vain kaksi seinää. Lippu piti varata kolme kuukautta aikaisemmin ja oli aika kalliskin, siihen verrattuna sanoisin, että ei tuonne välttämättä ole mentävä. Oikeastaan pidin enemmän niistä Etelä-Amerikan ehtoollistauluista, joissa oli lautasella marsupaistia.

Galleria taitaa olla niitä kaupungin tunnetuimpia paikkoja, sieltä löytyy kaikki muotiliikkeet.

Näkemisen arvoinen oli myös hautausmaa Cimitero Monumentale. Siellä näkee miten rikkaita milanolaiset ovat, hautakivet ovat vähemmän kiviä kuin valtavia monumentteja ja välillä aika erikoisia jos ei mauttomia.

Camparin perheellä on oikein viimeinen ehtoollinen hautamerkkinä. Rahasta ei ole puutetta.

Viimeisenä iltana menimme Navigli-alueelle, jossa on kanavia, joita pitkin aikanaan kuljetettiin mm. tuomiokirkon rakentamiseen tarvittu marmori.  Alueella on paljon ravintoloita ja siellä oli illalla paljon ihmisiä.

Kaikenlaisia kaupustelijoita siellä oli myös, kuvassa mm. laukkukauppias. Olin tosin ehtinyt ostaa itselleni käsilaukun kaupungilta, aitoa muovia ja osasin tinkiä ja maksoin vain 25€ pyydetyn 45€ asemasta.

Italiassa on se hyvä puoli, että hyvää ruokaa löytyy vaikka kuinka paljon. Kun tilasimme aperitiivona Aperol Sprizz, sen kanssa tuotiin samaan hintaan ainakin perunalastuja jos ei parempaakin purtavaa kuten tässä.

Paras ruoka oli Osteria di Brerassa, jossa söimme mm. meribassia suolakuoressa. Hyvää ruokaa ja hyvä palvelu.

Hyvää jäätelöä ja kakkua saa kaikkialta kaupungista.

Milanosta huomaa, että se on pohjoisitalialainen kaupunki ja siellä on aika vaurasta porukkaa. Me maalaiset ihmettelimme milanolaisten vaatteita, naisilla high heels ja miehillä on nykyään erittäin lyhyet (pitkät) housut, sellaiset, joita täällä ennen pilkattiin nimellä "nousuvesi". Saapa nähdä milloin tuo Allumies leikkaa housuistaan 15cm pois,

Arvoitus

Missähän me olimme eilen illalla?
Siellä oli tämän näköistä:

Paikka on Bonnin liikennelaitoksen varikko ja siellä järjestetään Beethovenfestin yhteydessä konsertteja. Aika erikoinen konserttipaikka ja hienosti olivat valaisseet erilaiset työnurkat.

Ja kukahan siellä esiintyi?

Lauluyhtye Rajatonhan siellä, aivan ihana konsertti, varsinkin se toinen osa, jolloin lauloivat suomalaisia lauluja ja kun lopussa tuli Finlandia, niin ulkosuomalaisen sydän alkoi hakata. Oli muuten jännä tarkkailla, miten vieressämme istuvat saksalaiset olivat haltioissaan nimenomaan niistä suomalaisista lauluista, vaikka tietenkin tunnistivat paremmin ensimmäisen osan abbat ja beatlesit. Konsertin lopussa laulajat signeerasivat CD-levyjä, kuvassa puolisuomalainen M. odottamassa signeerausta.

Maastamuuttajat

 
Bremerhavenin satamasta lähti aikanaan yli seitsemän miljoonaa ihmistä etsimään onneaan valtameren takaa. Kaupunki on rakentanut komean museon maastamuuttajien kunniaksi. Sen vanhempi puoli esittelee Saksasta pois muuttaneita, pääasiassa Yhdysvaltoihin ja Etelä-Amerikkaan ja uudempi puoli esittelee Saksaan muuttaneita emigrantteja.
Kassalta saa lipun yhteydessä kahden henkilön nimen, joista toinen saksalainen ja toinen ulkomaalainen ja museota kiertäessään  voi seurata heidän kohtaloaan  aivan heidän kuolemaansa asti.

Tietenkin voi myös tutustua kaikkiin arkiston muihinkin henkilöihin. Arkistosta löytyy iso määrä nimiä ja pääsylipun iCard'illa voi aktivoida kuulokkeita ja kuunnella maastamuuttajien tarinoita.
Rakennus on sisältä niinkuin laiva ja se keikkuukin vähän, niin että vierailija saa käsityksen laivalla olosta.

Varakkaammat kuljettivat tavaransa isoissa arkuissa, köyhemmillä saattoi olla vain pieni matkalaukku. Tuollainen alarivissä oleva musta arkku on meillä nyt olohuoneessa Amerikan tädin perintönä, siihen on punaisella maalattu hänen nimikirjaimensa.

Jos omisti hopeaa, se lähti mukaan matkaan, samoin pellavakankaat ja pitsilakanat.

Nämä kuvat ovat laivan vähän paremmista luokista. Salamaa ei saanut käyttää ja alimpien luokkien hytit olivat liian pimeitä kuvattavaksi. Tietysti siellä oli myös luksusluokan hyttejä, joissa oli vain neljä vuodetta.

Tässä ollaan saavuttu jo Ellis Islandille. Siellä saa tehdä testin ja kuulla, olisiko päässyt maahan. Minut olisivat huolineet, vaikka väitin omistavani alle 50 dollaria, mutta olin terve ja lukutaitoinen. :D

Nyt ollaan saavuttu jo New Yorkin Central stationille.

Museon kirjastossa oli mahdollisuus tehdä sukututkimusta ja sieltä löytyikin sekä Elsan että Rosan nimet. Rosa oli muuttanut vuonna 1927 New Yorkiin, jossa hän toimi Mr. Vanderbiltin kokkina, Elsasta ei löytynyt vuosilukua, mutta sain tietää, että hän on mennyt Kanadan kautta Yhdysvaltoihin. Oli aika liikuttavaa nähdä siellä Rosan allekirjoitus immigration-anomuksessa. Harmittaa, että en ottanut kopioita, kun luulin nyt tietäväni, miten löydän ne netistä ja löytyishän ne sieltä , mutta maksua vastaan enkä ole halukas maksamaan niin kovaa hintaa parista paperista. Ilman rekisteröintiä/maksua löytyy tämän verran

 mutta museossa sain klikata View Image ja sieltä löytyi käsinkirjoitettuja papereita ja Rosan allekirjoitus. Sain selville, että Rosa oli todennäköisesti mennyt ensin Göteborgiin ja jatkanut sieltä matkaa Southhamptonin kautta New Yorkiin.

Lisää tietoa museosta löytyy sen kotisivulta.  Museo oli vuonna 2007 European Museum of the Year.

Pois pilvet valot karkaavat

Lauantaina kävimme Aachenin teatterissa katsomassa kollaasia Kaurismäki-kosmoksesta. Kappaleen nimi on Lichter ziehen vorüber, joka on yhdistelmä kahden Kaurismäki-elokuvan nimestä eli Lichter der Vorstadt (Laitakaupungin valot) ja Wolken ziehen vorüber (Pois pilvet karkaavat).  Sveitsiläinen Christina Rast on ohjannut aivan mahdottoman hulppean teatteri-illan, joka koostuu Kaurismäen filmien episodeista. Ennen esitystä oli teatterin lämpiössä vajaan puolen tunnin Kaurismäki-esittely maallikoille, jotka eivät ehkä tunne Akia. Minua vähän ärsytti siinä nimen saksalainen ääntäminen, se kuulosti niinkuin Kaurism'eeki, painotus pitkän een päällä, mutta muuten ihan kiva esittely ja ei kai sitä voi kaikilta suomen kielen taitoa vaatia, vaikka ääntämisen voisi kyllä helposti tsekata netistä.
Tässä kuva teatterin lämpiöstä ennen tilaisuuden alkua. Me olimme vähän liiankin aikaisin paikalla, kun olimme varanneet liikaa aikaa parkkipaikan etsimiseen.

Esityksessä oli paljon musiikkia, mukana tietenkin bluesia ja suomalaista tangoa. Ensi-ilta oli ollut viikko sitten ja teatteri oli vain puoliksi täynnä, onhan se kappale vähän erilainen kuin joku klassinen näytelmä, mutta meidän mielestä se oli hauska, on sitä varmaan jopa ihmiselle, joka ei Kaurismäkeä tunne ja vielä parempi sellaiselle, joka on nähnyt hänen elokuviaan, jotka ovat hyvin kuuluisia täällä Saksassakin.

Tässä ne kaksi Frankia, jotka pääsivät ainoina viidestätoista Kalliosta Eiraan.

Foto lainattu täältä

Hyvät aplodit sai esitys, tässä onneton kännykuva esityksen lopusta.

Lichter ziehen vorüber, Uraufführung, Theater Aachen from Theater Aachen on Vimeo.


Youtubesta löytyy muuten humoristinen video nimeltä Aufzug nach Orimattila (Hissi Orimattilaan), jossa toimittaja "haastattelee" sveitsiläistä ohjaajaa, hänen siskoaan, joka teki lavastuksen ja kahta näyttelijää. Se on saksaksi ja mahdottoman hauskaa lakonista Kaurismäki-tyyliä. Jos joku osaa saksaa ja jaksaa katsoa 18 min. pätkän niin bitte schön, se löytyy tästä, vaikka sen ymmärtää varmaan vasta, jos on nähnyt tuon teatterikappaleen.

Kulttuurien aarteita

Kävimme Bonnissa valtion taidehallissa hyvin mielenkiintoisessa näyttelyssä, jossa esiteltiin maailman eri kulttuurien aarteita. Kaikki eksponaatit ovat British Museumin omistamia. Joka maanosalla oli oma osastonsa, meistä Eurooppa oli vähiten mielenkiintoinen.
Kun olemme matkustelleet jonkun verran maailmaa, monet asiat olivat tuttuja, mutta paljon löytyi uutta ja ihmeellistä.
Mieleeni jäi mm. tämä eteläamerikkalainen quipu tai khipu, joka on solmuista tehty laskujärjestelmä. Näitä käytettiin tilastoissa asukaslukujen, eläinten, varastojen jne. laskentaan jo 2500v eKr. Vähän niinkuin sen ajan excell-taulukko.

kuva: Wikipedia

Viimeinen osasto näyttelyssä oli Moderni maailma ja siellä oli esillä vain vähän yli kymmenen eksponaattia, yhtenä niistä Tapio Wirkkalan Inari-malja. Hyvä Suomi!

Hanki hyvä elämä

Testasin kulttuurikuntoni Ylen sivulla ja sain aika hyvän arvosanan. Hyvä, ettei tarvinnut testata urheilusuorituksia, ne kun eivät näyttäisi yhtä hyvää tulosta, vaikka kunnialla kyllä hiihdin Baijerissa murtomaahiihtoa enkä kertaakaan kaatunut, vaikka sukset oli niin liukkaat että. Eivät ole sukset enää sitä luokkaa kuin lapsena, kun isä niitä tervasi ja vahasi, että vähän liukuisivat. Nykyisillä suksilla pitää varoa sekä ylämäessä (liukuu taaksepäin) että alamäessä (tulee karmea vauhti).