Dienstag, 5. Mai 2015

Huono tuuri


kuva: fb daserste



Tietenkin juuri tänään, kun pääsisimme kätevästi kotoa S-Bahnilla suoraan lentokentälle, veturinkuljettajat lakkoilevat tuhannetta kertaa. Vaativat enemmän palkkaa ja lyhyempiä työpäiviä, mikä Handelsblatt-lehden mukaan vastaisi 15 prosentin palkankorotusta. Nonni, me joudumme turvautumaan taksiin, kun ei löydy tuttavakuskia, sillä luottokuski on lomalla, muut ovat töissä ja ainoa, jolla olisi aikaa, on autoton eikä hän saa ajaa meidän autoja, joista minun autoani saa ajaa vain alle 70v ja Allumiehen autoa vain me itse. Vakuutus on paljon halvempi noilla ehdoilla.

Ilmat leikkivät vuoristorataa. Lauantaina oli kaunista, sunnuntaina sateista, eilen kesäpäivä ja paljon yli +20C, tänään sataa. Eilen illalla vielä kaatelin kastelukannullisia vettä kasveille.


Sääpalvelu kyllä lupaa nyt parempaa, etenkin idässä, jopa +26C ja mehän lennämme tänään itä-Saksaan, tarkemmin sanoen pääkaupunkiin. Langon tytär täyttää tänään 18v ja meidät on kutsuttu mansikkakakulle. Lanko itse ei tosin ole paikalla, hänellä on porttikielto entiseen yhteiseen asuntoon ja pariskunnalla on sotatila, jossa me olemme enemmän kälyn puolella, mutta kuuntelemme perjantai-iltana myös langon satuja tilanteesta. Hänestä voisi melkein kirjoittaa kirjan. Yksi tarina olisi, että hän lahjoitti uudelle naisystävälleen viikon matkan Roomaan, mutta häneltä riitti vain 15 euroa oman ja ainoan lapsensa ylioppilaspukua varten. Kölnin setä ja täti nyt sitten maksavat lapsen mekon, kun 15 euroa ei riitä edes H&M:ssä.

Keittiön vanha kiva lamppu meni rikki eikä siihen saa varaosia eli oli pakko saada uusi valaistus työpöydän päälle. Eilen kävi todella sympaattinen turkkilaiskaveri laittamassa paikalle LED-nauhan, jota voi myös tarpeen tullen himmentää tai kirkastaa. Kuvassa se ei ole kirkkaimmillaan.


Hih, nyt on sade jo lakannut ja sinistä taivasta näkyvillä eli säätiedotus pitää paikkansa. Sade teki hyvää kasveille eikä naapurin tarvitse heti kastella ja meidän ei tarvitse ottaa Berliiniin paksuja vaatteita.

Ich hab noch einen Koffer in Berlin

Kommentare:

  1. Perhe on pahin. Onneksi on sentaan tyttoraukalla Kölnin setä ja täti!!
    Hyvaa matkaa!

    AntwortenLöschen
  2. Willkommen! Vaihtelevain sää jatkuu täällä Berliinissä ja tänään on luvassa erittäin lämmintä, +28 astetta povattiin. Yrittäkääpä selvitä riitapukareiden välissä diplomaattisesti ja nauttikaa Berliinin keväästä.

    AntwortenLöschen
  3. Piti vielä lisätä että valitettavasti junalakko vaikuttaa täälläkin kaupunkijunien liikenteeseen. Mutta kulkeehan bussit ja metrot, jotka kylläkin voivat olla täpötäysiä.

    AntwortenLöschen
  4. Onpa paha lanko....
    Ihanan vihreää teillä ja niin nätti tuo terassi kuvassa:)
    Ja hyvää matkaa!

    AntwortenLöschen
  5. Allu, sinä voisit kertoa noita lankotarinoita, ne kiinnostavat kaikkia;) Kun et mainitse nimiä, ei ole mitään hätää...Ihan uskomatonta!

    AntwortenLöschen
  6. Schöne Reise! Berliini on ihana, mutta tuo lanko ei kuulosta sellaiselta! Muistakaa syödä sitä hyvää jäätelöä!

    AntwortenLöschen
  7. Minulla on lapsonen lähdössä Bremeniin ja Hampuriin matkalle. Toivottavasti junalakko loppuu sovitusti.

    AntwortenLöschen