Kohti Atlantia

Nantes'sta menimme junalla St.Nazaireen (apua, en osaa muodostaa oikein suomen sijamuotoja ulkomaalaisista konsonanttiin päättyvistä sanoista), sillä se etappi ei ole oikein fillarille sopiva. Pont de St. Nazaire-silta on kuulemma hyper dangereux pour les vélos. Junamatka meni mukavasti, pyörätkin mahtuivat hienosti sisälle. Junassa tapasimme ranskalaisnaisen, joka heti alkoi puhua sujuvaa saksaa. En muista koskaan ennen Ranskassa tavanneeni niin paljon ihmisiä, jotka puhuvat vapaaehtoisesti ja mielellään saksaa. Yhdessä ravintolassa kolme miestä alkoi jutella kanssamme, risteyksessä yksi nainen alkoi ihan kysymättä selittämään saksaksi, mitä katua meidän kannattaa ajaa. Ranskalaisethan eivät kovin hyvin puhu muita kieliä ja saksaa kohtaan heillä on ollut  pitkään vihamielisyyttä. Kyllä me tälläkin matkalla tapasimme ihmisiä, jotka eivät tosissaan ymmärtäneet mitään muuta kieltä kuin ranskaa ja siinä pitikin sitten yrittää änkyttämällä selvittää asiat ranskaksi. Ihme kyllä sellaisten täysin kielitaidottomien kanssa kehtaan paremmin yrittää mongertaa ranskaa.
Nantes'in asemahallissa oli piano, jota ihmiset saavat soitella junaa odottaessaan. Nytkin siinä istui nainen soittamassa oikein kaunista musiikkia, mutta ehti nousta ylös ennenkuin älysin ottaa kännykän esille ja napata kuvan. Tosi hieno idea. Me säälimme kanssaihmisiä emmekä soittaneet bravuurinumeroitamme, Allumies Für Eliseä tai Jouluyötä, minä Aaronin pianokoulun Pilviä päin, keinumme näin.

Pyörätiemme muutti nimeään, se oli nyt Vélocéan, kivan nimen ovatkin keksineet.

Jossain vaiheessä huomasimme olevamme jo aika lähellä Bretagnea, esimerkiksi taloista se näkyi hyvin.

Tässä vaiheessa ei kamala tuuli enää haitannut eikä ollut kovasti ylämäkiäkään eli tunnelma oli iisi. Kuvassa mietimme, jäisimmekö me tähän piknikille vai ajaisimmeko vielä muutaman kilometrin, Allumies siinä tutkii kännykästään APPia, joka oli todella aika kätevä apu oikean reitin löytämiseen. Reitti oli kyllä todella hyvin merkitty, joka virallinen pyörätie tai poikkeustapauksia matkanjärjestäjän selvät nuolet pylväissä tai puissa.

Oli se aika hieno tunne, kun huomasimme olevamme Atlantin rannalla, varsinkin baijerilaisille, joiden lähistöllä ei ole merta. Meiltä sentään pääsee 2,5 tunnissa vaikkapa Pohjanmerelle, vaikkapa Rotterdamiin (vilkutukset Riitalle). 

Viimeinen kohteemme oli Quimiacin pieni kylä. Olimme siellä kolme yötä ja teimme sieltä käsin retkiä mm. Guérandeen, joka on tunnettu merisuolastaan, sitä piti tietenkin ostaa tuliaisiksi.

Matkaesitteestä kävi ilmi, että "joutuisimme" yöpymään kahden tähden hotellissa, koska paikkakunnalta ei löydy sen parempaa ja olimme vähän epäröiviä, minkähänlaiseen loukkuun joudumme, mutta hotelli olikin aivan loistava. Niiden nettisivulla näkyy meidän huoneemme. Tosin kaikilla ei ollut yhtä hyvää (uutta) kylppäriä kuin meillä, mutta huoneet oli nätit ja siistit, aamiainen hyvä ja ruoka niin loistava, ettemme halunneet lähteä minnekään muualle syömään. Yhdessä nurkassa oli Ruotsin lippu ja kun kysyin syytä, omistaja(?)mies kertoi asuneensa 12 v Ruotsissa och talade svenska.

Viimeisenä aamuna meidät kuljetettiin kimpsuinemme ja kampsuinenne takaisin lähtökaupunkiin Saumuriin. Huomasin juuri, että kännykästä löytyi yksi kuva iltakävelyltä Saumurista, joten pistänpä senkin vielä tänne, ihan mukava kaupunki ja viimeisenä päivänä siellä oli tori ja vieläkin harmittaa, että en ostanut sieltä sitä nättiä koria ja niitä valkoisia pellavahousuja.

Oikein kiva ja vaihtelevainen pyöräretki se oli, tosin ottaisin ensi kerralla e-biken vastatuulen takia. Näimme matkan varrella dyynejä, valtavia liuskekivivuoria, suoalueita, paljon erilaisia jokia, pittoreskiä kyliä, merisuolatuotantoa, valtamerta ja viakka mitä. Kovin paljon emme ehtineet kaupunkeja katsella, sillä kun pääsimme väsyneenä hotelliin, kävimme suihkussa  ja lähdimme melkein heti syömään ja sitten nukkumaan ja nyt huomaan, miten vähän otin matkan varrella kuvia. Jos olisimme älynneet, olisimme ehkä vieneet ensin auton Quimiaciin ja palanneet junalla pyöräretken lähtöpaikkaan Saumuriin ja jääneet sitten lopuksi joksikin aikaa Atlantin rannalle. Jotain valittamista meillä on matkan järjestäjälle: me tytöt olimme varanneet naisten pyörän, mutta saimme pyörän, joka korkean tangon takia lähenteli enemmänkin miesten pyörää ja minähän pelkään ajaa miesten pyörällä. Valitimme asiasta ja saimme sitten seuraavana päivänä hotelliin uudet pyörät. Hotellihuoneet olivat vähän liian pieniä ja yhdessä hotellissa otimme lisäksi käyttöön Ginan  miehelle varatun ja maksetun huoneen ja saimme matkalaukut mahtumaan paremmin. Pyörälaukut olivat aika likaisia, niitä ei oltu yhtään putsattu edellisten vuokralaisten jälkeen ja siitäkin aion valittaa matkatoimistolle, joka pyytääkin asiakkaita ilmoittamaan, jos on valittamista.