Freitag, 3. Juli 2015

Hirmuhelle


Hirmuhelle jatkuu, eilen meillä oli Saksan korkein lämpötila ja huomiseksi ovat uhanneet kaikkien aikojen lämpöennätyksen ylittämistä. Kun tulimme yöllä puoli yhden aikaan kotiin, oli lämpömittarissa vielä +26C. Eilen aamulla pesin nopeasti Kärcherilläni räsymaton ja se oli jo puolen päivän aikaan kuiva ja naapurikin innostui lainaamaan laitettani ja pesi lastenhuoneen matot. Kymmenen aikoihin siirryinkin sitten sisätiloihin ja nautin silittämisestä viileässä kellarissa. Kellarissa oli myös verenpaineeni, minulla ei yleensä ole alhainen paine, mutta eilen se oli 90/60 ja näin jatkuvasti tähtitaivasta.
Muutaman kerran päivässä kävin sitten vaan kastelemassa kasveja, mm. hortensia ehti kaksikin kertaa ihan letkuksi, kun ei saanut mukamas tarpeeksi juotavaa. Kivityksen väliin viime vuonna istuttamani kangasajuruoho on kehittynyt ihan kivasti. Sain idean Huvila ja Huussi-ohjelmasta, täällä tuo kasvi ei näytä olevan kovin suosittu, sillä isoistakaan taimitarhoista sitä ei löytynyt ja jouduin tilaamaan netin kautta, mutta hyvinhän se onnistui.


Meillä on ikkunat kiinni ja pimennetty ulkokaihtimilla ja terassilla kolmekin markiisia käytössä ja yhden auringonvarjonkin hain autotallista, mutta eipä nuo paljon auta. Ulkona on ihanaa aikaisin aamulla ja vähän ennen keskiyötä. Kuten huomaatte, hortensian vierellä seisoo (väriin sopiva) kastelukannu, jolle on todella ollut käyttöä.


En koskaan enää sano, että kaipaan lämmintä säätä.

15 Kommentare:

  1. Teillä on hirmuhelle. Suomeen luvataan täksi päiväksi jopa 30 astetta. En valita, sillä täällä on ollut kylmä alkukesä. Helteisiin päiviin ja varsinkin öihin olisi apua ilmalämpöpumpusta. Ovat melko yleisiä Suomessa, Saksan tilannetta en tunne.

    Oletkohan juonut tarpeeksi, kun verenpaineesi on noin matala. Juomisella en tarkoita viiniä tai vastaavaa. Vitsi, vitsi!

    Hyvin sointuvat, niin hortensia, kastelukannu kuin pöytä ja tuolitkin. Hyvää viikonloppua!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Meillä on kyllä sisällä ihan siedettävää, kun on kaikki räppänät kiinni ja kaihtimet alhaalla ja jos ei kestä, voi mennä kellariin, siellä on viileä. Muistan yhden kesän, kun Allumies oli sairaalassa ja olin yksin kotona ja mietin, kantaisinko painavan patjan kellariin. Yritän kyllä juoda ja syön paljon vesimelonia tällaisella ilmalla.

      Löschen
  2. Kuuma on täälläkin (München). Onnettomuudekseni kaaduin keskiviikkoaamuna matkalla salille. Jarrutin kivasti kyynärpäällä. Nyt on käsi paketissa, haava ei tykkää helteestä ja sitä ei saa kastella. Tässä kuumuudessa suihkussa käymisestäkin tulee ongelma. Yritetään kestää.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Hei Leena, kiva kuulla sinustakin, vaikka ei kyllä hyviä uutisia, voin kuvitella miltä se käsipaketti tuntuu. Allumiehellä oli silloin katkennut pyörän ohjaustanko (materiaalivirheen takia, tai siis Materialermüdung) ja hän lensin tangon yli pyörätielle ja joutui leikkaukseen ja silloin oli yhtä kuuma kuin nyt ja käsi kipsissä. Toivotaan, että pääset pian eroon siitä paketista.

      Löschen
    2. Kiitos. Maanantaina uusi arvio lääkäriltä.

      Löschen
  3. Olen lueskellut uutisia Keski-Euroopan helteistä - niihin verrattuna täkäläinen tämän päivän 30 astetta ei ole lainkaan paljon (ja helle taisi olla ainakin tältä erää tässä, ennusteet tuleville päiville ovat 23, 18, 18, 15). Tänään olimme kyllä hyvin tyytyväisiä ilmalämpöpumppuun, joka viilensi kivasti asunnon haluttuun 24 asteeseen. Jaksamista kuumuuteen!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Suomessahan helle on +25C, täällä +30C. Meillä on tänään aamulla puoli kahdeksalta jo yli +25C ja tänään patikkamatka, kääks, kaksi pariskuntaa on perunut tulonsa, mutta toi kaveri on sitä mieltä, että metsässä on viileämpää kuin täällä kaupungissa. Jos musta ei enää kuulu mitään, olen saanut auringonpistoksen. Televisiossa näyttivät, miten paljon ambulansseilla on hommia ja varsinkin muslimit joutuu tiputukseen, kun eivät saa syödä ja juoda ja kuulin, että ne ei saa auringonnousun jälkeen EDES PESTÄ HAMPAITAAN, kun suuhun ei saa laittaa mitään.

      Löschen
  4. Joskus aikoinaan, myös kuumana kesänä oli suomalainen tuttavaperhe juuri muuttanut tänne eteläiseen Saksaan uuteen kerrostaloasuntoon. Nukkuminen pikkulasten kanssa kuumassa asunnossa oli täysin mahdotonta. Niinpä keräsivät patjat ja siirtyivät nukkumaan viileään kellarikoppiin ja olivat tyytyväisiä ratkaisuunsa.
    Muutama päivä tällaista hellettä vielä menettelee, mutta kun on ennustettu ainakin tiistaihin jatkuvan.
    Pitäisköhän lähteä uimahalliin tai kylpylään. Muuta vettä ei ole käytettävissä, paitsi suihku.
    paskeriville

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Tiedän persialaiselta kaverilta, että hänen koko sukunsa Teheranissa nukkuu yöt kattoterassilla.
      Suihku on meilläkin ahkerassa käytössä ja jopa minä, todellinen Warmduscher (ei abstraktissa mielessä) olen ollut kylmässä suihkussa.

      Löschen
  5. On teillä kuumaa ja meillä on kylmää. En tarkene ulos kävelylle ilman takkia. Laitan kohta paljun lämpenemään, joten eiköhän sitten lakkaa palelemasta kun sen vesi on lämmin.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Voi kun mielelläni antaisin tästä näitä lämpöasteita.

      Löschen
  6. Lämmintä on teillä. Meilläkin oli eilen peräti 26 astetta, mutta tänään taas sataa....Etelä-Suomessa jatkuu helle vielä tänäänkin, mutta huomisesta asti virtaa taas pohjoisesta viileämpää ilmaa. Ei, ei taida tänä kesänä kesää tullakaan. Juuri kun luulee, että nyt - niin sitten taas sataa, ja sataa, ja sataa....

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Täällä on niin kuivaa, kun on ollut kuumaa, jatkuvasti saa kastella kasveja.

      Löschen
  7. Liika on liikaa, siellä sisämaassa varsinkin, kun eivät merituuletkaan raikasta ilmaa. Nämä viime päivien helteet ovat kyllä tehneet tehtävänsä täälläkin, tulimme kesäpaikastamme ja kaikki ruukkukukat puutarhassa nuokkuivat kuivina, saa nähdä saadaanko niihin eloa. Ehkä tuollainen pinkki kastelukannu auttaisi. Kokeilen nyt ensihätään tätä meidän peltistä kannua.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ei auta pinkkikään, kun tultiin kotiin, täällä taas nuokkui kasvit, jotka aamulla kastelin. Huomenna saattaa tulla ukkosilma, toivottavasti tulee kunnolla vettä ja ilma raikastuu ja maantaina on luvassa 10C vähemmän lämpöä, se sopii hyvin mulle.

      Löschen