Donnerstag, 15. Oktober 2015

Lohtua koiranilmalla

Täällä on aivan KARMEA ilma, kylmä ja sataa kaatamalla. Poikkesin kuntosalilta tullessani supermarkettiin ostamaan hedelmiä ja näin siellä uuden Living at home-lehden, jonka kannen kynttilät houkuttivat heti ostamaan lehden. En sen enemmin selaillut sitä, näin vain kannesta, että siinä on myös uusia lehtikaalireseptejä, jotka voisivat olla kiinnostavia. Kynttilät ja lehtikaali on hyvä kombo.


Kotona sitten aloin selailla lehteä ja kas vain mitä sieltä ilmestyi esiin: hieno kuuden sivun artikkeli Helsingistä. Upeat valokuvat ovat Krista Keltasen, jonka blogiin aina mielelläni kurkkaan. Katsokaapa miten hieno lumikuva Helsingistä, ihan kuin jostain elokuvasta, tuli vähän mieleen Tohtori Živago.



Meillä ei sentään vielä sada lunta, mutta tuossa ympäristössä vuorisemmalla alueella on kuulemma jo sitäkin vähän tullut, näin kylmää ei kai ole koskaan vielä ollut lokakuussa. Minä istun nyt onneksi kotona lämpimässä ja panen takkaan tulen ja alan lukemaan tuota lehteä.

20 Kommentare:

  1. Oih, miten tunnelmalista!!! Minä olen eilen ollut joulukaupassa, mutta juuri sieltä en ostanut mitään, mutta senkin edestä joululahjoja muualta. Viimeinen ilta Salzburgissa, sitten ohti Ambergia...

    AntwortenLöschen
  2. Hienoa, että teillä on takka (ja lämmin koti)! Tänne lupaa kylmiä öitä, mutta sisällä on ihan lämpöstä. Takkaa ei valitettavasti ole...

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kylmiä öitä on täälläkin eikä nyt päivälläkään lämmin ollut.

      Löschen
  3. Takkatuli ja kynttilät on ihan parasta. Minäkin tykkään Kristan kuvista ja kurkkailen blogia säännöllisesti. Olipas hauska yllätys löytää Helsinki lehdestä:).

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Olen joskus miettinyt, että minkälaisen hän saisi meidän kämpästä, kun ne asunnot on aina niin hienoja.

      Löschen
  4. Niin houkuttelevat kuvat, että lehti on ostettava heti huomenna! Lehtikaalikeittoa tein vaihteeksi tämän ohjeen mukaan jo toisen kerran [klik] , tykättiin niin. Lehtikaalit hain omalta kasvimaalta, ovat parhaimmillaan, kun viime viikolla saivat pakkasenpureman. Nyt on jälleen lämmintä 11 asteen verran vielä äsken, kun kävimme lenkillä melkein pimeällä metsätiellä.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Teillähän on sitten lämmin, meillä taisi olla +6C. Saako tuota lehteä teiltä, muuten voisin lähettää.

      Löschen
    2. Kiitos, mutta uskon, että saan sen täältä. Prismassa on todella hyvä valikoima ulkolaisia lehtiä ja ainakin joskus aikaisemmin olen ostanut se sieltä. (Älä nyt sano, että muistan väärin)

      Löschen
  5. Kuulin jostain säätiedotuksesta, että Saksaan oli luvattu lumisateita, ja miten ollakaan, ensimmäisenä mieleen tulit sinä. :-)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ne lumisateet on yleensä korkeimmilla seuduilla eli vuoristossa.

      Löschen
  6. Oli kyllä kauniita kuvia Helsingistä. Kerrankin näin päin, Turussa on tosi kaunista ja mukavan lämmintä vielä tähän aikaan vuodesta. Yleensä aina haikailen sinne teille päin lämpimään ja kauniiseen syksyyn.
    Mukavaa viikonloppua kodin lämmössä!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Suomen sininen taivas on aina sinisempi kuin täkäläinen, täällä on likaa ilmassa.

      Löschen
    2. Nyt mä muistan sen sanan, jota äsken etsin: saastetta. Välillä unohtuu suomen sanat.

      Löschen
  7. Täällä sataa jo kolmatta päivää....Sää on kuin Kainuussa kesällä. Aina vaan sataa, sataa, ropisee, pilipilipom....Minusta tuo Helsingin luminen kuva on kuin sadusta ja lumikin olisi parempi kuin tämä ikuinen sadel.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. No tehän harjoittelitte koiranilmaa jo Suomessa, ettekä joutuneet kärsimään meidän helteistä.

      Löschen
  8. Kiitos hienoista kirjavinkeistä. Kirjoitin myös pojalle että ostaa tyttöystävälleen Living at home lehden. Jos vaikka innostuisivat muuttamaan Suomeen. Vitsi, vitsi eivät ne vielä tule. Mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä elämässä eteen tulee.
    t. Stina

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Tuo artikkeli on ainakin hyvää mainosta Suomelle.

      Löschen
  9. Ooh! Taidanpa napata ton tänään mukaan ruokakaupasta. Säästä oon samaa mieltä, kuten myös mies: hän oli töiden puolesta Lüdenscheidissa kesärenkailla, ja siellähän sitä lunta satoi kahtenakin päivänä! Tänään sitten renkaat vaihtoon.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Meillä on tänään Wandertag im Bergischen Land, mutta onneksi ei ainakaan sada, mutta maa on varmaan märkää, taidan ottaa sauvat mukaan, jossain alamäessä saattaa olla liukasta, ei jäätä mutta liejua.

      Löschen