Samstag, 27. August 2016

Kesä jatkuu, kesä

Eilen, Allumiehen synttärinä meni vuoden lämpöennätys rikki, uusi virallinen lukema oli +37,5C. Meillä mittari näytti "vain" +36C ja se riitti hyvin.


Olimme muutamaa päivää aikaisemmin ihan vaan ad hoc päättäneet pitää pienet puutarhakutsut. Siinä oli se hyvä puoli, että en ehtinyt lainkaan hermostua, en miettiä, pitäiskö pestä ikkunat, kun siihen ei kerta kaikkiaan ollut aikaa. Meitä oli yhteensä 18 henkeä, kunniavieras oli kavereiden hoitokoira Fine, josta huolehtivat illan nuorimmat vieraat. Fine kyllä tosin oli vähän läkähtynyt kuumuudesta sekin.


Tarjolla oli matalassa lämmössä paistettua yrttipaahtopaistia, Salamatkustajan todella herkullista perunasalaattia, papusalaattia, lehtisalaattia. yrttirahkaa, maalaistuorejuustoa, erilaisia leipiä, katkarapuja, limettimajoneesia, Nürnbergin pieniä bratwursteja, linssisalaattia. Todella hyvin kävi myös kaupaksi puolukkahillosta ja piparjuuresta tekemäni kastike. Olutta meni tynnyrillinen, jonka Allumies haki supermarketin kylmäkammiosta viittä vailla ennen vieraiden tuloa. Viiniä joivat tällä helteellä vähemmän.


Jälkiruokana tarjosimme leipomosta ostettua taivaallista luumupiirakka, joka oli juuri sopivan makeaa. Allumies tilasi kokonaisen pellin edellispäivänä ja sen saamme palauttaa takaisin likaisena, koska se menee kuitenkin leipomossa konepesuun.





Lahjojakin tuli kaikilta muilta paitsi vaimolta. Kummipoika oli töissä eikä päässyt tulemaan, mutta nuori vaimonsa tuli ja toi lahjaksi chufaa eli maamantelia. Saimme hänen äitinsä luona Valenciassa maistaa maamantelista tehtyä horchataa ja fartons-leivonnaisia.


Keskipäivällä tämä kuumuus on kamalaa ja pysyttelemme sisällä, mutta aamulla on ihana istua terassilla, kun on jo lämmintä ja samoin illalla, kun ei ole enää niin kuuma.

14 Kommentare:

  1. Voi, nauttikaa!! Kävimme tänä aamuna Seurasaaren kävelemässä ympäri. Lämpötila aamulla melkein 20 astetta. Nautimme siitä ja kuvittelemme kesän jatkuvan :)

    AntwortenLöschen
  2. Onnittelut minultakin jälkikäteen! Onpa teillä lämmintä ja hyvän kuuloinen menu. Minulla olisi huomenna sunnuntai-lounas vuoro ja etsin aamulla jotakin uutta reseptiä. Meinasin kokeilla Burgundin pataa. Mutta sinun lihasikin kuulosti hyvälle. Haluaisitko laittaa reseptiä tulemaan?

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Vähän tähän tyyliin se tehtiin:
      1 kg paahtopaistia, isommat rasvat poistettuna. Timjamia, rosmariinia , salviaa ja meiramia pieneksi pilkottuna ja valkosipulilla maustettuna hierotaan lihan ympäri ja liha pannaan oliiviöljyllä valeltuna muovipussiin ja muutamaksi tunniksi tai yön yli jääkaappiin marinoitumaan. Yrttimarinaadi otetaan talteen, liha maustetaan suolalla ja paistetaan joka puolelta pari kolme minuuttia. Uunipellille laitetaan kaksinkertainen folio, liha sen päälle ja yrttimarinadi lihan päälle. Paistetaan uunissa +100C (kiertoilma +80C) kunnes se on sisältä vajaa +60C. Me käytetään lihalämpömittaria, kun se on varma juttu. Laitoimme lihan folion sisään lepäämään tai siis mehän tarjoilimme sen kylmänä. Useimmiten se kylmä paahtopaisti syödään täällä remoulade /remulaadi-kastikkeen kanssa, mutta kun meillä oli jo perunasalaattia, jossa oli majoneesia ja kaprista jne, laitoin sitä puolukkapiparjuurikastiketta ja yrttirahkaa. Meillä oli 2,2 kilon lihakömpäle ja sen paistoajaksi tuli noin 1 tunti ja 45 min.

      Löschen
  3. Leppoisan näköiset juhlat. Täällä sai muutaman päivän nauttia ja istuskella ulkona ennen tämän päivän Rauli-myrskyä

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Täällä ei ole Raulia mutta uusia lämpöennätyksiä odotellessa odotetaan Kittya, joka tuo maanantaiksi helpotusta helteelle. Nyt istuskellaan sisällä ja ulos mennään vasta illalla.

      Löschen
  4. Onnea vielä jälkikäteen! Täällä ei ole ollu tuollaisia lämpötiloja edes kesän "helteillä". Nyt tuulee aivan mahdottomasti, kävin just kävelemässä jokivarressa. Puita oli kaatunut tuolta muinaismuistoalueelta.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. tuli ukkoskuuro ja viilensi, nyt on vain +29C, ihan luksusta

      Löschen
  5. Onpa kuumaa teilläkin. Ja kivat kekkerit pistit pystyyn,herkkuineen:)Tuota chufaa piti ihan googlata,ja huomasin että sitä jotkut kasvattavat täälläkin,tai sitä kasvaa ainakin.

    AntwortenLöschen
  6. Teillähän oli ihan Intian lämpötilat. :-) Bileet kuulostivat kivoilta, ja luumukakku varsinkin olisi maistunut - toki kaikki muukin. :-P

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Joo, on ihan intialaissää, mutta huomenna on jo parempi.

      Löschen
  7. Ompas siellä lämmintä! Täällä mennään jo kovaa vauhtia kohti syksyä ja puissa on runsaasti keltaisia lehtiä. Keskiviikolle luvataan vielä +20°, mutta se taitaa olla viimeinen lämmin päivä :)
    Mukavaa syksyä!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ei tämä kamala ja pitkään kestänyt kuumuus täälläkään ihan normaalia ole, ei ole kuulemma 80 vuoteen ollut tällaista. Tänään on jo ihan viileää eli +24C, mutta vähän ehkä taas lämpenee. On tämä jotenkin kivaakin ollut, kun on voitu niin pitkään istua ulkona kesäillassa. Mukavaa syksyä sinnekin!

      Löschen