Mittwoch, 21. September 2016

Garda-Verona-Vicenza-Padova

Matka jatkuu Trentosta kohti Gardajärveä. Yksi kamalan jyrkkä nousu, jossa kiitän Luojaa sähköpyörästä ja sitten näkyykin vilaus järvestä. Ilma oli vähän utuinen valokuvaukseen, mutta saahan tuosta nyt jonkinlaisen kuvan, mikä palkkio meitä odotti kukkulan päällä.


Tästä alkoi sitten aivan mieletön alamäki järvelle. Annoin muun porukan lähteä laskettelemaan enkä katsonut perään, sillä pelkäsin, että Allumies ajelee taas kädet vapaana jarruttamatta , mutta ei kuulemma tällä kertaa tehnyt niin. Gardajärven rantaa ei ole kovin mukava ajaa pyörällä, tie on sen verran kapea ja siinä on paljon liikennettä eli ainoa mahdollisuus on ylittää järvi laivalla, joka lähtee Rivasta ja kiertää joka maitolaiturin kautta eli matkaan Desenzanoon meni yli neljä tuntia. Se tuntui vähän pitkältä, harmitti, etten ottanut lukemista mukaan.







Hotellimme oli Desenzanossa aivan järven rannalla ja todella positiivinen yllätys, sinne olisi voinut jäädä pitemmäksikin aikaa, olisi voinut vaikka uida. Tuntui kuin olisi ollut Suomessa, kun järven laineet liplattivat ja ikkunasta katselimme ohi uivia joutsenia ja sorsaperheitä. Ja aivan vieressä oleva ravintola oli yksi matkan parhaista, vaikka gourmethullu ystävämme J ei meinannut suostua sinne tulemaan, mutta onnekseen suostui, sillä hänkin joutui myöntämään, että paikka oli täydellinen, kun istuimme ulkona terassilla ja katselimme Gardan valoja.


Tämä tonnikalatartar guacamolen kanssa kelpaisi tänäänkin.


Aamu-uintikin jäi tekemättä, sillä meidän on aina vietävä yhdeksäksi matkalaukut hotellien respaan eikä ole kiva ottaa märkiä vaatteita satulalaukkuun. Muuten olisi tuossa hotellissa ollut uima-allas ja ranta, jossa oltaisi viihdytty kovalla helteellä pitempäänkin. Onneksi pyörällä ajaessa käy aina sen verran tuuli, että ilma ei tuntunut niin kamalan kuumalta kuin pysähtyessä, jolloin etsimme heti varjoa. Lämpö oli koko pyöräviikon yli +30C, joskus jopa +34C.
Matkan kivoin ja eksoottisin lounastauko oli Gardajärven ja Veronan välissä. Olimme jo pitempään etsineet jotain ruokapaikkaa kunnes näimme yhden talon pihalla muutaman pöydän ja yhden pöydän ääressä istui useampia ihmisiä. Mietimme, oliko se yksityispiha, mutta jostain syystä kehtasimme ajaa sinne ja sieltähän tuli talosta iloinen mamma, joka puhui ainoastaan italiaan ja luetteli meille, mitä ruokaa hän antaa. Tarjolla oli kympillä leipää,  pasta ragu, scaloppine ja insalata mista ja lopuksi joku torta, jota en maistanut. Hintaan kuului myös valkoviiniä ja kivennäisvettä.  Ruoka oli herkullista kotiruokaa ja viinikin maistui, vaikka vähän mietimme, mistähän se oli tuohon pulloon tullut, ainakin pullo oli etiketin mukaan ollut jo pitempään käytössä.



Valokuvaaminen näillä matkoilla jää aina vähäiseksi, sillä ajaessa on hankala käyttää kameraa ja perille tultua on usein niin väsynyt, että ei kerta kaikkiaan viitsi. Vicenzasta ei näytä olevan kuvia lainkaan, vaikka kaupunki on oikein kiva. Olimme ihan rättejä, sillä takana oli matkan rasittavin etappi, sillä ennen Vicenzaa on ensin 800m ylämäki, mutta niin jyrkkä, että jopa Allumies joutui loppumetreillä hyppäämään satulasta ja kun siitä oli selvitty, tuli reilu 4km pitkä ylämäki, ei tosin ihan niin jyrkkä, mutta aika raskas sekin. Saimme sitten vielä pienen shokin, kun saavuimme hotelliin ja sen vieressä oli kamalan äänekäs kansanjuhla tai mikä tivoli lie ollut. Sitten vielä kaiken kukkuraksi me saatiin Allumiehen kanssa kaksi yhden hengen huonetta ja piti alkaa jaella hammastahnoja sun muuta, kun ne oli tietenkin kaikki yhdessä matkalaukussa. Huoneeni haisi hyvin tunkkaiselta ja tukehtumisen estämiseksi jouduin pitämään ikkunaa selkosen selällään ja kuuntelemaan kamalaa meteliä ulkoa. Tästä asiasta aiomme valittaa matkan järjestäjälle. Kaiken kukkuraksi oli vielä sunnuntai-ilta eikä koko kaupungista meinannut löytyä ravintolaa, joka oli auki ja päädyimme lopulta yhteen yksinkertaiseen texmex paikkaan, jonne gourmetystävämme J ei suostunut tulemaan, hän saisi siellä kuulemma näppylöitä. Siitä sanonnasta tulikin sitten loppumatkalle lentävä lause.

Veronasta on sentään yksi kuva Piazza Erbestä


ja toinen Aperol Spritzistä tai oikeastaan niistä kivoista lisukkeista, joita Italiassa saa juomia tilatessa. Sipsejä saa usein myös, mutta sitten saattaa saada vielä pieniä herkullisia leipiä tai kuten tässä vielä vihanneksia.


Veronan ja Padovan välillä poikkesimme Saccolongossa kivaan trattoriaan, jossa tarjoilija oli iloinen saadessaan puhua saksaa, hän oli ollut au pairina Kölnissä ja meillä riitti juttua. Olin ehtinyt jo vähän kyllästyä ikuiseen pastaan ja halusin vain vihanneksia ja sieltähän tulikin kaikkien aikojen paras grillilautanen, aivan taivaallista! Seudun erikoisuus on muuten lipeäkala, mutta minä en välitä suomalaisesta lipeäkalasta enkä sen enempää italialaisestakaan ja olin onnellinen tuon lautaseni kanssa.


Seuraavaksi saavuttiin Padovaan.



Padovan jälkeinen etappi oli vain 40km ja meillä oli sinä aamuna reilusti aikaa kulttuurille ja olimme ajoissa varanneet slotin Cappella degli Scrovegniin, jonka freskit on maalannut Giotto (ei oikein löytynyt kunnon linkkiä Giottosta suomeksi, olisko suhtkoht tuntematon siellä?). Sisälle päästetään aina vain pieni määrä ihmisiä varttitunniksi ja sen jälkeen taas tuuletetaan ennenkuin seuraavat turistit pääsevät sisälle. Aivan uskomatonta, miten Giotto on voinut muutaman vuoden aikana (1304-1306) tehdän sellaisen työn.


Otin siitä pienen filminpätkänkin, kun kerran kuvaaminen oli sallittua. Kannatti käydä!



Kommentare:

  1. Huoh, miten kaunista. Italia on erityisen ihana maa, tekisipä mieli päästä sinne taas.

    AntwortenLöschen
  2. Antworten
    1. Jätä nyt jotain huudahduksia Venetsiaa varten

      Löschen
  3. Kaunista ja Aperol Spritzistä tuli jano!

    AntwortenLöschen
  4. Ensimmäinen kuva lumosi minut, jälleen!
    Pistä nyt kamera kerran kaverisi käteen, että saadaan nähdä Allukin pyörän selässä, tai ehkä puiden varjossa lounastauolla:)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kaveri ei ole kiinnostunut kuvaamisesta, varsinkaan minun, pitäisköhän olla huolissani?

      Löschen
  5. Olipa kiva lukea matkanne edistymisestä. Tuollainen reissaaminen on varmasti tosi antoisaa, varsinkin jos on hyvä porukka.
    Jatkoa taas odotellaan!

    AntwortenLöschen
  6. Porukka on juuri sopivan kokoinen ja tosi kiva, vaikka tässä jälkikäteen aina naureskellaankin joidenkin omituisuudelle, mutta sehän on ihan inhimillistä.

    AntwortenLöschen