Vihdoinkin Venetsiassa

Vähän yli 350km pyörämatkan viimeinen etappi kulkee Brenta-kanavan varrella ja siinä voi ihailla vanhoja venetsialaishuviloita, joista osa on tosin vähän ränsistynyt.

Reittimme päättyi Venetsiaan Mestren kaupunginosaan, joka on mantereella ja josta pääsee 20 minuutissa bussilla Piazzale Romalle, josta voi sitten jatkaa matkaa joko kävellen tai vaporetto-veneellä, joka on Venetsian tärkein kulkuneuvo. Pyörällähän ei keskustassa voi ajaa ja kun siellä on hotellitkin sen verran hintavampia, että päätimme jäädä Mestreen asumaan. Hotelliimme olimme hyvin tyytyväisiä, se oli todella rauhallinen paitsi silloin kun roska-auto tuli kerran aamulla viideltä tyhjentämään roskista, mutta se on Italiaa.  Ostimme kolmeksi päiväksi lipun yleisiin kulkuneuvoihin ja se kelpasi sekä bussiin että vaporettoon.
Olen ennen käynyt Venetsiassa tyttökaverini kanssa joskus 19v, kun olimme liftimatkalla Saksassa, Ranskassa, Italiassa ja Sveitsissä ja kymmenisen vuotta sitten, kun ajoimme saman pyörämatkan ja aina se kaupunki vaan viehättää ja aina sitä päivittelee niitä samoja asioita.
Asuminen Venetsiassa on tullut niin kalliiksi, että asukasluku on laskenut roimasti ja jos tämä jatkuu, siellä ei kohta ole muita asukkaita kuin turisteja, mikä on todella harmi. 1700-luvulla Venetsia oli vielä Euroopan suurimpia kaupunkeja. Kaupunki oli tietysti nytkin täynnä turisteja ja kaikki oli mielestämme kalliimpaa kuin matkan varrella totesimme. Ravintolat, joissa kävimme,  eivät mielestämme olleet kovin ihmeellisiä, Venetsiassa löytyy niille aina asiakkaita eikä ole tarvetta olla erikoisen kreatiivinen. Me oikeastaan kyllästyimme, kun ruokalista oli melkein joka paikassa sama. Onhan siellä varmaan joitakin tähtiravintoloita, mutta ne eivät nyt sopineet pyöräilijöiden budjettiin.
Kaikki on tietenkin kallista myös sen takia, että kaikki tavarat joudutaan kuljettamaan käsikärryillä tai veneellä

ja roska-autokin on siellä vene

Ehkä paras ruokapaikkamme oli Al Vagon, jossa istuimme kivasti varjossa kanaalin varrella ja saimme samalla katsella veneliikennettä. Sinne voisin mennä toisenkin kerran.

Ponte Rialto oli korjauksen alla ja sattumalta luin juuri tänään lehdestä, että farkkufirma Diesel maksaa korjauksen ainakin osittain.
Tässä muutama kuva, siellähän on joka nurkka kuvaamisen arvoinen. Kaupunki on aika labyrintti, onneksi meillä oli kaksi hyvää suunnistajaa mukana, joiden perässä me muut kävelimme.

Pyörämatkalla ei juuri riitä aika kulttuuriin, sillä on aina ajettava se etappi seuraavaan hotelliin ja siellä heti suihkuun ja ehkä pieni lepohetki ja sitten nälkäisenä syömään ja illalla aikaisin nukkumaan. Siksi ehdimme matkan varrella vain Giotton kappeliin. Venetsiassa oli sitten vähän enemmän aikaa ja menimme Peggy Guggenheimin museoon, sopivasti alkoi juuri silloin sataakin, joten timing oli loistava.

Tästä Paul Kleen taulusta pidin niin paljon, että ostin sen jääkaappimagneettina muistoksi. Taulun nimi on Bildnis der Frau P. im Süden eli Portrait of Ms. P. in the South ja se kelpaisi meille kyllä seinällekin eikä vain jääkaapin oveen.

Kun sade jatkui, menimme Accademia-museoon, jossa on esillä vanhoja mestareita.

Erityisesti meitä kiinnosti Tiepolo ja Carpaccio, joka on lainannut käyttämänsä punaisen värin takia nimensä toiselle carpacciolle.

Kaikkein kaunein Venetsia on illalla ja voin hyvin kuvitella, millainen se on talvella, jos sattuu olemaan kirkas sää. Ystävämme olivat siellä kerran uutenavuotena ja silloin oli kylmä ja kirkas sää ja heidän kuvasarjansa on aivan hurja, varsinkin jos taustalla soi Vivaldin Talvi.