Teksti menee vapaasti käännettynä näin:
C A F F E E, älä juo niin paljon kahvia,
turkkilaisten juoma ei ole lapsia varten,
se heikentää hermoja ja
tekee sinusta kalpean ja sairaan.
Älä ole musulmaani,
joka ei voi olla juomatta sitä.
Myöhemmin laulu on pantu pannaan rasismistaan eikä sitä löydy lasten laulamana Youtubestakaan.
Kiva melodia sentään löytyy täältä.
Kuka olisi uskonut, että sen päiväkodiin viereen tulisi joskus Saksan suurin moskeija. Tässä kuvassa se ei näytä niin suurelta kuin se todellisuudessa on. Taustalla ei ole kolmas minaretti vaan Telekomin torni. Parempi kuva löytyy täältä.
Tänään moskeijassa oli avointen ovien päivä ja lähdimme tutustumaan. Olemme aikaisemmin käyneet moskeijoissa mm. Egyptissä ja Arabiemiraateissa ja siellä piti riisua kengät jonnekin kasaan tai hyllyyn, mutta täkäläisessä moskeijassa on oikein hienot numeroidut kenkäkaapit. Jos lokeron sisällä on kenkäpari, numero on punainen, muuten se on vihreä. Suosittelivat panemaan numeron muistiin tai ottavan siitä kuvan.
Meidän mielestämme moskeija oli kivempi kuin esim. kamalan kruusattu abudhabilainen moskeija.
Niinkuin Kölnin tuomiokirkkoa ja Iisakin kirkkoa rakennettiin tätä moskeijaakin aika kauan, mutta nyt se ihme kyllä valmistui. Minaretit ovat 55m, mikään ei saa täällä olla korkeampi kuin tuomiokirkko eikä muezzin saa jodlata.
Onpa upea moskeija! Olen aina halunnut päästä käymään moskeijassa, mutta olen ajatellut, että moskeijaan ei päästetä vääräuskoisia eikä ainakaan vääräuskoisia naisia. Mutta ehkä näin avoimina ovina...
AntwortenLöschenEi kai niihin kaikkiin aina pääse, mutta nyt oli avointen ovien päivä, onneksi huomattiin se lehdestä.
LöschenOnpa kaunista arkkitehtuuria ilman monivärisiä krumeluureja.
AntwortenLöschenSaattaispa siinä monen miehen rukoukset vähän harhailla, jos ihan silmien edessä pyllistelisi naisen takapuoli ylös ja alas :)
Mutta sehän olis se oikea usko, että ei antais naisten vikitellä katsomaan.
LöschenHieno moskeija. Minä olen käynyt täällä Jaffassa tosi kauniissa ja vanhassa moskeijassa, joka ,vaikkakin yksinertaisempi ja pienempi, on kauniimpi kuin tuo ,vaikka tuo moskeija hieno onkin.
AntwortenLöschenMä olen nähnyt vain tuollaisia isompia moskeijoita.
LöschenHieno moskeija siitä tuli! Olen käynyt moskeijassa aiemmin Istanbulissa (monessa), Kazanissa ja jossain Tatarstanin maaseutupaikalla - ja museoidussa Pecsissä (Unkarissa). Pohjoismaiden ensimmäisessä moskeijassa - ja Suomen ainoassa - Järvenpäässä en ole käynyt!
AntwortenLöschenAi niin, olenhan mäkin käynyt Istanbulissa, täysin unohtui.
LöschenNäyttää niin valoisalta tuo moskeja. Olen käynyt joskus Hampurissa moskejassa, se oli kyllä semmonen salakäynti, kun ovet oli auki, mutta ei meitä (4 naista) kukaan pois ajanut.
AntwortenLöschenMaikki
Hyvin valoisa se on. Tylsää oli, että niitä kenkiä piti riisua useammankin kerran, sillä portaat naisten osastolle piti mennä kengät jalassa ja siellä taas kengät kaappiin. Ei ollut tuoleja mihin istua ja monilla vanhoilla ihmisillä oli ongelmia saada kenkiä jalkaan.
LöschenValoisa on ja vaikuttavan näköinen. Oliko naisille yhtä paljon tilaa kuin miehille?
AntwortenLöschenPaljon vähemmän tilaa naisille.
LöschenOlipa upea moskeija. Mutta täytyy kyllä sanoa, että heikko on usko, jos naisten läsnä ollessa ei pysty rukoilemaan.
AntwortenLöschenSitähän minäkin, että se oikea usko pitäis toimia, vaikka paholaiseukot kuinka pyllistelis edessä.
Löschen