Mittwoch, 22. April 2020

Pölyiset kirjat

Mikä sattuma, että huomenna on kirjan ja ruusun päivä, Allumies alkoi nimittäin eilen siivota kirjahyllyjä. Uusi ihana turkkilainen siivoojamme sanoi aloittaessaan meillä joulukuussa, että meidän tulisi välttämättä siivota kirjahyllyt, muuten saisimme vielä pölyallergian. Hän olisi itsekin siivonnut, mutta pelkäsi, ettei osaa laittaa kirjoja oikeaan järjestykseen. Kiitos Koronan mies alkoi nyt sitten hommiin ja siinä onkin tekemistä, kun niitä kirjoja on kamalan paljon neljässä eri huoneessa. Aloitettiin nyt työhuoneesta, jossa kirjoja on ympäri seiniä Lundia-hyllyissä kahdessa rivissä. Isoimmassa hyllyssä ne ovat aakkosjärjestyksessä ja saavat jäädä siihen, muiden hyllyjen kirjat laitetaan (lue: Allumies laittaa) myös aakkosjärjestykseen ja joitakin heitetään roskikseen ja osa lähtee karanteenissa olevalle serkulle Ranskaan, jossa kirjakaupat on kiinni ja Amazonkin sulkenut joksikin aikaa ja naisparka tulee hulluksi istuessaan kotona, hänhän saa liikkua ulkona vain 100m päähän.






Tämä Tucholskyn lause on lempparini:  Paperikori on järjestyksen sielu.


Silloin kun ei siivota, istutaan terassilla ja nautitaan auringosta, joka ei ole vielä sietämättömän kuuma vaan sopivat +23C.  Minä luen vihdoinkin Jänistä, jolla on meripihkanväriset silmät ja Allumies Daniel Masonin Winter soldier.


Ruusuja mulla ei nyt satu olemaan, mutta annan teille kevään viimeiset tulppaanit.


Pysykää terveenä😷

14 Kommentare:

  1. Olipa kiva nähdä, että jollain muullakin on Lundia-hyllyjä täynnä kirjoja. Nykyisin tuntuu olevan kovin yleistä, ettei ihmisillä ole kirjahyllyjä lainkaan. Kirjojen imuroiminen/pyyhkiminen on iso urakka, tein sen viime kesänä kun olin 2kk työttömänä.

    AntwortenLöschen
  2. Minulla on työhuoneessani kotona kortti, jossa teksti Talo ilman kirjoja on kuin huone ilman ikkunaa ja pikkusiskoltani saama pieni taulu: Kirjojen ystävät eivät mene koskaan nukkumaan yksin.
    Näen tyhjiä kohtia teidän kirjahyllyssänne! Minulla ei ole sellaisia. Kauhistuttaa, sillä meidän työpaikka muuttaa toukokuussa - kyllä korona-toukokuussa - toiseen rakennukseen ja toukokuussa on tarkoitus pakata kaikki tavarat laatikoihin. Hieman ihmetyttää, pelottaa ym. tämä ajallinen järjestely.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Sinne on tullut tilaa, kun on heitetty vaikka mitä pois, niitä kirjoja on nyt meidän ja naapureiden paperiroskatynnyreissä sekä sekajätetynnyreissä, jotka tyhjennetään huomenna. Iso pino on lähdössä Ranskaan.

      Löschen
  3. Ai kauheeta, musta ei olisi ehkä ollut tuohon hommaan. Aika sissejä ootte, jos nuo kaikki siivoatte ja järjestätte! Mutta toisaalta, onhan tässä aikaa...

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Nyt alkaa olla ihana tunne, ihan kuin huoneesta olisi tullut paljon isompi.

      Löschen
  4. Minä imuroin kaikki Suomi-kirjastoni kirjat ja hyllyt. Reilusti yli 2000 omat lukien.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Me ei ole laskettu, mutta kamala määrä niitä on, suurin osa pokkareita, jotka vie vähemmän tilaa. Hard coverit on lahjaksi saatuja, itse ei yleensä osteta, en tykkää lukea sängyssä isoa painavaa kirjaa. Ja viimeiset vuodet on luettu paljon sähkökirjoja just sen tilan takia.

      Löschen
  5. Mitä? Onko eteläisessä Ranskassa kiristetty ulkona liikkumista, että vain 100 metriä. Meillä täällä on kyllä edelleen se kilometri.Periaatteessa kerran päivässä, mutta eihän sitä pystytä valvomaan. Muutenkin ihmiset liikkuvat jo aika paljon, ikäihmisetkin toisten joukossa ja kaupoissa, vaikka heidänhän olisi syytä karttaa muita - mutta kun on tylsää ja haluavat muiden joukkoon ...
    Kirjat on kyllä kivoja, varsinkin nyt, kun joutuu olemaan niin paljon kotiarestissa. Muutossa niistä on tosin riesaa.
    paskeriville

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. 135 euroa sakkoa sai serkku, kun oli käyttänyt vanhempaa kaavaketta, jossa kyllä oli kaikki tiedot ja teoriassa voisi itse kirjoittaa tekstin ilman kaavaketta.

      Löschen
  6. Teillähän on kirjoja kuin kirjastossa;D Aika hurjaa työtä noiden läpi käyminen.MUtta totta, kirjat keräävät pölyä.
    Täällä avattiin tällä viikolla joitakin kauppoja, mutta kasvomaski kannattaa pitää päällä ettei tule sakkoja.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kyllä me kamalasti pois heitettiin kirjoja ja nytkin on paketti lähdössä Ranskaan, kun se serkkuparka asuu yksin, saa poistua vain 100m tai lupalapun kanssa kauppaan. Kirjakaupat on Ranskassa kiinni, samoin Amazon eli ei saa mistään lukemista.

      Löschen
  7. Ai samplari, munkin pitäisi. Tuijottelen kirjahyllyjä aina ohi mennessäni ja tuumin, että huomenna. No, ehkä huomenna voisi ihan oikeasti olla sellainen päivä. Tosin aakkosjärjestykseen ei kyllä nyt taida mennä mikään. Mutta jos saisi vaikka kirjailijan ja tyylilajin mukaan ryhmiteltyä. Kiitos tästä kannustavasta postista.

    Hyvää viikonloppua!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kiva kun kommentoit. Jotkuthan lajittelee nykyään värien mukaan, sekin on ihan jännä idea.

      Löschen