Olipa myrskyinen kuukausi. Monenakin päivänä hirmumyrskyt kaatoivat meilläkin isoja painavia kukkaruukkuja, kameliat ja oleanterit makasivat jatkuvasti maassa, vaikka kuinka yritettiin pitää niitä seisomassa. Seisoa/kävellä halusivat nämäkin ihmiset tuomiokirkon lähellä, mutta tuuli kaatoi jopa heidät.
Kuvakaappaus: KStA
Nyt on tuuli hellittänyt ja pihalta löytyy jo kevään merkkejä.
Kun alku oli myrskystä huolimatta kuitenkin aika positiivista, niin loppupostaus on sitäkin negatiivisempaa. Venäläiset hyökkäsivät Ukrainaan niinkuin aikanaan Suomeen ja sota on 1300km päässä Berliinistä! Kuka olisi uskonut, että sellainen on mahdollista! Tuli mieleen sanonta, jota en ole pitkään aikaan kuullutkaan, ryssä on ryssä, vaikka voissa paistettaisi. Kymmenen vuotta sitten tanskalainen Hanne Bang järjesti taidetapahtuman In a war someone must die jossa ommeltiin nenäliinoja näyttelyyn ja siihen osallistui myös blogiystävät Clarissa ja Maliz. Kukaan ei silloin olisi uskonut, että Euroopassa tulee sota.
Eilen tuli meidän naapuriston Threema-ryhmästä hätähuuto, etsitään ukrainalaisille rahan lisäksi kaikenlaista tavaraa, mukana oli pitkä lista, pyydetään säilykkeitä, saippuaa, vaatteita,tyynyjä, peittoja, astioita jne. Yksi naapuri suostui keräämään lahjoitukset ja minäkin annan mm. kaksi untuvatäkkiä ja särkylääkettä.
Itselleni kuukauden kamalin tapaus oli, kun näin kännykästä, että berliiniläinen ystäväni Rita oli yrittänyt soittaa ja jättänyt viestin vastaajaan, vaan eipä siellä puhunutkaan Rita vaan hänen miehensä. Sain puheesta tuskin selvää ja soitin takaisin ja kuulin, että mies oli pihatöistä palattuaan löytänyt Ritan eteisen lattialta kuolleena, terve ja hyväkuntoinen nainen, joka oli juuri lähdössä miehensä kanssa synnyinseudulleen Oberwiesentaliin hiihtolomalle. Kuolinsyytä ei vielä tiedetä, obduktio näyttää. Minä menetin todella läheisen ystävän ja Ruotsissa asuva pikku-Klara menetti rakastavan mormorin.
R.I.P. Rita❤️
