Freitag, 27. Mai 2011

Raparperivadelmapiirakka

Tänään iltapäivällä lähdemme ajelemaan Elsassin suuntaan ja sieltä lauantaina kohti Lyonia, jossa vietämme viikonlopun ja maanantaina jatkamme matkaa Orangeen, jonne jätämme auton ja hyppäämme fillarin selkään ja pyöräilemme kuuden päivän aikana noin 300km.



Ajattelin antaa lukijoille kotitehtävän lomani ajaksi ja pyytää testaamaan tätä kuulemma maailman helpointa ja herkullisinta raparperipiirakkaa. Siis nyt leipomaan ja kertokaahan kannattaako minunkin kokeilla.



450g raparperia (halkaise pituussuuntaan ja pilko noin 4cm palasiksi)
250g vadelmia

2 purkkia à 150 g rasvapitoista jogurttia
3 dl vehnäjauhoja
3 dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
5 munaa
3 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
2 tl (luomu)appelsiinin kuorta raastettuna
3 dl rypsiöljyä
6 rkl pinjansiemeniä
3 rkl pölysokeria


Voitele uunipannu voilla ja jauhota. (Luulisi, että leivinpaperikin käy)
Lämmitä uuni +200C (kiertoilma +180C)

Vatkaa munat, sokeri ja vaniljasokeri vaahdoksi.
Lisää jogurtti ja appelsiinin kuori ja sitten jauho-leivinjauhe-sekoitus.
Sekoita öljy kunnolla joukkoon.
Kaada taikina uunipannulle.
Lisää päälle raparperin palat.
Esipaista 15 min.
Ota kakku uunista, lisää päälle vadelmat ja pinjansiemenet ja ripottele päälle 2 rkl pölysokeria.
Jatka paistamista 20-25 min. kunnes piirakka on kullankeltainen.
Ota se uunista ja anna jäähtyä jonkin aikaa.
Ripottele ennen tarjoilua loppu pölysokeri päälle.

Bon appétit et au revoir!
... sur le pont d'Avignon ♪♫♫♪♪♪♫

11 Kommentare:

  1. Mukavaa Ranskan-matkaa Allu!
    Mulla olisi pakkasessa raparperia,muita aineksia hieman vaikeaa löytää,mutta hyvältä kuulostaa tuo piirakka:)

    AntwortenLöschen
  2. Hyvää matkaa Allu ja tule ehjänä takaisin!
    Meillä raparperi vasta alkaa kasvaa. Minä lähden nyt koko päiväksi järvelle.
    Maikki

    AntwortenLöschen
  3. Raparperit ovat nyt juuri parhaimmillaan tuolla meidän puutarhassa. Lupaan kokeilla ohjetta. Vadelmia vain on vaikea saada, kun ovat tuontitavaraa ja tulevat mistä tulevat. Korvaan ne omilla mansikoilla.
    Je vous souhaite un très très bon voyage!

    AntwortenLöschen
  4. Raparperi?!! Mikä se on?
    Minä lähden päiväksi pusikoita koluamaan.
    A bientôt!

    AntwortenLöschen
  5. Sorry Allu, mutta olen laihiksella, enkä leivo yhtään mitään. Reseptin kuitenkin säilytän ja leivon sitten kun taas en ole laihiksella, eli aika pian... Mukavaa lomaa!

    AntwortenLöschen
  6. Turvallista ja nautinnollista reissailua!!

    AntwortenLöschen
  7. Bon voyage! Välillä harmittaa, että suomi on niin Euroopan perällä, että moisia reissuja on vaikea tehdä.

    AntwortenLöschen
  8. Myös minä viherrän siitä, että tuollaisten reissujen tekeminen on niin helppoa sieltä. Täältä kun menee jo reilu vuorokausi siihen, että on edes Saksan puolella. Siis jos ei lennä.
    Toivottavasti reissunne on ihana ja ei satu mitään haavereita.
    Turvallista matkaa!

    Sirkku

    AntwortenLöschen
  9. Kotitehtävä suoritettu. Tulos kiitettävä kymppi. Nam!

    AntwortenLöschen