Sonntag, 10. Oktober 2021

Kultainen ja tulinen lokakuu


Lokakuuta kutsutaan Saksassa usein kultaiseksi lokakuuksi ja sitä se on nytkin, lehdet puissa on tosin vielä aika vihreitä, mutta aurinkoa riittää ja on niin lämmintä, että olemme vielä istuneet terasilla päiväsaikaan. Sauvakävelyreitillä on taas ihania lampaita, en voi koskaan olla kuvaamatta.

Taidemuseossa on Picasso-näyttely nimeltä Der geteilte Picasso eli jaettu Picasso, poliittisia teoksia ja miten länsi- ja itäsaksalaiset näkivät Picasson. Itäsaksalaisilla oli vähän ongelmia Picasson taiteen kanssa, mutta toisaalta Picasso oli kommunisti ja lännessä Picasso ei olisi kelvannut taideopettajaksi, koska hän oli kommunisti. Täällähän kommari ei kelvannut edes veturinkuljettajaksi.




Museokahvilan bataattiquiche oli niin nätti, että piti ottaa kuva.



Eilen viikon kruunasi sitten ilotulitus keittiössä, kun leivänpaahdin syttyi ilmiliekkeihin. Saimme sammutettua, mutta tuhoa se oli ehtinyt tehdä, pyökkinen työpöytä kärsi, mutta sen voi höylätä ja Ikeasta saa uusia muovilaatikoita, Ankarsrumiin pitää ostaa uusi johto. En ikipäivänä jätä enää leivänpaahdinta pistorasiaan. Ja mikä onni, että olimme kotona.
 


Lohdutuksena kukkia torilta



6 Kommentare:

  1. Ihan kaamea tuo leivinpaahdinjuttu! Onneksi olitte kotona eikä käynyt pahemmin! Oliko se siis syttymishetkellä päällä, vai syttyikö ihan noin vain?

    Mulla on kerran syttynyt keraaminen(?) kynttilälyhty tuikkukynttilästä. Onneksi silloin oli talvi, ja sain napattua kynttilälyhdyn saksilla ja heitettyä sen lumihankeen.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Jotenkin se nappula oli painunut alas, ei varmaan itsestään vaan joko me tai joku vieressä oleva esine on sen painanut ja alkoi sitten kuumeta ja kun tarpeeksi kuumeni, sytytti vieressä olevan leipäkorin sun muuta.

      Löschen
  2. Huh, onneksi ei pahempaa ja että olitte kotona. TUon vuoksi siirsin eilen sammutuspeiton keittiöön eteisen siivouskomerosta. Ja en pidä leivänpaahdinta töpseissä, senkään takia en, koska paikat on varattu vedenkeittimelle ja mikrolle (jossa on kello).

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Nyt kyllä vedän kaikki töpselit irti kun lähdetään lomalle.

      Löschen
  3. Ihan kamalaa tuo leivänpaahtimen juttu,mutta onneksi ei sattunut pahempaa. Mullakin on kerran syttynyt palamaan leivänpaahdin, mutta onneksi olin vieressä.
    Kaunis syksy on teillä, ja Picasson taide on mielenkiintoista, olen nähnyt sitä sekä Malagassa että Barcelonassa.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ai sullakin syttyi, huh. Nyt hommaan sammutuspeiton.

      Löschen