Kilttinä miniänä (anoppi olisi varmaan eri mieltä tuosta kiltteydestä) istutin orvokkeja ja vein ne aamulla appivanhempien haudalle.

Muutama vuosi sitten vastapäiseen hautaan haudattiin mustalaisruhtinas Fürsti ja hänen hautansa on kaikkea muuta kuin meidän makuun. Sukulaiset viettävät paljon aikaa haudalla ja ostivat siksi myös viereisen hautapaikan, johon laitettiin penkki. Siinä he istuvat melkein aina ja polttavat tupakkaa ja heittävät sätkät appivanhempien haudalle.

Tässä vielä muutama romanien hauta, ne kuuluvat hautausmaan isoimpiin ja kalleimpiin hautoihin ja marmoria käydään jatkuvasti kiillottamassa. Kuvat saa isommaksi klikkaamalla.

(Rasismimoodi on)Kun roskalaatikko ei ole aivan hautojan vieressä, ovat päättäneet heittää roskansa läheisen puun alle. Pääasia, että oma hauta on hieno, mitäs siitä, vaikka muualla on vähän roskia.(Rasismimoodi off)

Pitää tässä vielä ylpeillä talkkarin ominaisuuksistani. Kylppärin lavuaari ei oikein vetänyt ja minäpäs sain sen tällä ihmelaitteella kuntoon. Sillä pumpataan ilmaa ja sen paine räjäyttää kaikki tukokset auki. Tuo laite on yksi niistä tavaroista, joita kipsijalkaisena potilaana tilasin aikanaan postimyynnistä. Se on sellaista aikaa, että joka päivä posti toi jonkun paketin. Mitäs sitä muutakaan tekee, kun ei voi liikkua missään?

HAPPY HALLOWEEN kaikille!










































