Dienstag, 5. Januar 2016

Jos sirpaleet tietää onnea

niin meillä sitä riittää. Eilen alettiin irroittaa alakerrassa eteisen, keittiön ja vierasvessan vanhoja kamalia klinkkereitä, joiden kanssa olen ollut jo pitkään sotajalalla.


Hienosti miehet peittelivät kriittiset paikat muovilla. Olkkarin oven eteen tuli muovinen suojaovi, jonka saa vetkoketjulla auki.

Kellari on entistä enemmän täynnä kamaa ja kauhulla ajattelen, että kaikki pitää taas joskus laittaa paikalleen. Huolimatta hyvistä muovisuojista hienoa pölyä löytyy kyllä nyt jonkun verran yläkerrastakin. Onneksi olimme jo itse suojanneet hyllyjä suuremmalta pölyltä.



Mieletön meteli oli eilen, kun porasivat klinkkereitä irti, täällä tärisi koko talo ja yläkerran kylppärin hyllyltä oli pudonnut lattialle joululahjaksi saamani iso Diorin J'adore-pullo, mutta ei onneksi ollut rikki.  Me pakenimme eilen kaupungille, jossa "eksyimme" tähän ikivanhaan kahvilaan, jossa aikoinaan Tante Josy juhli aina hattupäisten ystäviensä kanssa synttäreitään ja sellaisia tätejä siellä oli nytkin ja paljon myös vanhoja yksinäisiä herroja. Meillä oli hauskaa kun kuvittelimme heistä kaikenlaista, esim, että yksi herra tuli varmaan ensitreffeille partnerivälityksen  kautta ja laittoi tuntomerkiksi mustavalkoisen pussin pöydälle.


Kotimatkalla tapasimme naapurit, jotka olivat hekin paenneet. Heillä on tosi huono tuuri, sillä ovat kaikki opettajia tai koululaisia ja vielä lomalla, mutta toisaalta ymmärtäväisiä, sillä heidän kylppärinsä uusittiin ennen joulua.
Työmiehet tulivat juuri ja kun tänään irroitetaan seinäkaakeleita, meteli on taas kova ja joudumme taas pakomatkalle, tänään ehkä muutamaan museoon tai sitten tänne.

Kommentare:

  1. Toivotaan että sirpaleet tuottavat onnea! Ainakin nyt teillä näyttisi olevan pakopäiviä useampiakin edessä. Mutta niistähän voitte nauttia monella mukavalla tavalla kotinne ulkopuolella.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. On liiankin monta päivää ja kurjaa, kun keittiö ei ole käytössä paitsi nopeasti ennen seitsemään keitetään aamukahvit ja syödään mysliä.

      Löschen
  2. Remontin keskellä ei ole mukava asua, mutta joskus se on pakon sanelema juttu. Ja pölyä kyllä löytyy joka paikasta vielä kauan remontin jälkeenkin. Se on niin hienoa!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Joka päivä on ollut portaat yläkertaan hienon pölyn alla, vaikka kuinka on suojeltu.

      Löschen
  3. On sitä tavaraa teilläkin! Mutta ei hätää, kyllä KonMari-metodi auttaa:-)

    AntwortenLöschen
  4. Täällä (Keuruulla)odotellaan pienoisella pakokauhulla sekä putki- että parvekeremonttia, alkaa nääs (kerros)talo olla jo niiden tarpeessa. Saapasmaassa alka(NEE) kattoremppa tammikuun loppupuolella. No, luvassa sitten lopuksi jotain freshiä! Tuo kylpylä olisi kyllä mainio pakopaikka.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Huh, kahden paikan remontti, meille riittää tämä yksi.

      Löschen
  5. Voi ei. Kärsivällisyyttä teille! Kuinka kauan tuon on arveltu kestävän?

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Saattaa kestää jopa kolme viikkoa, mutta toivotaan, että menee kahdessa. Ilmeisesti sanovat aina pitemmän ajan, että sitten on hienoa, kun valmistuukin nopeammin.

      Löschen
  6. Kyllä siitä vielä hyvä tulee! Ja hyvää jatkoa tälle vuodelle, ehkä miekin jaksan taas kaivaa koneen esille kun arki koittaa. Mittarissa oli äsken -27 astetta, aika kylmää, mutta onneksi ei tuule.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Voi jestas kun siellä on kylmää. Meillä on jatkuvasti paljon lämpimämpää kuin muualla Saksassa,jossa on jopa vähän pakkasta.

      Löschen
  7. Tuo piikkaus on minusta remontin kauhein vaihe. R. teki tosin sen itse saunaosastolla, mutta sitten oli liikaa, kun oli vielä liike-elämässä, joten otti kaksi laatoittajaa. Teimme suvella ja ovet ulos auki, tarvitsi suojata alhaalla vain vierasmmakari, joka oli juuri uusittu.

    Mieti miten ihanaa on lähteä valitsemaan laattoja...<3

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Laatat valittiin jo suunnitelman yhteydessä. Täällähän käytetään nykyään 60x120 cm laattoja eli todella isoja, mikä tarkoittaa sitä, että saumoja ei tule juuri olemaan.

      Löschen