Vuoden ensimmäinen pyöräretki

 Viikonlopun kaunis ja lämmin sää houkutteli lähtemään ulos ja kun ystäviä ei oikein saisi kutsua sisätiloihin kotiinkaan, kaveripariskunta ehdotti, että lähdettäis yhdessä pienelle pyöräretkelle ja he toisivat jotain pientä purtavaa ja me voisimme tuoda juomista.

Ensimmäinen kohde oli tässä aivan meidän lähellä oleva uusi juutalaisten deportaation muistoksi tehty muistomerkki muistuttamaan tuhansien juutalaisten kyydityksestä keskitysleirille. 

Matka jatkui puistossa mielettömien ihmismassojen läpi, kauniilla ilmalla korona-aikaan on niin mahdottiman paljon ihmisiä kävelemässä/pyöräilemässä, kun punttisalit ja kaikki muut paikat ovat kiinni. Polkupyöriä ei tahdo löytyä enää kaupoista, kun jokainen on nyt hommannut pyörän. Samoin koirien määrä on kovasti lisääntynyt, en vaan tiedä, minne ne kaikki laittavat sitten koiransa, kun pääsevät taas matkustamaan. Reinin rannan pyörätiet ovat niin täynnä, että sinne ei uskalla lainkaan lähteä eli pitää löytää joku muu kohde ja löytyihin se: hautausmaa.

Melaten-hautausmaa vihittiin käyttöön 1810, mutta sitä ennen paikka oli jo käytössä, siellä teloitettiin keskiajalla vääräuskoisia (=prostestantteja) ja jo 1100-luvulla sinne vietiin lepraa sairastavia ja siltä ajalta on myös nimi Melaten peräisin, se on syntynyt ranskan sanasta malade eli sairas. Nykyään hautausmaalla on paljon julkkisten hautoja, on muusikkoja, kirjailijoita ja poliitikkoja.

 

ja myös karnevaali- tai jalkapallohullujen hautoja, tuossa paikallisen jalkapalloseuran pukkikin

Villiintyneet krookukset kukkivat aivan hullun lailla, tuossa yläkuvassa ne eivät näy niin hyvin, nurmikko oli täydessä kukassa.

Ystävämme olivat pistäneet reppuun kaikenlaista syötävää ja me olimme vastuussa juomista.

Istuimme varmaan yli kaksi tuntia auringossa, hengitimme raitista ilmaa muistelematta aerosoleja ja saimme vaihtaa rauhallisessa paikassa kuulumisia, syödä herkkuja (mm. lohirullaa) ja unohtaa joksikin aikaa koko koronan. Emme olleet ainoita retkeilijöitä, lähistöllä oli mm. yksi perhe kahvin ja kakun kanssa. Piknikin päätteeksi kävimme sitten vielä moikkaamassa ystävämme vanhempia ja Allumiehen isovanhempia. Täydellinen päivä.

Vaihtelua tylsyyteen

Saara Irlannista postasi Facebookiin iloisen uutisen korona-arjesta, oli käynyt kaatopaikalla. Kyllä tämä vähän sellaiseksi on mennyt, että ihan arkiset asiatkin saattavat tuoda vaihtelua elämään.
Helena taas postasi Lapin yhteisöllisyydestä ja aloin muistella elämää lapsuudessani. Aika kivasti meillä naapurusto veti samasta köydestä ja itselläni on vieläkin yhteistä lapsuuden kavereiden kanssa. Ihan viime päivinä  olen pitänyt yhteyttä

mm.Kirstiin (jännä muuten, että muut lapset tuijottavat kuvissa lähes aina linssiin, minä harvoin)

 ja Ritvaan

Ystäväni Eevan kanssa juttelin hänen kipeästä kädestään ja hän kertoi, että hänen supraspinatus-jänteensä on revennyt ja eikös se tullutkin parin päivän päästä vastaan Anni Kytömäen ihanassa Margarita-kirjassa. Otin kuvan sivusta ja lähetin Eevalle. Hän oli sattumalta juuri kuunnellut kirjan äänikirjana, mutta ei ollut siinä vaiheessa kirjaa vielä tuntenut supraspinatusta.

Meidän lockdown alkaa kyllä vähitellen pänniä. Tukka on itsekullakin vähän hoitamattoman näköinen, kun kampaamot on olleet kuukausia kiinni. Ravintolat on kaikki kiinni, samoin jo puoli vuotta teatterit ja konserttisalit ja elokuvat. Brittimutaatio alkaa jyllätä täällä ja nyt puhuttiin jopa vieläkin ankarammista rajotuksista,  ehkä meillekin tulee ulkonaliikkumiskielto ja ties mitä. Kaikkien kamalinta on ihmisillä, jotka asuvat yksin ja siksi kutsuin suomalaisen sinkkuystävän viime viikolla kahville.

Pakkaset loppuivat, jossakinpäin Saksaa lämpötila nousi jopa 40C. Tänään sauvakävelyllä oli jo ihan kevättä ilmassa, mikäs siellä oli kävellessä ja viikonlopuksi on luvattu +20 C.

Hauskaa viikonloppua!

Erilaisia aikoja eletään

 On nämä ajat kyllä niin erilaisia kuin ennen. Jopa pakkanen on tullut tännekin, hyvin harvinaista, että on näin pitkään näin kylmää. Oliivipuu ja oleanteri oli pakko laittaa pakettiin. Onneksi naapurilla sattui olemaan tuollaisia isoja suojapusseja.

Lockdown jatkuu vielä ainakin 7.3. asti, tosin kampaamot saavat avata 1.3. noudattaen tarkkoja hygieeniamääräyksiä, mutta sinne on jo nyt sellaiset odotuslistat, että ei edes kannata yrittää saada aikaa lähiaikona. Emme saa päästää kotiin kuin yhden henkilön kerrallaan eli pariskuntia ei saa kutsua ja perjantaiksi kutsumamme pariskunta peruutti tulonsa. Lähetin heille valokuvan keitosta, jota oli tarkoitus tehdä alkuruoaksi.

Keitto oli niin jumalattoman  hyvää, että panen reseptin tännekin.

Liemi:

100g piparjuurta (raastettuna)

2 salottisipulia

1 limetti

100g kylmää voita

5 dl kanalientä

2,5 dl kermaa

1,5 dl kuivaa valkoviiniä

2 rkl vehnäjauhoja

ripaus sokeria

suolaa, mustapippuria ja cayennepippuria

 

Punajuuriometartar:

300g keitettyjä punajuuria

1 hapahko omena

1 rkl vadelmaetikkaa

2 rkl rypsiöljyä

ripaus sokeria

suolaa ja mustapippuria

 

Koristeöljy:

1/2 dl rypsiöljyä

pieni nippu ruohosipulia

 

Kuori ja silppua salotit ja kuullota niitä 50g voita.

Ripottele päälle jauho ja sekoita tasaiseksi. 

Lisää viini koko ajan sekoittaen ja anna nesteen vähän haihtua.

Kaada joukkoon kanaliemi ja kerma ja anna kiehua kunnes jäljellä on 1/3 nestettä. 

Purista sekaan limetin mehu.

Lisää raastettu piparjuuri. Lisää mausteet ja tarpeen tullen limettimehulla.

"Vaahdota" keitto ennen tarjoilua sauvasekoittimella.

Sillä aikaa kun keitto kiehuu, valmista tartar.

Pilko punajuuret ja omena pieniksi kuutioiksi.

Mausta etikalla, öljyllä ja mausteilla.

Ruohosipuliöljyä varten sekoita pilkottu ruohosipuli ja öljy sauvasekottimella vihreäksi öljyksi.

 

Laita soppalautasen keskelle tartar, lisää reunoille keitto ja koristele se ruohosipuliöljyllä.

 

Laitoin palan lohitatakia tartarin päälle, myös jättikatkarapu sopisi, mutta kyllä keitto ilman niitäkin maistuu. 

 

 

Meillä on hyvä turkkilainen siivooja, hän on niin tarkka, että meille tulee joskus stressiä, kun hän komentaa mitä meidän itse tulee tehdä. Nyt oli sitten taas vuorossa putsata hyllyjä ja kun hän ei tiedä, missä järjestyksessä kirjat ovat, hän laittaa meidät tyhjentämään hyllyt ja se tapahtui yhdessä huoneessa eilen. Kauhulla ajattelen miten hän seuraavaksi panee meidät tyhjentämään yläkerraan hyllyt, joissa on kahdessa rivissä satojatuhansia pokkareita.

Nyt taidan leipoapätkismuffinseja, voin viedä niitä huomenna Valentinin päivänä naapurille kiitoksena saamistani villasukista.

En tykkää uudesta bloggerista, nytkään en osaa vaihtaa fonttia niin että se olis koko postauksessa sama.

 

Äiti 9.2.

 

Niin äiti, sinä siellä,
minä täällä.  
Niin kaukana -
vain kuiskauksen päässä toisistamme.

Viikon satoa

Yhdessä supermarketissa oli hieno idea: kassalta sai ostaa kortin, jolla voi maksaa kuvan esittämän elintarvikkkeen ja kun on sen maksanut, voi laittaa kortin "postilaatikkoon" kassan vieressä ja ruoka annetaan Tafel-projektin kautta vähävaraisille. Minä ostin esim. paketin kahvia. Kätevä systeemi, kun ei tarvinnut itse hakea sitä tavaraa.

Oli jäänyt babypinaattia yli ja tein siitä ricottan, mantelijauhon ja parmesaanin kanssa ihan syötäviä palleroita.

Nykyinen lockdown alkoi 16.11. ja siitä lähtien mm. kampaamot ovat olleet kiinni. Kampaaja ei sai myöskään tulla asiakkaan kotiin. Aika uhkarohkeita kampaajia näkyy, tässäkin oli tolpassa ilmoitus, että kampaaja tulee kotiin, siinä on nimi, osoite ja puhelinnumero. Sakko voi olla jopa 5000 euroa. Kysyntää on paljon, tästäkin oli heti revitty kaikki kontaktilaput.

Reinin vesi on noussut niin, että laivojen kulku  on jouduttu lopettamaan ja vanhassa kaupungissa on turva-aidat paikalleen, ettei  vesi pääse nousemaan taloihin.

Alemmassa kuvassa on heti muurin vieressä ns. Leinpfad eli hinauspolku, nykyään kävely- ja pyörätie, koska laivoja ei  enää onneksi tarvitse hinata. Polku oli nyt täysin veden alla.

Reinin ranta on kaupungin kalleinta asuinaluetta ja mikäs siellä on asuessa, vaikkapa tässä keltaisessa talossa.

Tutkiskelin isäni vanhoja kirjeitä ja sieltä tuli esiin iso paketti, joka sisälsi korvausanomuksen valtiovaraninisterille omaisuudesta, joka on jäänyt Viipuriin. Oli liikuttavaa lukea niitä listoja, siellä oli alusvaatteista lähtien turkkiin  ja pianoon asti tavaraa vaikka millä mitalla. Olin ihan liikuttunut, kun tutkistelin  näitä kirjalistoja, tässä osa niistä. Aika köyhi he olivat,  mutta kirjoja oli näköjään ostettu ja arvostettu.

At death's door

Muutama postaus sitten vitsailin kuolinsiivouksesta, ei olisi varmaan pitänyt, sillä kostoksi tuli taas esille yksi labra-arvoni, joka aina silloin  tällöin pelottaa. Olin endokrinologilla luuntiheysmittauksessa ja kilpirauhaskontrollissa ja kun tutkitaan kaikki, tuli taas esiin syy osteoporoosiin ja se saattaa johtua nimenomaan siitä labra-arvosta. Sain lähetteen hematologille/onkologille, siis onkologille, syöpälääkärille ja verisyöpä saattaakin johtua tuosta tietystä labra-arvosta.. Jessus, siinä meni nyt viikonloppu sulattemalla sitä tietoa ja mitä kaikkea tulikin sitten mieleen. Olen usein sanonut,  että jos sairastun  syöpään, en  halua sytostaattihoitoa, mutta kappas vaan, nyt olin valmis siiheenkin saadakseni vähän enemmän elinaikaa. En oikeastaan  ajatellut paljon itseäni, olen varma, että joudun kiirastuleen eikä sille voi mitään, mutta ajattelin koko ajan Allumiestä ja säälin häntä, kun menettää ihanan vaimonsa. Sitten ajatukset alkoivat mennä siihen suuntaan, että laskeskelin kuinka monta vuotta mies  vielä voi elää ja miten se on sen verran kauan, että siinä ehtii jo uuden vaimonkin saada. Päätin, että vähän ennen kuolemaani heitän paljon sellaista pois, mitä en halua antaa seuraajalleni. Korujani aloin jo ajatuksissa lahjoittaa itse kullekin, ettei vaan jää mitään kakkosvaimolle. Heitin pinon suomalaisia lehtiä roskikseen, niitä kun ei kukaan sitten arvostaisi. Aivan uskomatonta mitä kaikkea sitä  tuleekin ihmisen mieleen.  Mietin tilannetta sairaaloissa, joihin omaisia ei korona-aikaan päästetä potilaan luokse ja miten yritin jutella kuolemansairaan ja väsyneen ystäväni kanssa puhelimesssa ja ehkä joopa väsytin häntä, olisi ollut parempi saada istua hänen vieressään ja silittää hänen päätään kuin puhua puhelimessaa jotain tyhjänpäiväistä, kun ei löytänyt oikeita sanoja. Eilen oli sitten aika hematologille (jätän mielellänin sen kauhusanan onkologi pois). Jouduin odottamaan tunnin ja sitten tuli ystävällinen tohtori hakemaan minut luokseen, sanoi nimensä olevan Schnell (schnell = nopea) ja sanoi minun tuskin uskovan sitä, kun jouduin niin kauan odottamaan. Sympaattinen lääkäri ja hyvä tulos,  ei syytä huoleen. Wow mikä tunne, sanoinkuvaamatonta, olen kiitollinen.

Hautapaikkaakin olin muuten jo miettinyt, mieluiten Suomen ja Saksan välille tuhka vaan Itämereen, mutta sellaiset hautajaiset on turhan kalliita, en usko, että Allumies sellaista kustantaisi, hän antaisis rahan hyväntekeväisyyteen. No sitten haluan Eifel-vuoristoon jonkun puun juurelle.

Kuvassa viikatemies Kölnin  Melaten-hautausmaalla, vanhan haudan on joku perhe ostanut pikkupojalleen. Allumies oli lapsena pelännyt tätä hautaa.

Oli kyllä aikamoista tunteiden vuoristorataa , kun eilen aamulla ihan vapisin kuvitellessani kauhuskenaarioita ja sitten hyvä uutinen uudesta elämästä.