Melkein kuin koronaa ei olisikaan

Kun hotellit ja ravintolat saivat avata tietyillä edellytyksillä ovensa, oli pakko tarttua kiinni mahdollisuudesta lähteä Moselin laaksoon pyöräilemään pariksi päiväksi ennenkuin helluntairuuhkat alkavat. Menomatkalla poikkesimme puutarhakahvilaan kahville ja siellä oli määräysten mukaan merkitty mistä saa mennä "sisään" ja mistä poistua, jotta ei olisi vastaantulijoita. Maski täytyy pitää naamalla niin kauan kuin seisoo/kävelee, istuessa sen saa riisua. Yksi pariskunta tuli myös pyörällä, heillä oli koiraa varten peräkärry ja meni aikaa ennenkuin he saivat koiran kärrystä, riisuivat kypärät ja lukitsivat pyörät ja tulivat sisäänkäynnille, ilman maskia. Kahvilan omistaja meni heitä heti kehottamaan laittamaan maskit, mutta sellaiseen tyhmyyteen ei pariskunta suostunut, luopuivat mieluummin hyvästä kahvista ja herkullisesta kakusta, heidän mielestään ei ulkoilmassa tarvita maskia. Mutta kun määräykset on niinkuin ne ovat. Mekin jouduimme aluksi desinfioimaan kätemme ja täyttämään kaavakkeen, jossa oli pöydän numero, molempien nimet, osoite, puhelinnumero ja kellonaika. Kahvila joutuu säilyttämään kaavakkeet neljän viikon ajan.

Ajelimme polkupyörällä Moselin rantaa ja nautimme kauniista maisemista ja hienosta säästä.

Yksi nimeltään erikoisimpia Moselin viinejä on Kröver Nacktarsch eli Krövin paljaspylly. Nimi lukee tuolla ylhäällä, on vaan vähän kaukaa kännykällä otettu kuva.

Illan suussa ajoimme sitten kivaan hotelliin, josta olimme varanneet huoneen kahdeksi yöksi. Paikka oli siitä kiva, että siellä on paljon tilaa eli heillä on mahdollisuus laittaa pöydät tarpeeksi kauas toisistaan eikä tarvitse jättää joitakin pöytiä tyhjäksi niinkuin monessa muussa paikassa on pakko tehdä. Täällä ei tarvittu mitään nuolia näyttämään mistä kohtaa saa kulkea ja kun istui pöydässä, vain henkilökunnan maskit muistuttivat koronasta (ja tietenkin asiakkaat joutuivat liikkuessaan laittamaan maskin).

 Illalla oli niin lämmintä, että voimme syödä illallisen ulkona terassilla.

Ruoka oli tosi hyvää ja jotenkin oli tunne, että elää taas muutaman tunnin siinä entisessä ajassa ilman koronaa. Kuvassa "amuse gueule".

Aamiainen on pakko tarjoilla pöytiin, määräykset eivät salli nykyään puhvettia ja se sopii meille hyvin, koska emme tykkää takana seisovista kurkottavista ihmisistä, jotka pelkäävät, että jäävät jotain vaille, jos eivät heti pääse ruokiin käsiksi. Nyt oli pöydällä aamiaslista ja sai tilata mitä mieli teki.

Aamiaishuone oli tosi kaunis.

Toisena päivänä hyppäsimme taas pyörän selkään.

Välillä poikkesimme useammankin kerran ulkomaillekin, selvittiin ilman karanteenia.

Luxemburgissa ei olla näköjään niin tarkkoja pöytien etäisyydestä ja inhotti vähän, kun yksi nainen poltti jatkuvasti tupakkaa ja puhalteli savua (ja ehkä koronaakin) pöytänaapureihin päin. Tuolla toisella puolella jokea on Saksa, sinne pääsi tuosta lautalla.

Paluumatkalla kotiin poikkesimme  tänään vielä Eifel-vuoristossa katsomaan 10500 vuotta sitten syntynyttä vulkaanikraaterijärveä, jonka olen aina kuvitellut paljon pienemmäksi. Vesi näytti todella kirkkaalta, sen syvyys on uskomattomat 51 metriä!

 Järven rannalla on vuohilauma pitämässä huolta kasvistosta. Koko lauma tuli meitä moikkaamaan.

Komeat maisemat on kilipukeilla.

Ylhäällä kukkulalla oli vielä kappeli ja pieni hautausmaa, vaikka lähistöllä ei ole yhtään asutusta. Kylä on hävinnyt 1500-luvulla, kun rutto tappoi kaikki asukkaat. Kappelin vieressä on pieni hautausmaa, jonne ilmeisesti haudataan vielä lähistön ihmisiä, koska siinä oli aika uusia hautoja.

Eilisen ilot

Hupsista, mitenkäs onnistuin saamaan kuvat kännykästä tänne, varmaan on koronalla sormet pelissä mukana. Eilen sain postissa pitkään haaveilemani Marimekon ison tarjottimen ja kaupan päälle vielä kaksi Raami-lasia ilmaiseksi.

 

Illan vieraat saivat alkupalana thaimaalaista kookosjättikatkarapukeittoa, ai että oli hyvää.             

 

Paradokseista

Olen matematiikan suurin epälahjakkuus, kuuden vanhana kouluun mennessä osasin jo lukea, mutta en tykännyt laskea kuinka monta lehmää laitumella on yhteensä, jos siellä on seitsemän ruskeaa ja kahdeksan valkoista. Logaritmeista en muista yhtään mitään, en edes enää muista mitä logaritmi tarkoittaa, muistan vain, että perin veljeltäni logaritmitaulun.  Prosenttilaskun olen onneksi hallinnut ja sillä olen selvinnyt hienosti työelämässä.
Meidän huushollissa on onneksi toinen, jolle on annettu isommalla kauhalla matemaattisia taitoja ja logiikkaa, häntä vastaan en pystyisi voittamaan logiikkapeliä. Kun olin pelatessa varma, että en voi millään enää voittaa, vaihdoimme osia ja tietenkin tuo kaveri voitti silloinkin.
Hauskaa minusta on aina ollut paradoksit
Olkoon M = { x : x∉x }. Tällöin jos M∈M, määritelmän mukaan M∉M. Vastaavasti jos M∉M, määritelmän mukaan M∈M.
Ajaako parturi, joka ajaa kylässä kaikkien niiden parrat, jotka eivät itse aja partaansa, oman partansa?

Nyt on Koronan yhteydessä tullut toinen paradoksi.  Onko toimenpide onnistunut, kun siitä saatua hyötyä ei muisteta tai tiedetä.  Kun varotoimenpiteiden ansiosta se paha katastrofi jäi tulematta ja teho-osastoilla onkin vielä vapaita paikkoja, lockdownin vastustajat arvostelevat  ankarasti varotoimenpiteitä.  WHO sanoo että ns. "prevention paradox" shows that interventions can achieve large overall health gains for whole populations but might offer only small advantages to each individual. Tämän esimerkkinä käytetään usein turvavyön käyttöä, jolla on suuri vaikutus koko populaation, vaikka ei yksittäinen ihminen kovin todennäköisesti kuole, jos on käyttämättä turvavyötä. Jotkut ei vaan tajua, että meidän pitäis vetää yhtä köyttä.

Meillä on pihassa oma korona, se toinen saa pysyä muualla.

Sota ja rauha

Patikoimme eilen mielettömän pitkän matkan ja osittain aika hankalissa mäissä, joissa piti kamalasti varoa, ettei lähtenyt vierimään alas ja olimme aika lailla k.o. kotiin tultaessa ja iloisia siitä, että meillä on sauna, jonne pääsi lämmittämään vanhoja luitaan.  Luonto oli taas mahtava, linnut lauloivat ja metsästä löytyi jopa laite, jolla voi kuunnella lintujen orkesteria, mutta näin korona-aikaan emme viitsineet laittaa korvaa kiinni laitteeseen, varsinkin kun kuulimme sen laulun ilmankin.

Oli tunne, että olemme kaukana pahasta maailmasta,  mutta kun tarkemmin tuntee seudun, tietää, että siellä oli 75 vuotta sitten todellinen paha, sillä noissa metsissä käytiin toisen maailmansodan lopulla yksi kamalampia taisteluja amerikkalaisten ja saksalaisten kesken.  Kesä-syyskuun aikana 1944 amerikkalaiset ehtivät Atlantilta Saksan rajakaupunkiin Aachenin, mutta yhtä kauan aikaa heillä meni ylittäessä Hürtgenwaldin metsän, jonka geologian he olivat aliarvioineet, panssarit eivät toimineet näillä kukkuloilla ja näissä rotkoissa. Yhteensä Hürtgenwaldin taistelussa kaatui 3000 amerikkalaista ja saksalaista ja metsässä on isot hautausmaat ja muistomerkit kaatuneille. Amerikkalaiset kutsuivat paikkaa nimellä Death factory. Sotareportterina oli paikalla ollut mm. Ernest Hemingway ja J.D.Salinger on kuulemma jonkun taistelutauon aikana kirjoittanut ensimmäiset luvut kirjastaan Sieppari ruispellolla.
Me emme olleet kuitenkaan lähteneet katsomaan hautamuistomerkkejä vaan katsomaan luontoa ja saamaan liikuntaa ja molempia riitti.

Jätimme auton Vossenackin kylään ja ihailimme kirkon vieressä olevaa Eifelbaumia. Paikka on Nordeifelia eli Eifel-keskivuoriston pohjoisempaa osaa.  Kirkon viereen on pystytetty ns. Eifelbaum, jonka latvassa on kuvattu ihmisiä, eläimiä ja luontoa tältä seudulta.

Kylässä oli rauhallinen tunnelma, aurinko paistoi, hevosia ja lehmiä oli laitumella nauttimassa komeista maisemista.

Rinteillä näkyi paljon keltaisia pensaita.

Piikkiherneethän ne siellä kukkivat.

Vanhaa ja uutta, edessä lehmiä ja taustalla tuulienergiaa:

Paluumatkalla huomasimme autosta käsin, että pieni kahvila oli auki ja siellä oli ulkona pöytiä. Allumiehellä ei ollut maskia mukana, mutta minulla on nykyään yleensä aina yksi laukussa ja niinpä menin tilaamaan sisältä kakut ja kahvit ja istuimme ulos odottamaan tarjoilijaa. Ilmeisesti heillä oli uuden hygieniasysteemin kanssa niin paljon ongelmia, että kahvia ei kuulunut ja kun tajusimme, että viereisen pöydän pyöräilijäkaverit olivat odottaneet kahta olutpulloa jo hyvin pitkään ja joutuivat pullot saatuaan täyttämään kaavakkeet, joissa on henkilötiedot ja puh.no., päätimme peruttaa tilauksen ja ajella kotiin kahville. Kyllä vähän säälittää ne gastronomit nykyään, mutta kaikkihan on meidän itsemme hyväksi. Ja ehkä se koronakin saadaan joskus taitutettua niinkuin amerikkalaiset saivat vihdoin nujerrettua Natsi-Saksan aikanaan Hürtgenwaldissa.

Koronaa, kukkia, kilpirauhasta ja kuteita

Näinä epävarmoina aikoina kannattaa pitää huolta omavaraisuudesta. Sain eilen ystäviltä mansikantaimia amppelissa, tässä vielä lahjapakkauksessa eli mansikoiden saanti on nyt sitten turvattu.

Kielot ovat valitettavasti jo kuihtumassa, niitä oli niin kiva poimia maljakkoon omasta pihasta.

Kukkien poimimisesta tulee mieleen tämä kukkaismummo. Laitoin kuvan Facebookin Tampere-sivulle ja sain heti 800 liketystä. Olin itsekin aika söpö tässä kuvassa.

Toisin on tänään, kun olen viimeksi ollut kampaajalla VIISI kuukautta sitten. Nyt sain ajan 22.5. ja tarkat määräykset tulla sekunnilleen sovittuun aikaan, ei liian aikaisin eikä liian myöhään. Kahviakaan ei enää saa eikä juorulehtiä.

Kölnissä on miljoona asukasta ja tänään 51 koronapositiivista ja uskaltauduin menemään ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa julkisilla, kun ajattelin, että ei kai kukaan niistä satu samaan junaan ja samaan vaunuun. Kävin verikokeessä lääkärillä, kun kilpirauhanen pottuilee ja käyn ylikierroksilla. Yöuni on minulle vieras sana, valvominen on helppoa, viime yönä heräsin puoli kolmelta enkä sen jälkeen nukkunut minuuttiakaan. Kunpa löydettäis pian oikea lääkitys, en kohta enää kestä. Onko kellään kokemusta tuollaisesta?
Näinä aikoina en mielelläni käy kaupassa. Kaikkein paras kauppa on tukkuliike, jossa on leveät käytävät ja joka on pitkään auki ja jossa on tiettyinä aikoina päivästä on hyvin vähän asiakkaita ja josta saa lähes kaikkea paitsi kuminauhaa, siitähän on nyt puute. En normaalisti niin kamalan paljon halua tilata netin kautta, kun haluaisin tukea paikallisia kauppoja ja pakettiautot vaan likaa ilmaa päästöillään, vaikka minun paketit on kuin hyttysen p*sk* Itämeressä verrattuna omituisiin naapureihen, joille tulee ainakin kaksi pakettia päivässä. Nyt olen koronan takia tilannut useammankin kerran, viimeksi Marimekon ja Finlaysonin paitoja Uniqlosta. T-paita maksaa 14,90€, ihmeen halpoja.

Koronakeskustelua serkun kanssa

Tämänhetkisen tilaston mukaan Suomessa on kuollut koronaan 275 henkeä, Ruotsissa 3313 ja Saksassa 7661.
Tiedot on täältä.
Juttelin eilen Allumiehen (tähän mennessä suhtkoht fiksuna pitäneeni) serkun kanssa ja hän valisti minua, nyt tulin todella viisaammaksi. Ei ne ihmiset olekaan kuolleet koronaan vaan keuhkotulppaan tms. Olen sen verran tyhmä, että luulen edelleen, että ei se korona ole joku mörkö, joka alkaa nakertaa ihmisen kroppaa ja sitten vähitellen syö sen kokonaan varpaasta päähän vaan se vaikuttaa ihmisen immunitettiin ja aiheuttaa elinvaurion, johon sitten moni kuolee. Jos se elin on sitten sydän tai keuhkot, niin kuolemalla on silti tekemistä koronan kanssa.
Samainen serkku oli kertomansa mukaan ollut lauantaina mielenosoituksessa vaatimassa vapautta. Siellä oli ollut oikein mukavia ihmisiä, hän oli jutellut opettajien ja journalistien ja vaikka kenenkä kanssa ja tietenkin kaikki ilman maskia ja kylki kyljessä, mitäs sitä turhaan etäisyyttä pitää mahdollisiin tartunnan saaneisiin.

kuvakaappaus: FAZ

Sinne vaan mukaan viruslinkoon, vaatimaan vapautta ilman vastuuntuntoa, vapautta olla primitiivinen,  vapautta egoisteille, jotka vaarantavat kanssaihmisiä, joiden vapautta he voivat sitten rajoittaa. Kukaan ei tiedä, kuka kantaa virusta ja siksi pitäisi olla varovainen. Siellä ne nyt sitten osoittavat mieltään, rokotuksen vastustajat, esoteerikot, oikeistoradikaalit. Serkku sanoi, että _hän_ ei pelkää tartuntaa, mutta minä sanoin, että _minä_ pelkään, että _sinä_ tartutat _meidät_. Neidillä, jonka raha-asiat eivät aina ole oikein kunnossa ja jota me olemme auttaneet monella tavalla, on nyt jopa rahaa mennä jäseneksi uuteen puolueeseen nimeltä Widerstand 2020 eli vastarinta 2020. Merkel kun ei tiedä yhtikäs mitään ja vain valehtelee, on aika siirtää päätösvalta tällaisille fiksummille kansalaisille. EN KESTÄ!

Vähän normaliteettia

Eilen meillä oli piiiiiitkästä aikaa ruokavieraita. Istuimme lämpimänä kesäiltana terassilla ja joimme alussa Aperol Spritzit ihan  niinkuin aina ennen koronaa ja unohdimme joksikin aikaa rajoitukset. Tämän hetkisten määräysten mukaan neljä ihmistä saa istua yhdessä, jos kyseessä on vain kaksi huushollia.
Kun on raparperiaika meneillään, kokeilin alkupalana raparperichutneya vuohdenjuuston kanssa ja ai että se oli hyvää.

resepti 4 hengelle

240 g raparperia
10 g tuoretta inkivääriä
50 g sokeria
2 rkl vadelmaetikkaa ( sen voi tehdä itsekin muusaamalla etikkaan vähän vadelmaa tai maustamalla vadelmamehulla)
2 tl vihreää kokonaista pippuria
1 rkl hunajaa
400 g vuohenjuustoa

Karamellisoi sokeri vaaleanruskeaksi.
Kuori ja pilko raparperi, ei tarvitse olla kovin pieniä paloja.
Kuori ja pilko inkivääri pieneksi.
Lisää molemmat sekä etikka ja 80 ml vettä sokerin sekaan.
Anna kiehahtaa kunnes neste on haihtunut.
Huhmaroi viherpippuri ja sekoita se hunajaan ja lisää se raparperin joukkoon.

Tarjoa vuohenjuuston kanssa, namskis. Laitoin koristeeksi vähän rucolaa yrttimaastani ja sen kanssa saksanpähkinää. Voin suositella, jos pitää raparperista ja inkivääristä.

Pääruokana grillattiin flank steak ja syötiin ravintola Sinnen melanzanen kanssa, resepti on tosi hyvä ja jälkiruokana mansikoita. Ai että oli mukava leikkiä, että maailmassa on kaikki hyvin.

Outlaw

Sunnuntaina rikoimme lakia ja ajelimme pohjois-Eifeliin ystäväpariskunnan kanssa. Sinne on moottoritietä vain puolen tunnin matka ja siellä on kiva vaellella, kun joskus tuntuu siltä, että tuntee Kölnissä jokaikisen puun ja pensaan. Menimme kiltisti kahdella autolla ja ystäväparilla on eri kaupungin rekkari niin että meitä ei heti tunnistettu yhteenkuuluviksi.
Parkkipaikan lähellä on kappeli, jonka on suunnitellut sveitsiläinen arkkitehti Zumthor, joka on mm. suunnitellut Kölnin hienon Kolumba-museon. Kappeli on maanviljelijäpariskunnan lahjoitus, kiitoksena hyvästä ja täyteliäästä (sanotaanko suomeksi niin?) elämästä. Koronakaverin takia emme tietenkään päässeet sisälle.

kuvakaappaus Deutschlandfunk

Sää oli taas ihanteellinen ja patikoimme 11km. Puolessa välissä matkaa teimme toisen rikoksen (se ensimmäinen oli se, että olimme nelisin, vaikka tietenkin kävelimme niin, että naiset yhdessä ja miehet yhdessä), toinen rikos oli piknik. Olin ottanut pakastimesta leipomiani rapeita sämpylöitä ja laittanut niiden väliin myöskin pakasteesta lihamureketta ja sinappia ja söimme sämpylät kirsikkatomaattien ja retiisien kanssa maassa istuen ja maisemia ihaillen. Siellä on kyllä niin vihreää ja niin paljon eri sävyjä<3

Kotona istuimme sitten vielä terassilla, tarjosin kahvin kanssa Brita-kakkua ja sen resepti lähti sitten heti vieraiden mukaan.