Sir Cliff

Lauantaina oli Kölnissä Cliff Richardin konsertti ja aika nuorekkaalta hän tuossa clipissä näyttää, kun ajattelee, että hän täyttää ensi vuonna 70v.
Pomoni oli kerran nähnyt aivan Cliffin näköisen kaverin oslolaisen hotellin saunassa ja rohkaissut itsensä ja kysynyt "Are you Cliff Richard?" ja Cliffhän se oli ja olikin ollut sympaattinen kaveri ja kertonut mm. miten pitää kuntoansa yllä. Saunasta lähtiessään Cliff oli vielä kohteliaasti mennyt jopa hyvästelemään pomoni. Cliffillä oli ollut konsertti Bergenissä ja hän oli lentänyt Osloon, jossa piti olla seuraava konsertti, mutta rekka-autot olivat jääneet kiikkiin lumimyrskyyn eikä laitteet ehtineet ajoissa Osloon ja konsertti peruutettiin ja Cliff meni sen sijaan saunaan.
Me odotettiin aina mielenkiinnolla tämän pomon matkakertomuksia. Oslolaisesta saunasta oli toinenkin tapaus, kun likinäköinen pomo oli pistänyt silmälasit vaatekoppiin lukkojen taakse. Saunassa häneltä oli pudonnut kopin avain lattialle eikä hän huonosilmäisenä löytänyt sitä eikä saunassa ollut ketään muuta, joka olisi voinut auttaa. Sokeana hän konttasi aikansa saunan lattialla ja jäi sitten odottamaan, että tulisi muita saunavieraita. Parin tunnin odotuksen jälkeen hän luovutti ja kietoi pyyheliinan ympärilleen ja meni luksushotellin respaan hakemaan apua. Olihan siellä varmaan jossain puhelin, mutta ei hän sitäkään nähnyt.

1. adventti

Sainpas kuin sainkin toissapäivänä aikaiseksi tehdä piparkakkutaikinan tällä perinteisellä Kotiruoka-kirjan reseptillä


ja eilen illalla jaksoin sitten paistaa sydämiä, joulukuusia, hanhia ja possuja
ja Ampelmännchen.


Taustamusiikkina täällä soi yksi lempijoululauluni, ruotsalainen Koppången, meillä Anne-Sofi Otterin laulamana CD:ltä tai juutuubista viehättävän Helen Sjöholmin laulamana.

Oikein hyvää ensimmäistä adventtia♥

Botticelli ja piparit

Tänään vietettiin sukulaismiehen 70v Frankfurtin lähellä ja olikin kivat juhlat. Kun oma suku on niin kaukana, on kiva, että miehellä on niin herttaisia sukulaisia. Mukana oli serkku Zürichistä, joka on juuri ostanut 80 neliön loma-asunnon Grassesta eli uusi lomakohde on taas tiedossa. Erittäin hyvinsyönyt serkkupoika oli laihduttanut 80kg, mutta kukaan paitsi minä ei huomannut, että hän on laihtunut eli voitte arvata, miten paljon painoa kaverilla on. Yksi vaaka ei riitä punnitsemiseen.
Kotimatkalla oli tarkoitus poiketa Frankfurtin Städel-museoon ja katsoa Botticelli-näyttely, mutta eipäs ehditty tällä kertaa, mutta onhan tässä vielä aikaa.


Huomenna on ensimmäinen adventti ja joulupiparitaikina odottaa jääkaapissa leipojaa. Jaksaiskohan vielä paistaa piparit? Huomenna kerron jaksoinko.

Enkeli

Puhun enkeleiden kanssa
niin kuin puhutaan äidille, veljelle,
pyydetään apua
sellaiseen mikä saa
sormen jumalankin suuhun
Enkelten nauru jos mikään
kykenee muuttamaan
mustan valkoiseksi
tekemättä vääryyttä yhdellekkään värille
Enkeleille ihmeet
ovat pelkkä järjestelykysymys
Niin vajaavaiset ovat tämän vajavaisen pään
kaksi kuumottavaa korvaa,
eivät kuule enkelten naurua
Kolmas korva on tukossa
syvästä murheesta
ja ihmisten typeristä puheista

- Tommy Tabermann-

(Tällainen enkelilamppu oli hotellihuoneessamme Ranskassa ja siitä lähtien olen siitä haaveillut, mutta ei ole tullut vastaan.)

Moskeija, kirkko ja koulu

Kävimme kahdessa moskeijassa ja tietenkin pukeuduimme kohteliaasti sääntöjenmukaisesti eli huivi päässä ja kengät pois jalasta tai designertöppöset kenkien päälle (niistä piti tietenkin maksaa). Istuessamme moskeijan lattialla kuulemassa oppaamme selostusta viereen tuli muutama egyptiläistyttö kuuntelemaan vierasta kieltä. Pari heistä uskaltautui puhumaan jopa vähän englantia. He olivat tulleet luokkaretkelle moskeijaan. (Klikatkaa kuvat isommaksi.)

Kuvassa vasemmalla ns. Alabasterimoskeija, joka rakennettiin 1800-luvulla, keskellä sen vihreä katto. Oikealla vanhin moskeija eli Ibn Tulun-moskeija, jossa me kuulimme livenä muezzinin rukouskutsun aivan vieressä seisten. Siinä moskeijassa joku ryhmästämme kysyi, miksi naiset ja miehet eivät saa rukoilla moskeijassa yhdessä. Oppaamme, joka on opiskellut egyptologian lisäksi islamilaista teologiaa, selitti asian niin, että naiset on pidettävä erillään, jotta miehet voivat keskittyä rukoilemiseen. Jos hänen edessään rukoilisi joku nainen, se veisi hänen huomionsa eikä hän pystyisi keskittymään rukoilemiseen. The spirit is willing, but the body is weak. Siinä syntyi meidän ryhmän keskuudessa kysymys, että vaaditaanko kristityltä mieheltä sitten liikaa, kun hän joutuu rukoilemaan naisten läsnäollessa. Vajaa 10% egyptiläisistä on kristittyjä, heitä nimitetään koptiksi. Ensimmäiset koptit näimme sattumalta Karnakin temppelissä, luulin kaukaa ensin juutalaisryhmäksi. Kävimme katsomassa myös koptien jumalanpalvelusta. Kirkko ikoneineen muistutti kovasti ortodoksimaailmaa, rakennuksessa oli tosin aika paljon arabilaista vaikutetta. Kairossa on kaksi saksalaista koulua, joista me vierailimme katolisessa tyttökoulussa. Tytöt aloittavat 4v lastentarhassa ja voivat suorittaa koulussa sekä saksalaisen että egyptiläisen ylioppilastutkinnon. Opetus tapahtuu saksan kielellä. Saksalaisen maantiedon lisäksi koulussa opettaa egyptiläinen opettaja kotiseutuoppia. Kun saksalainen opettaa, että yksi Egyptin naapurimaa on nimeltään Israel ja egyptiläinen opettaa, että naapurimaan nimi on Palestiina, niin siinä tarvitaankin diplomatiaa. Meillä oli tilaisuus jutella abiturienttiluokan kanssa, ja sepä olikin hieno kokemus. Tytöt puhuivat täysin virheetöntä saksaa ilman minkäänlaista aksenttia ja he käyttivät niin hienoa kieltä, että siinä jää kyllä saksalainen abi varjoon. He olivat niin herttaisia ja fiksuja ja kiinnostuneita kaikesta ja pystyivät artikuloimaan kaiken niin, että me melkein suu auki ihmettelimme, että voiko tällaisia nuoria olla olemassa. Opettajalle paikka tuollaisessa koulussa on varmaan unelmahomma. Suurin osa koulun lapsista on täysin egyptiläisestä perheestä, suurin osa akateemikkojen lapsia. Useimmat ovat muslimeja, mutta suurin osa heistä ilman huivia. Me ensin vähän vierastimme ajatusta mennä nimenomaan saksalaiseen kouluun, mutta vierailun jälkeen oli koko porukka sitä mieltä, että oli hieno kokemus.

Luxor

Matka jatkui bussilla Assuanista Luxoriin. Jos (me harvoin) lähdemme ryhmämatkalle, käytämme aina samaa matkanjärjestäjää, Saksan suurinta opintomatkafirmaa, sillä heillä on aina loistavat oppaat ja parhaat mahdolliset hotellit. Sen lisäksi firma tukee projekteilla niitä kehitysmaita, joihin se järjestää matkoja ja on kovasti kiinnostunut ekologiasta. Luxorissa on paljon hevoskärryjä, mutta matkaoppaamme mukaan hevosmiehet kohtelevat hevosiaan niin huonosti, että matkatoimisto on lopettanut täysin hevoskärryjen käytön ja siirtynyt kalliimpaan ja vähemmän romanttiseen bussikuljetukseen. Egyptiläisiä bussinkuljettajia he yrittävät kasvattaa ja niinpä bussin kyljessä on aina kuskille muistutus sammuttaa moottori, jos bussi ei ole liikkeellä. Egyptiläiselle sellainen taitaa olla aika vierasta.



Aivan Luxorin rantakadun vieressä meitä odotti Niilin laivamme Sun Boat IV, todella hyvä laiva, hienot hytit, herkullinen ruoka ja loistava palvelu. Kaikesta hygieniasta huolimatta rautarouvamme Lady90 sai kokea Faaraon koston ja vietti raukka yönsä vessassa. Seuraavana aamuna minä leikin lääkäriä ja määräsin hänelle BLOGitsen ohjeen mukaan lääkityksen ja rouva saatiin heti kuntoon. Kiitos vaan BLOGitse! Tietääkseni ryhmästä ei kukaan muu sairastunut, sillä söimme aina vähän paremmissa paikoissa ja matkaopas osasi tilata aina juomat ilman jäätä ja ruuat ilman salaattia ja laivassa keittivät kahvinkin pullovedestä.
Vapaa-aikana oli kiva löhötä laivan aurinkokannella lukemassa ja hiekan ja autiomaan jälkeen oli ihana nähdä taas vihreää kasvillisuutta.



Felucca-purjeveneitä näkee Niilillä paljon ja meilläkin oli ohjelmassa purjehdusta. Oppaamme Mohamed ei osaa uida ja voitte kuvitella, miten hän pelkäsi pelastusliivistä huolimatta.
Nuubialaiset purjehtijat kuljettivat meitä mm. Old Cataract-hotellin ohi, jossa Agatha Christie kirjoitti kirjansa Kuolema Niilillä. Hotelli on tällä hetkellä kiinni restauroinnin takia. Filmi kirjasta on tehty Luxorin Winter Palace-hotellissa ja sinne me menimme kaksin lounaalle. Tilasin netin kautta DVD:n filmistä, jonka näkee varmaan aivan eri silmin, kun on käynyt paikan päällä.



Luxorin temppeli oli Abu Simbelin jälkeen taas oikea highlight, varsinkin iltavalaistuksessa.

Nuubia

Pyramidipyrähdyksen jälkeen matka jatkui lentämällä etelään Nuubiaan. Nuubialaiset ovat paljon tummempi-ihoisia kuin egyptiläiset. Nasserjärvellä, joka syntyi Assuanin padon ansiosta, on ekologisista syistä vain viisi risteilylaivaa, joista yhdellä me olimme neljä päivää. Laivalta käsin teimme pienemmillä veneillä retkiä lukuisiin temppeleihin.




Laivan henkilökunta oli hyvin ystävällistä ja viimeisenä iltana meidän hyttisiivoojamme (jotka muuten oli aina miehiä!) oli tehnyt meille pyyheliinoista ja päiväpeitosta muumiota yllätykseksi. Siinä oli materiaalina käytetty mm. mieheni aurinkolaseja ja minun huivia ja tohveleita.



Matkan highlight oli minulle ilman muuta se, kun lähestyimme laivalla Abu Simbeliä ja laivan kovaäänisistä soi Conquest of paradise.



Abu Simbeliin mennään normaalisti neljä tuntia bussilla Assuanista ja parkkipaikalta kävellään temppelin eteen. Väittäisin, että järveltä käsin kaiken näkee aivan eri lailla ja yksistään sen takia kannatti tehdä Nasserjärven risteily.

Pyramidit ja bakshis

Matkaseurue ( 23 henkeä) oli kivaa porukkaa, aika homogeeninen ryhmä, josta poikkesi jonkin verran vain itävaltalainen pariskunta, jotka olivat itävaltalaiseen tapaan kirjoittaneet jo osanottajalistaan tittelinsä doktor ja magister. Mies esitti mielellään kysymyksiä, joihin tiesi itse vastauksen ja piti aina esitelmää muka vaimolleen, mutta niin kovalla äänellä, että kaikki varmasti kuulivat. Oppaana oli kairolainen egyptologi Mohamed, joka puhui täydellistä saksaa. Porukan nuorimmat olivat vähän yli 30v ja vanhin täytti matkan aikana 90v. Synttäreitänsä se lady juhli mm. kuumailmapallossa. Mahtava täti, joka tekee säännöllisesti kerran viikossa viiden tunnin patikkaretkiä Saksan keskivuoristossa. Sellainen minäkin haluaisin olla 90 veenä.
kuvassa matkaopas ja 90v lady

Hotellimme oli historiallinen Mena House, joka rakennettiin aikanaan Suezin kanavan vihkimistilaisuuden kunniavieraille. Tiesin, että se on pyramidien lähellä, mutta en ollut tajunnut että NIIN lähellä. Aika jännä tunne oli huomata illalla ja aamulla pyramidi talon nurkalla.



Seuraavana aamuna oli ohjelmassa käynti pyramideilla. Kehtaisinkohan sanoa, että eivät ne minuun niin ihmeellistä vaikutusta tehneet, ei sen ihmeellisempiä olleet kuin valokuvassa. Toki ne on rakennusalan mestariteoksia ja tuhansia vuosia vanhoja, mutta yhtä lailla minä osaan ihmetellä vaikka Kölnin tuomikirkkoa. Meillä saa turistit kaikessa rauhassa yrittää ottaa valokuvaa tuomiokirkosta, mutta pyramidin ympäristössä vilisee inhottavia tyyppejä, jotka pyytää bakshish jo pelkästä hymystä. Ei juuri huvittanut ottaa valokuvia ja eniten meitä kauhistutti, että virkapuvussa oleva poliisi konekivääri olalla tunkee "neuvomaan" turisteja ja pyytelee sitten rahaa. Samoin jossain hautakammioissa, joissa on muutenkin tukehduttava ilma, vaanii likainen vartija ja heiluttaa likaista pahvinpalaa "tuulettimena" turistien kasvojen edessä ja pyytää sitten maksua palveluksestaan. Oppaamme antoi meille ohjeen, että pitää "not even ignore" sellaisia tyyppejä ja se keino toimi parhaiten.


Tämän ensimmäisen päivän aikana ehdin jo kaipailemaan ystävällisiä aasialaisia, joita saa kuvata ilman maksua.

Fata morgana

Tämä ei ole mikään kangastus kuten tuossa kuvassa, vaan olen palannut ihan ehtana ilman kommelluksia Egyptistä. Tosin vilustuin ilmaston vaihdoksesta ja hoitelen nyt salviateellä kurkkuani , jossa on risuja ja karvoja niinkuin pieni sukulaistyttö aikanaan kuvaili kurkkukipuansa. Nähtiin niin paljon, että menee kauan aikaa sulatella kaikki. Yksi uusi tuttavuus oli tosiaan tuo fata morgana, jota minä tyhmä luulin ensin vedeksi.

Mittakaavaa etsimään

Maija Paavilainen: Reissunainen

Tuuli

Tuuli oli puhaltanut lävitseni.
Olin kevyt ja onnellinen.
Ravistin sanoja huuliltani
kuten puu ravistaa keltaiset ja punaiset syyslehdet.
Kumarruit poimimaan niitä.
Mädäntyneitä, sanoit sinä.
Et nähnyt tuulen ja putoamisen kauneutta,
syyspäivän kuultavat hampaat eivät purreet sinua.

-tuntematon

Hercule Poirot

kuva täältä

Allumies on näköjään sitä mieltä, että Niilillä pitää olla olkihattu päässä, sillä vierashuoneen sängylle oli eilen ilmestynyt muiden matkatavaroiden joukkoon hänen australialainen olkihattunsa.

Mitä en omista

On tullut haasteita kertoa, mitä en omista. Pitkän listanhan niistä saisi, mutta tässä nyt muutama.

En omista korkokenkiä, sillä en osaisi sellaisilla kävellä.

En omista kihlasormusta, kun en ole koskaan ollut kihloissa.

En omista kananmunankeitintä, meillä keitetään munat primitiivisesti kattilassa. Munankeitin oli ainakin ennen Saksassa sellainen tyypillinen kihlajaislahja, mutta kun me tyhmät ei menty kihloihin, jäi lahjat saamatta.

En omista leivänleikkuukonetta, joka kuuluu standardina lähes jokaiseen kunnon huusholliin Saksassa. Meillä leikataan leipä veitsellä ja jos haluan jotain muuta leikata hienoiksi siivuiksi, esimerkiksi kaalia, menen kaalini kanssa naapuriin, sieltä löytyy kone.


Panen haasteen kiertämään.

ArtFair

Eilen oli ArtFair-taidemessujen viimeinen päivä ja käväisimme katsomassa, mitä nykytaide sanoo. Messuilla on kansainvälisiä taitelijoita, lähinnä vuoden 1960 jälkeen syntyneitä. Vahinko, ettei ollut kameraa mukana ja kännyn akku riitti vain muutamaan kuvaan. Tässä mielestäni kiva valokuvakollaasi:


Hannu ja Kerttu olivat lähteneet metsään:


Tässä oli happening meneillään. Häkissä istui ihmisiä ja he tekivät kuka mitäkin. Vessanpytyn edessä istuva kaveri mm. "oksenteli" pyttyyn tai sitten poimi pytystä lottoarvonnan palloja ja huuteli numeroita.


Tämä vauva tarkkaili taulua ammatti-ihmisen silmin. Sekä vauva että taulu olivat myytävänä.


Oli kivat messut ja olisin ottanut monta taulua, mutta olivat turhan halpoja.

Omnium sanctorum

Eilen oli Halloween ja muistin ostaa makeisia ja hyvä, että muistin, sillä muutaman kerran soi ovikello ja pikkunoidat tuli vaatimaan karkkia tai kepposta tai oikeastaan makeaa tai hapanta kuten täällä sanotaan.

Tänään on Pyhäinpäivä ja ihmiset käyvät hautausmaalla ja tulipa meillekin kiire laittaa appivanhempien hauta sellaiseen kuntoon, ettei tänään tarvitse hävetä, kun Toni-setä, suvun valkoinen lammas, varmaan menee sisarensa haudalle. Ensimmäisessä kukkakaupassa hautausmaan vieressä oli tarjolla designermalleja, joita Mr.Allu kutsuu nimellä Grabschänder eli haudanhäväisijä. Onneksi seuraavasta kaupasta löytyi ihan luonnollisen näköisiä kanervia, joita istutimme sitten haudalle. Vastapäiseen hautaan on haudattu mustalaisruhtinas Fürsti ja hänen suvullaan on tapana heittää tupakan natsat appivanhempien haudalle ja niinpä niitä taas löytyi lukematon määrä. Olkoon mikä vaan primitiivireaktio, mutta minä heitin ne kaikki Fürstin haudan reunalle. Fürstillehän on laitettu tupakkaholkki haudalle ja siihen sukulaiset käydessään sytyttävät tupakan, että saa haudassakin nikotiiniannoksensa.
Tässä kuva haudanhäväisijöistä:


Illalla olimme ystävien luona ja vein kukkien asemasta ihania italialaisia mantelileipiä ja pullon normandialaista poiré'ta,joka on päärynästä tehty cidre ja maistuu ihanalta.


Hyvää pyhää kaikille!