Pyörälomalle Loiren linnoille

 Blogissa on se hyvä puoli, että täältä löytyy kaikenlaisia muistoja. Nyt aloin miettiä kuinkahan mones pyörämatkaloma meillä tänä vuonna on ja löytyihän täältä kaikki tiedot. Matkoja on tehty:

2007 Bozen - Venetsia / 2008 Loiren linnat /2009 eteläinen Burgund /2010 Friaul /2011 Provence /2012 Innsbruck - Bozen /2013 Görlitz - Berlin /2014 Bodensee/Sveitsi /2015 Saumur - Atlantti /2016 Bozen - Venetsia /2017 Krimml - Passau /2018 Innichen/Lienz Tirol /2019 Erfurt Weimar /2020 Lübeck - Flensburg /2021 Bamberg - Aschaffenburg

Tänä vuonna 16. matka vie meidät taas Loiren linnojen reitille, matka alkaa lauantaina Toursista, pyhän Martin kaupungista. Sanotaan, että matkailu sivistää, nyt opin mm., että Eino Leino on  kirjoittanut runon Martista.

Reitti on kaunis, siinä ajellaan eri jokien rannalla ja nähdään komeita linnoja. Kun ennen saimme matkaa varten kartan ja kuvauksen reitistä, on nyt käytössä sovellus kännykkään, sieltä löytyy kaikki tarvittavat tiedot. Matkalaukut kuljetetaan autolla hotellista toiseen ja meillä on vai yksi pyörälaukku päivän tarpeita varten.

Matkalaukku alkaa vähitellen täyttyä

Ohut toppatakki lähtee mukaan ihan jokaiselle matkalla, vaikka lähtisin minne helteeseen. Hellettä ollaan tässä kyllä jo vähän pelätty, sillä täällä on ollut niin karmean kuumaa, ettei ole vapaaehtoisesti lähtenyt talosta ja ajatus, että joutuu ajamaan päivittäin pitkän matkan pyörällä, on kauhistuttanut. Mutta säätiedotus näyttää, että tarvitsee enemmänkin pelätä sadetta, mutta on sateistakin tässä vuosien aikana selvitty, milloin istuttiin kirkon portailla katoksen alla piknikillä, milloin hypittiin grillikatoksessa sinne sun tänne kun katto vuoti ja milloin kaadettiin vesi pois kengistä ja yritettiin föönätä kengät hotellissa kuivaksi seuraavaa päivää varten, mutta sitä ei enää tule tapahtumaan, sillä meillä on muoviset säärystimet kenkien päälle.

Uskollisten suomalaisystävien piti tulla meille talonvahdiksi ja kukkia kastelemaan, mutta eivät työasioiden takia päässeet tulemaan, nyyh, mutta löytyi onneksi täältäkin tunnollinen talkkari. 

Claudian aprikoosipiirakka on maailman paras

 

Sain ystävältäni vähän epävirallisen reseptin mutta parempaa ette löydä.

130g voita, 70g sokeria, 200g vehnäjauhoja, ripaus suolaa, 1 muna, 750 g aprikooseja, puoli purkillista appelsiinimarmeladia, Cointreau

Nypi taikina ja pane joksikin aikaa jääkaappiin kelmun sisään

Kauli taikina leivinpaperin päällä kelmun avulla noin 24cm vuokaan sopivaksi ja nosta se leivinpaperin kanssa vuokaan, jätä jonkun verran reunaa.

Puolita 750 g tuoreita aprikooseja ja poista kivi. Aprikoosit ei saa olla liian kovia eikä liian kypsiä.

Levitä aprikoosit taikinan päälle. Lämmitä marmeladia vähän nestemäiseksi ja lisää siihen vähän Cointreau tai muuta likööriä ja levitä se lusikalla aprikoosien päälle.

Paista +200C noin 30 min.

Alemmassa kuvassa valmis piirakka. Siinä on uunista otettaessa todella paljon nestettä, joka sitten vähitellen imeytyy. Kannattaa ehdottomasti paistaa päivää ennen tarjoilua.

Pari päivää muissa maisemissa (Nord-Hessen) ja luonnonsuojelua

 Pakenimme hellettä vähän siedettävämpään ilmaan. Ennestään tuttu hotelli lähetti kutkuttavan tarjouksen, josta nappasimme kiinni emmekä taaskaan katuneet. Pikkukaupungissa on hieno vanha raatihuone ja muutenkin kauniita vanhoja taloja ja hotellissa on kaikki täydellistä ruokaa myöten.

Hatutkin oli edelleen hyllyllä aamiaishuoneessa.

Meillä oli pyörät mukana, sillä halusin testata miten pitempi matka mäkisemmissä maisemissa sujuu ja ihmeen hyvin se sujui, vaikka oli vähän turhan kuumaa, ajoimme 55km. Kahden viikon päästä teemme jokavuotisen pyörämatkan, joten piti tarkistaa kunto, viime viikkojen karmeiden helteiden aikana ei oikein uskaltanut rasittaa itseään.

Ajelimme Hainan kylään vanhaan luostariin, joka tosin nykyään on psykiatrinen sairaala.

Kirkossa oli tunnetun kuvanveistäjä Philipp Soldanin hieno teos 30-vuotisen sodan ajalta, vähän niinkuin mainosta uskonpuhdistuksesta. Ehkä siellä seudulla oli hakkapeliittojakin taistelemassa.

Luostarirakennuksessa oli myös paikkakunnan tunnetuimman taiteilijan Tischbeinin näyttely. Yksi Tischbeinin tunnetuista teoksista on Goethestä Italiassa. Luin, että Goethe ja Tischbein olivat olleet kämppäkavereita Roomassa.

Meillähän on tuon taulun kopio.

Kävimme myös Korbachin kaupungissa, joka on kymmenisen vuotta sitten saanut hansakaupungin arvonimen. 

Kirkossa oli rukousmuuri, jonne sai laittaa koloon oman rukouksensa.

Kaupungissa on paljon komeita vanhoja rakennuksia ja siellä on osattu hyvin yhdistää vanhaa ja uutta arkkitehtuuria.

Paluumatkalla kotiin tuli taas paha mieli, kun näki mitä ilmastokatastrofi on saanut aikaan. Kuuset kuolevat, vasemmalla tummat puut ovat vielä elossa, keskellä rivi kuolleita, vähän huono kuva auton ikkunasta, mutta yleinen näky.

Ja tässä Ederseen järvi, ei tipan tippaa vettä.

Me luovumme nykyään hotelleissa siivouksesta ja puhtaista pyyheliinoista, sillä emme me kotonakaan ota joka päivä puhdasta pyyhettä. Tämänkertainen hotelli sitoutui istuttamaan puun kiitokseksi. Yritämme käyttää mahdollisimman paljon polkupyörää tai julkisia kulkuneuvoja. Käytän hyvin vähän rumpukuivaajaa ja sammutan aina muistaessani turhat lamput. Ulkona kastelemme vain välttämättömät kasvit ja yritämme kerätä sadevettä (kunhan nyt vaan joskus taas sataisi). Kaasun puutteen takia tulemme lämmittämään vähemmän huoneita ja pitämään vieläkin alhaisemman lämpötilan.. Tosin meillä on aina ollut viileämpää kuin suomalaisilla, jotka ovat talvella kotona usein t-paidassa ja paljain jaloin, meillä käytetään villavaatteita. Ehkä naurettava juttu nuo meidän säästöt, mutta jos 80 miljoona muutakin Saksassa tekisi samoin, olisi siinä jo vähän alkua.

Yksi kurja ja kaksi kivaa

 Naapureillamme on korona ja se onkin oikein sitkeä, positiivisuutta ja aivan kamalaa yskää riittää vielä reilun viikon jälkeen. Tänään jouduin apuun, kun heidän 82v äiti/anoppi oli yrittänyt ostaa automaatista ratikkalippua pankkikortilla ja kortti juuttui kiinni ja blokkas automaatin.  Vanha huonokuuloinen rouva oli täysin avuton, mutta sai onneksi miniänsä puhelimitse kiinni ja tämä soitti liikennelaitokselle, josta luvattiin tulla apuun. Minä hyppäsin pyörän selkään ja lähdin moraaliseksi tueksi ratikkapysäkille ja siellä me sitten seisoimme paahtavassa auringossa 1,5 tuntia odottamassa, varjossa oli +32C ja voi arvata miten kuuma siinä auringossa oli. Kun ei apua kuulunut ja puhelimeen vastasi aina vain automaatti, emme keksineet muuta keinoa kuin alkaa mitätöimään kortti. Ensin oli ongelma, että rouva ei siinä stressissä muistanut tilinumeroa, mutta kyllä se sitten muistui mieleen ja otin selvää, minne pitää soittaa ja siinä kamalassa melussa pysäkillä , jossa kulkee jatkuvasti ratikka ja autoja ja valtavasti ihmisiä, yritin löytää nurkan, jossa sain rauhassa puhua. Juuri kun olin saanut saneltua tilinumeron, ilmestyi paikalle liikennelaitoksen mies, joka sai avattua automaatin ja rouvan helpotukseksi kortti saatiin ulos. Sain palkkioksi moraalisesta tuesta palan luumupiirakkaa, onneksi en auringonpistosta.

Missioni hoidettua menin optikolle, kun tarvitsin välttämättä varalasit tulevaa pyörämatkaa varten ja bingo, saan 64 eurolla moniteholasit uusine pokineen, wow, kerrankin joku on halpaa.

Ja kun tulin kotiin, postipoika toi paketin Ruotsista. Vihaan pyöräilykypärää ja saan siitä helposti päänsäryn. Nyt päätin maksaa maltaita ja ostaa pyöräilyairbagin, katsotaan miten selviän sen kanssa. Allumiehellähän on jo kokemuksia moisesta vekottimesta, mutta kahden hajonneen jälkeen hän siirtyi taas kypärään. Rikkimenot oli siis omaa syytä, kun ei muistanut, että kaulassa on airbag.

Energiaa lämmitykseen ja viilennykseen

Näin vanhaksi olen saanut elää sen enempää miettimättä mistä saa energiaa lämmitykseen tai viilennykseen, mutta kun tuo venäläisukko on nyt sulkenut kaasuhanat, tulee miettineeksi mistä saa energiaa lämmitykseen ja mistä viilennykseen. Parhaillaan lämpöasteet liikkuvat lähempänä +37C ja eilen oli pakko laittaa ilmastointi päälle, kun ei enää kestänyt kuumuutta. Kellarissa olisi meillä vielä siedettävä lämpötila, mutta ei siellä nyt niin kiva olisi viettää aikaa. Kun meillä kaasufirma on ennen laskelmoinut vuosikulutuksen hintaan 1500€, niin nyt puhutaan jopa jo hintaluokasta 6000€. 

Kun olen korona-aikaan kertonut ihanista vaelluksista Eifel-vuoristossa, jotka auttoivat meitä mentaalisesti selviämään sulkutilasta

niin se samainen Eifel auttaa meitä jonkun verran myös energiaongelmissa, sillä tilasimme juuri naapurimme sukulaisilta Eifelista polttopuuta takkaamme talveksi. Ehkä me silloin istumme entistä enemmän takan äärellä lämmittelemässä.

Joku aika sitten tulu kauhu-uutisia Italiasta, jossa Po-joen vesi on laskunut kriittisesti. Eipä ole meidän Reinissäkään enää tulvaveden vaaraa.

Yksi asia helleaikaan on todella ihana ja se on istua aamupalalla kuuden aikaan aamulla +20C lämmössä ulkona sanomalehden kanssa, nimenomaan paperilehden kanssa ja ihailla pihan värejä. Kuinkahan kauan sitä muuten vielä saa nauttia paperilehdestä?

Värikästä oli muuten myös ruoka viime sunnuntain ravintolassa ja eikä vain värikästä vaan myös hyvää.