Pe-su meillä oli tehtävänä suunnitella ohjelma kymmenen hengen ulkopaikkakuntalaisporukalle, miehet kaikki Allumiehen ekan työpaikan työtovereita plus heidän vaimonsa. Tapaamme kerran vuodessa milloin missäkin päin Saksaa ja tällä kertaa oli meidän vuoro isännöidä porukkaa.
Oli sovittu, että tapaamme perjantaina neljältä heidän hotellissaan kaupungin keskustassa. Lämpömittari näytti +33C ja iloisin mielin lähdin hellemekossa ja sandaaleissa kaupungille. Kaikki olivat perjantain ruuhkaliikenteestä huolimatta ehtineet ajoissa pitkänkin matkan takaa. Puoli viideltä oli sitten määrä lähteä joen rantaan ja jatkaa sieltä laivalla viettämään iltaa kivaan ulkoilmaravintolaan. Tasan viisi minuuttia ennen lähtöä taivas musteni ihan muutamassa minuutissa ja hotellin auringonvarjot alkoivat keikkua myrskyssä ja tuli aivan kamala kaatosade. Meidän oli kuitenkin pakko ehtiä laivaan ja lainasimme sateenvarjoja hotellin respasta ja kiiruhdimme kaatosateessa laivaan, jossa olimme sitten turvassa katon alla.
kuva: koelntourist.de
Sateesta huolimatta laivamatka oli kiva ja kun pääsimme maihin, sade olikin onneksi jo lakannut. Sää oli edelleen lämmin ja saimme istua kivassa ravintolassa ulkona ja vaihtaa kuulumisia, kun ei oltu taas vuoteen tavattu.
Lauantaiaamuna, kun taas tapasimme hotellissa, paistoi aurinko ja meidän suunnitelmat tehdä hieno kävelylenkki eri nähtävyyksiin näytti onnistuvan. Jotkut naisista halusivat kuitenkin ennen lenkille lähtöä käydä parissa kaupassa vaate- ja kenkäostoksilla ja kun he vihdoin olivat valmiit, alkoi tietenkin taas tiputella vettä. Stressi ohjelman järjestäjille eli suunnitelmat piti muuttaa ja lähdimme uuteen upeaan etnologiseen museoon.
Kuva Wikipediasta „© Raimond Spekking / CC-BY-SA-3.0 (via Wikimedia Commons)“
Museo on yksi kaupungin "must".
(Vahinko että se on maanantaisin kiinni eikä sen vuoksi ehditty sinne etnologivieraani kanssa edellisviikolla, mutta toivotaan, että se vieras tulee toisenkin kolmannenkin kerran.)
Näyttelyn alussa tervehditään museovieraita hienolla videoinstallaatiolla, jossa näytetään, miten eri kansallisuudet tervehtivät toisiaan ja lopussa taas näytetään, miten sanotaan näkemiin. Harmi, että siellä ei saa ottaa valokuvia.
Mielestäni yksi niistä upeimmista huoneista on vanha turkkilainen vieraiden vastaanottohuone, josta löytyy myös kuva Wikipediasta, kuva siis Raimond Spekkingin.
Sivistyneet vieraamme olivat haltioissaan museosta, joten emme sitten joutuneet kantamaan kaunaa sateelle, joka muutti suunnitelmat.
Miehet halusivat välttämättä juoda kölschiä eli paikallista pintahiivaolutta ja sitä mentiin sitten juomaan panimon ravintolaan, jossa suupaltit miestarjoilijat kantavat olutlaseja tuollaisessa kranssissa.
Monet söivät paikallista kansallisruokaa (=Halver Hahn) eli ruissämpylää ja sen kanssa paksu viipale keskivanhaa Gouda-juustoa ja sen päälle sinappia.
Monet halusivat myös ohrakeittoa ja muistelivat, miten heidän mummonsa aikanaan sitä keittivät.
Kävely jatkui sitten pienestä sateesta huolimatta, ensin kaupungin kauneimpaan romaaniseen kirkkoon Groß St. Martiniin
ja sieltä vanhan kaupungin läpi Hohenzollern-sillalle, jossa vieraat ihmettelivät rakkauslukkojen määrää ja miettivät, milloinkahan se silta romahtaa lukkojen painosta. Siellä oli taas monta paria, jotka heittivät avaimensa Reiniin.
Kiipesimme sitten tois pual jokkee olevaan torniin, josta on kauniilla säällä hyvät näkymät yli kaupungin. Hääpariraukka yritti saada otettua valokuvia, mutta valaistus ei ollut oikein ideaalinen.
Illalla olimme varanneet pöydän lempibistrostamme ja porukka oli todella tyytyväinen ja me ohjelman järjestäjät sitten tietenkin myös.
Sunnuntaina oli vielä yhteinen aamiainen hotellissa ja pieni kirkkokierros keskustassa, jäätelökahvit auringossa tuomiokirkon katveessa ulkoilmakahvilassa ja sitten vieraat lähtivät eri puolelle Saksaa ja meikä huokaisi helpotuksesta, että kehnonlaisesta säästä huolimatta kaikki meni hyvin.
.jpg)
