Tänään illalla tulee maisemamme huoneemme ikkunasta todenköisesti olemaan tämä
sillä lennämme tänään Nizzaan ja vietämme siellä lähistöllä serkkuplikan pyöreitä synttäreitä, mukana tusinan verran saksalaisia sukuloisia.
Freitag, 30. November 2012
Vaihdan maisemaa
huomaatteko? Olen oppinut, että tapettia ei niin vaan vaihdetakaan.
Tänään illalla tulee maisemamme huoneemme ikkunasta todenköisesti olemaan tämä
sillä lennämme tänään Nizzaan ja vietämme siellä lähistöllä serkkuplikan pyöreitä synttäreitä, mukana tusinan verran saksalaisia sukuloisia.
Tänään illalla tulee maisemamme huoneemme ikkunasta todenköisesti olemaan tämä
sillä lennämme tänään Nizzaan ja vietämme siellä lähistöllä serkkuplikan pyöreitä synttäreitä, mukana tusinan verran saksalaisia sukuloisia.
Donnerstag, 29. November 2012
Liebesteller
Olin eilen uimassa ja kotimatkalla tuli aivan mieletön nälkä ja muistelin meidän tyhjää jääkaappia ja päätin poiketa rautatieasemalla syömään. Siellä on nimittäin Syltin (luksus)saaren kulttikalaravintolan bistro ja sieltä saa best ever Sylt-annoksia nimeltä Liebesteller, joka koostuu viipaleesta tummaa leipää ja sen päällä paljon paljon herkullisia pieniä Pohjanmeren katkarapuja eli hiekkakatkarapuja ja paistettu kananmuna. Kuolaan vieläkin.
Ja sen jälkeen jaksoin mennä vielä katsomaan David Hockneyn näyttelyä.
Ja sen jälkeen jaksoin mennä vielä katsomaan David Hockneyn näyttelyä.
Mittwoch, 28. November 2012
Dienstag, 27. November 2012
Vietnam IX
Tänään vähän tärkeämpää asiaa. Matkatoimistollamme on säätiö, joka tukee erilaisia projekteja köyhemmissä maissa ja tälläkin matkalla meillä oli mahdollisuus tutustua kahteen projektiin.
Ensimmäinen oli ravintola, joka kouluttaa katulapsia ammattiin. Vietnamissa on kymmeniätuhansia kodittomia lapsia. Eräs vietnamilaissyntyinen australialainen on ryhtynyt kouluttamaan heitä, mottona hänellä on: älä anna ihmisille kalaa, vaan näytä heille, miten tehdään onki ja miten ongitaan.
Tällä motolla hän on perustanut ravintola KOTO:n. KOTO on lyhenne sanoista Know One, Teach One. Ravintolassa koulutetaan nuoria kokin, tarjoilijan jne ammattiin. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että ruoka on erittäin herkullista ja palvelu hyvää ja suosittelen jokaiselle Hanoissa käyvälle.
Tässä kaksi iloista tarjoilijatyttöä. Heidät opetetaan ammattiin ja heille opetetaan englantia.
Ostin kannatusmielessä KOTO:sta poolopaidan.
Toinen projekti, johon tutustuimme, oli orpokoti Saigonissa. Se on buddhistinunnien luostarinsa yhteyteen perustama orpokoti, jossa on tällä hetkellä 126 lasta, joista nuorin 2kk ja vanhin 18v. Lapset (siis kouluikäiset) käyvät yleistä koulua ja saattavat saada kyvyistä riippuen jopa yliopistokoulutuksen.
Kuvassa sisäänkäynti ja abbedissa, joka kertoi meille luostarista ja orpokodista, joka rahoitetaan lahjoituksilla (mm. matkatoimistomme!) ja vapaaehtoistyöllä. Jokainen meistä teki tietenkin myös rahalahjoituksen tähän hyvään tarkoitukseen.
Tämä ipana ihastui heti ystävälliseen itävaltavaisrouvaan. Minä olisin ottanut pojan heti mukaani, mutta luostarilla on ollut huonoja kokemuksia adoption kanssa, lapsia on käytetty mm. hyväkseen tai heiltä on otettu elimiä elinsiirtoon.
Lapset nukkuvat tällaisilla lavereilla ilman patjaa. Kuva on otettu päiväunien aikaan. Minusta oli positiivista, että lasten vierellä oli turvana vapaaehtoisia työntekijöitä päikkäreittenkin aikaan.
Luostarin yhteydessä on kasvisravintola, jossa vietnamilaiset käyvät ahkerasti syömässä, myös niillä tuloilla rahoitetaan orpokotia. Meillekin tarjottiin kasvisateria, joka maistui oikein hyvälle ja ulkonäöltä ei olisi millään voinut uskoa, että se on kasvisruokaa. Tuo vasemmanpuoleinenkin oli ihan broilerin näköistä lihaa.
Vietnamissa voi matkustaa ihan hyvin myös omin nokkinensa. Monet ottavat paikallisen oppaan ja autokuskin ja kiertävät maata. Tapasimme joitakin pariskuntia, jotka olivat yksin liikkeellä ja huomasimme, että heillä oli aika kehnot oppaat, jotka puhuvat joko huonoa saksaa tai sitä maailman yleisintä kieltä nimeltä "bad English". Me, jotka emme oikeastaan ole mitään ryhmämatkailijoita, totesimme kyllä taas, että tällaiset orpokodit ja moni muu asia jäävät kyllä näkemättä, jos matkustaa yksin ja että meillä oli varmaan Vietnamin parhaat paikalliset matkaoppaat pätevän saksalaisoppaan lisäksi.
Ensimmäinen oli ravintola, joka kouluttaa katulapsia ammattiin. Vietnamissa on kymmeniätuhansia kodittomia lapsia. Eräs vietnamilaissyntyinen australialainen on ryhtynyt kouluttamaan heitä, mottona hänellä on: älä anna ihmisille kalaa, vaan näytä heille, miten tehdään onki ja miten ongitaan.
Tällä motolla hän on perustanut ravintola KOTO:n. KOTO on lyhenne sanoista Know One, Teach One. Ravintolassa koulutetaan nuoria kokin, tarjoilijan jne ammattiin. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että ruoka on erittäin herkullista ja palvelu hyvää ja suosittelen jokaiselle Hanoissa käyvälle.
Tässä kaksi iloista tarjoilijatyttöä. Heidät opetetaan ammattiin ja heille opetetaan englantia.
Ostin kannatusmielessä KOTO:sta poolopaidan.
Toinen projekti, johon tutustuimme, oli orpokoti Saigonissa. Se on buddhistinunnien luostarinsa yhteyteen perustama orpokoti, jossa on tällä hetkellä 126 lasta, joista nuorin 2kk ja vanhin 18v. Lapset (siis kouluikäiset) käyvät yleistä koulua ja saattavat saada kyvyistä riippuen jopa yliopistokoulutuksen.
Kuvassa sisäänkäynti ja abbedissa, joka kertoi meille luostarista ja orpokodista, joka rahoitetaan lahjoituksilla (mm. matkatoimistomme!) ja vapaaehtoistyöllä. Jokainen meistä teki tietenkin myös rahalahjoituksen tähän hyvään tarkoitukseen.
Tämä ipana ihastui heti ystävälliseen itävaltavaisrouvaan. Minä olisin ottanut pojan heti mukaani, mutta luostarilla on ollut huonoja kokemuksia adoption kanssa, lapsia on käytetty mm. hyväkseen tai heiltä on otettu elimiä elinsiirtoon.
Lapset nukkuvat tällaisilla lavereilla ilman patjaa. Kuva on otettu päiväunien aikaan. Minusta oli positiivista, että lasten vierellä oli turvana vapaaehtoisia työntekijöitä päikkäreittenkin aikaan.
Luostarin yhteydessä on kasvisravintola, jossa vietnamilaiset käyvät ahkerasti syömässä, myös niillä tuloilla rahoitetaan orpokotia. Meillekin tarjottiin kasvisateria, joka maistui oikein hyvälle ja ulkonäöltä ei olisi millään voinut uskoa, että se on kasvisruokaa. Tuo vasemmanpuoleinenkin oli ihan broilerin näköistä lihaa.
Vietnamissa voi matkustaa ihan hyvin myös omin nokkinensa. Monet ottavat paikallisen oppaan ja autokuskin ja kiertävät maata. Tapasimme joitakin pariskuntia, jotka olivat yksin liikkeellä ja huomasimme, että heillä oli aika kehnot oppaat, jotka puhuvat joko huonoa saksaa tai sitä maailman yleisintä kieltä nimeltä "bad English". Me, jotka emme oikeastaan ole mitään ryhmämatkailijoita, totesimme kyllä taas, että tällaiset orpokodit ja moni muu asia jäävät kyllä näkemättä, jos matkustaa yksin ja että meillä oli varmaan Vietnamin parhaat paikalliset matkaoppaat pätevän saksalaisoppaan lisäksi.
Montag, 26. November 2012
Vietnam VIII
Matka jatkui Nha Trang'in rannikkokaupunkiin, jonka ranskalaiset kolonialistit ristivät Vietnamin Nizzaksi ja kyllähän se vähän Nizzaa muistuttikin. Nha Trang on kuuluisa turistikohde, sinne mennään mielellään rantalomalle. Hotellimme* oli upealla paikalla ja isolta parvekkeeltamme meillä oli tällainen näköala:
Tässä kävi sellainen hauska juttu, että meille oli alunperin tarkoitettu huone 25.kerroksesta, mutta kaksi (muuten ihan kivaa) sinkkunaista porukastamme oli saanut huoneen kuudennesta kerroksesta ja rukoilemalla pyytäneet saada huoneen ylimmästä kerroksesta ja niinpä heille oli sitten annettu se meille tarkoitettu huone ja meille annettiin heidän huoneensa. Mutta niinkuin saksalainen sanoo, kleine Sünden bestraft der liebe Gott sofort eli pienistä synneistä Jumala rankaisee heti ja niinpä me saimme tämän huoneen isolla parvekkeella ja komealla näköalalla ja tytöt saivat rakennuksen sivusta pieniparvekkeisen kämpän, josta oli osaksi näkymät rakennustyömaalle.
Seuraavana päivänä meillä oli rantapäivä ja ajelimme tunnin verran veneellä läheiseen saareen. Matkalla näimme mm. tällaisia ihmeellisiä veneitä, joissa oli neonputkia. Ne ovat mustekalan kalastusveneitä. Kun neonvalot pannaan pimeässä päälle, mustekalat tulevat uteliaana katsomaan.
Tällaisella koriveneellä olisimme päässeet soutelemaan, mutta ei löytynyt vapaaehtoisia.
Ja sitten pääsimme vihdoin perille pikku paratiisiimme, ns. Mini beachille, missä meillä oli viitisen tuntia aikaa nauttia varjoisasta paikasta ja uida puhtaassa vedessä. Siellä oli myös norjalaisporukka, mutta he eivät välittäneet varjosta vaan makasivat koko ajan paahtavassa auringossa ja olivat punaisia kuin krapu. Me loikoilimme, uimme, söimme, joimme herkullista mango smoothia ja luimme ja minä sain (äänestä päätellen eunukilta) ihanaa jalkahierontaa. Matkamme oli opintomatka ja osittain aika raskas ja siksi tuollainen puolen päivän laiskottelu teki hyvää.
Rannalta palattuamme kävimme katsomassa erään kuuluisan vietnamilaisen valokuvaajan galleriaa. Long Thanh ottaa vanhoilla analoogisilla kameroilla upeita mustavalkoisia kuvia ja kehittää ne itse. Hänen kuviaan on ollut näytteillä kaikkialla maailmassa, mm. myös Helsingissä. Ostimme häneltä yhden kuvan, mutta en ole vielä ehtinyt viedä sitä kehystettäväksi.
Galleriasta palatessa olisi Allumiehellä ollut mahdollisuus mennä parturiin, mutta ei hän sitten kuitenkaan nähnyt tarvetta, vaikka olisi ollut näin hieno salonki.
*Novotel, hyvällä paikalla ja jumalainen ruoka
Tässä kävi sellainen hauska juttu, että meille oli alunperin tarkoitettu huone 25.kerroksesta, mutta kaksi (muuten ihan kivaa) sinkkunaista porukastamme oli saanut huoneen kuudennesta kerroksesta ja rukoilemalla pyytäneet saada huoneen ylimmästä kerroksesta ja niinpä heille oli sitten annettu se meille tarkoitettu huone ja meille annettiin heidän huoneensa. Mutta niinkuin saksalainen sanoo, kleine Sünden bestraft der liebe Gott sofort eli pienistä synneistä Jumala rankaisee heti ja niinpä me saimme tämän huoneen isolla parvekkeella ja komealla näköalalla ja tytöt saivat rakennuksen sivusta pieniparvekkeisen kämpän, josta oli osaksi näkymät rakennustyömaalle.
Seuraavana päivänä meillä oli rantapäivä ja ajelimme tunnin verran veneellä läheiseen saareen. Matkalla näimme mm. tällaisia ihmeellisiä veneitä, joissa oli neonputkia. Ne ovat mustekalan kalastusveneitä. Kun neonvalot pannaan pimeässä päälle, mustekalat tulevat uteliaana katsomaan.
Tällaisella koriveneellä olisimme päässeet soutelemaan, mutta ei löytynyt vapaaehtoisia.
Ja sitten pääsimme vihdoin perille pikku paratiisiimme, ns. Mini beachille, missä meillä oli viitisen tuntia aikaa nauttia varjoisasta paikasta ja uida puhtaassa vedessä. Siellä oli myös norjalaisporukka, mutta he eivät välittäneet varjosta vaan makasivat koko ajan paahtavassa auringossa ja olivat punaisia kuin krapu. Me loikoilimme, uimme, söimme, joimme herkullista mango smoothia ja luimme ja minä sain (äänestä päätellen eunukilta) ihanaa jalkahierontaa. Matkamme oli opintomatka ja osittain aika raskas ja siksi tuollainen puolen päivän laiskottelu teki hyvää.
Rannalta palattuamme kävimme katsomassa erään kuuluisan vietnamilaisen valokuvaajan galleriaa. Long Thanh ottaa vanhoilla analoogisilla kameroilla upeita mustavalkoisia kuvia ja kehittää ne itse. Hänen kuviaan on ollut näytteillä kaikkialla maailmassa, mm. myös Helsingissä. Ostimme häneltä yhden kuvan, mutta en ole vielä ehtinyt viedä sitä kehystettäväksi.
Galleriasta palatessa olisi Allumiehellä ollut mahdollisuus mennä parturiin, mutta ei hän sitten kuitenkaan nähnyt tarvetta, vaikka olisi ollut näin hieno salonki.
*Novotel, hyvällä paikalla ja jumalainen ruoka
Sonntag, 25. November 2012
Vietnam VII
Matka jatkui vanhaan keisareiden kaupunkiin nimeltä Hue. Hue on monelle tuttu nimi Vietnamin sodan ajalta tet-hyökkäyksen yhteydestä. Valitettavasti Huen keisarin palatsi ja kielletty kaupunki joutuivat amerikkalaisten pommituksen kohteeksi ja ovat siksi kovin huonossa kunnossa.
Meidän oli ollut tarkoitus ajaa sinne hotellista polkupyörällä, mutta valitettavasti sinä aamuna satoi ja jouduimme turvautumaan bussiin. Olisi varmaan ollut aika kokemus ajaa siellä mopojen joukossa pyörällä.
Hue sijaitsee ns. Parfyymijoen rannalla. Ilmeisesti joessa on kuljetettu hyväntuoksuista santelipuuta, siitä nimi.
Matka jatkui ns. Pilvisolan yli. Siellä ylhäällä oli amerikkalaisten bunkkereita, mutta minä jätin ne kuvaamatta ja kuvasin sitten alas tullessa tätä maisemaa.
Matka jatkuu Hoi An'iin, joka on ikivanha pittoreski kaupunki. Hoi An on oikein söpö paikka ja oikea ostosparatiisi. Monet naiset meidän porukasta ompeluttivat silkkivaatteita itselleen. Onneksi olin ottanut sattumalta matkalle mukaan t-paitani, jossa lukee isoilla kirjaimilla NO THANKS. Se oli oikeastaan koko matkan aikana käytännöllinen, sillä myyjät pitivät sitä niin lystikkäänä, että vaan nauroivat eivätkä tyrkyttäneet minulle tavaroitaan. Hoi An'ssa me muuten pesetimme pienessä takapihapesulassa hotellin lähistöllä pyykkiä. Kilon pyykki maksoi yhden dollarin.
Kaupungissa on paljon kiinalaisia ja japanilaisia vaikutteita, kuten tämä kiinalainen ns. kokoushalli
ja kaunis japanilainen silta, joka on kaupungin symboli
Kävimme illalla kaksi syömässä Brother's Cafessa, jossa istuimme leudossa kesäillassa joen rannalla ja nautimme loistavasta ruoasta ja erittäin hyvästä palvelusta. Suosittelen.
Hoi An kuuluu Unescon maailmanperintöihin ja niin kuuluu myös My Son, jonne teille retken, valitettavasti sateella. My Son on cham-kulttuurin temppelikaupunki, jonka amerikkalaiset ovat sodan aikana pahasti tuhonneet. Ikivanhoissa muureissa näki amerikkalaisten pommien jälkiä. Why, Why, why???
Meidän oli ollut tarkoitus ajaa sinne hotellista polkupyörällä, mutta valitettavasti sinä aamuna satoi ja jouduimme turvautumaan bussiin. Olisi varmaan ollut aika kokemus ajaa siellä mopojen joukossa pyörällä.
Hue sijaitsee ns. Parfyymijoen rannalla. Ilmeisesti joessa on kuljetettu hyväntuoksuista santelipuuta, siitä nimi.
Matka jatkui ns. Pilvisolan yli. Siellä ylhäällä oli amerikkalaisten bunkkereita, mutta minä jätin ne kuvaamatta ja kuvasin sitten alas tullessa tätä maisemaa.
Matka jatkuu Hoi An'iin, joka on ikivanha pittoreski kaupunki. Hoi An on oikein söpö paikka ja oikea ostosparatiisi. Monet naiset meidän porukasta ompeluttivat silkkivaatteita itselleen. Onneksi olin ottanut sattumalta matkalle mukaan t-paitani, jossa lukee isoilla kirjaimilla NO THANKS. Se oli oikeastaan koko matkan aikana käytännöllinen, sillä myyjät pitivät sitä niin lystikkäänä, että vaan nauroivat eivätkä tyrkyttäneet minulle tavaroitaan. Hoi An'ssa me muuten pesetimme pienessä takapihapesulassa hotellin lähistöllä pyykkiä. Kilon pyykki maksoi yhden dollarin.
Kaupungissa on paljon kiinalaisia ja japanilaisia vaikutteita, kuten tämä kiinalainen ns. kokoushalli
ja kaunis japanilainen silta, joka on kaupungin symboli
Kävimme illalla kaksi syömässä Brother's Cafessa, jossa istuimme leudossa kesäillassa joen rannalla ja nautimme loistavasta ruoasta ja erittäin hyvästä palvelusta. Suosittelen.
Hoi An kuuluu Unescon maailmanperintöihin ja niin kuuluu myös My Son, jonne teille retken, valitettavasti sateella. My Son on cham-kulttuurin temppelikaupunki, jonka amerikkalaiset ovat sodan aikana pahasti tuhonneet. Ikivanhoissa muureissa näki amerikkalaisten pommien jälkiä. Why, Why, why???
Samstag, 24. November 2012
Allu askartelee
Mitähän se aikoo tehdä näistä tarvikkeista?
Se sulattaa kookosrasvan, lisää siihen kauraryynejä, pähkinöitä ja siemeniä ja täyttää piparimuotit jähmettyneellä massalla ja koristelee värkkäyksensä ruusunmarjoilla. Lintujen jouluateria on valmis.
(Erikalle kiitos ideasta♥)
(Erikalle kiitos ideasta♥)
Freitag, 23. November 2012
Donnerstag, 22. November 2012
Vietnam VI
Seuraava yö vietettiinkin sitten puhtaissa lakanoissa Halong Bayn džonkkin (piti oikein etsiä netistä, miksi näitä laivoja kutsutaan suomeksi) hytissä.
Halong Bay kuuluu Unescon maailmanperintöihin ja olin kuvitellut sen sellaiseksi suhtkoht pieneksi söötiksi alueeksi, jossa muutama karstivuori nousee vedestä, mutta sitten saavuimme valtavan isoon moderniin terminaaliin, josta vietiin ihmismassoja pienemmillä veneillä näihin ns. džonkkeihin. Onneksi olimme paikalla ennen pahimman sesongin alkua, muutamaa viikkoa myöhemmin siellä on jo paljon enemmän laivoja liikkeellä.
Halongin laivoista oli muutama vuosi sitten negatiivisia uutisia, kun jotkut vanhat paatit upposivat ja ihmisiä kuoli. Työkaverillani oli ollut siellä myös kamala kokemus. He olivat kaksin matkalla ja tajusivat illalla, että heidät oli jätetty sinne laivaan yöksi ypöyksin eikä heillä ollut mitään ohjeita mitä tehdä hädän tullen eikä tainnut olla edes uimaliivejä. On tärkeää ottaa hyvän varustamon laiva ja meillä oli sellainen.
Kaunistahan se oli siitä huolimatta, että näkyi muitakin laivoja kuin omamme. Seilasimme koko päivän, kävimme tippukiviluolassa, katsomassa uivia kyliä ja helmien viljelyä ja muuten vain ihailtiin maisemia ja illalla ankkuroitiin kivaan paikkaan yöksi. Valokuvien kannalta olisi saanut olla aurinkoa, mutta meille oli mukavampi, ettei aurinko porottanut, lämmintä riitti ilman sitäkin.
Meillä oli oma džonkki, ei siis ketään muita turisteja mukana ja aivan mahdottoman hyvä ruoka ja palvelu ja todella rentouttavaa aikaa, varsinkin sen edellisen stressipäivän jälkeen. Allumies kävi spring roll-kurssilla laivan keittiössä ja saa nyt näyttää taitojaan täällä kotona.
Halong Bay kuuluu Unescon maailmanperintöihin ja olin kuvitellut sen sellaiseksi suhtkoht pieneksi söötiksi alueeksi, jossa muutama karstivuori nousee vedestä, mutta sitten saavuimme valtavan isoon moderniin terminaaliin, josta vietiin ihmismassoja pienemmillä veneillä näihin ns. džonkkeihin. Onneksi olimme paikalla ennen pahimman sesongin alkua, muutamaa viikkoa myöhemmin siellä on jo paljon enemmän laivoja liikkeellä.
Halongin laivoista oli muutama vuosi sitten negatiivisia uutisia, kun jotkut vanhat paatit upposivat ja ihmisiä kuoli. Työkaverillani oli ollut siellä myös kamala kokemus. He olivat kaksin matkalla ja tajusivat illalla, että heidät oli jätetty sinne laivaan yöksi ypöyksin eikä heillä ollut mitään ohjeita mitä tehdä hädän tullen eikä tainnut olla edes uimaliivejä. On tärkeää ottaa hyvän varustamon laiva ja meillä oli sellainen.
Kaunistahan se oli siitä huolimatta, että näkyi muitakin laivoja kuin omamme. Seilasimme koko päivän, kävimme tippukiviluolassa, katsomassa uivia kyliä ja helmien viljelyä ja muuten vain ihailtiin maisemia ja illalla ankkuroitiin kivaan paikkaan yöksi. Valokuvien kannalta olisi saanut olla aurinkoa, mutta meille oli mukavampi, ettei aurinko porottanut, lämmintä riitti ilman sitäkin.
Meillä oli oma džonkki, ei siis ketään muita turisteja mukana ja aivan mahdottoman hyvä ruoka ja palvelu ja todella rentouttavaa aikaa, varsinkin sen edellisen stressipäivän jälkeen. Allumies kävi spring roll-kurssilla laivan keittiössä ja saa nyt näyttää taitojaan täällä kotona.
Mittwoch, 21. November 2012
Vietnam V
Paluumatkalla vuoristosta (nyt bussilla junan sijaan) poikkesimme parin tunnin veneajelulle Chay-joelle. Joessa oli niukasti vettä ja kun meillä oli porukassa pari tukevaa naisihmistä, jotka välttämättä halusivat samaan veneeseen, heidän veneensä otti pohjaan kiinni ja leidit joutuivat riisumaan kengät ja menemään veteen vetämään paattia kriittisistä kohdista eteenpäin. Onneksi minä pääsin kolmen miehen kanssa samaan veneeseen ja meillä ei ollut minkäänlaisia ongelmia ja pääsimme ensimmäisenä perille kylään, jossa taas bussimme odotti meitä.
Poikkesimme myös pienelle kävelyretkelle syrjäkylään, jonka koulun/lastentarhan oppilaat syöksyivät heti meitä tervehtimään. Tämä ipana ei meinannut päästää Allumiestä enää pois, niin hauskaa oli leikkiä hänen kanssaan. Sanoisin, että vietnamilaiset lapset ovat ylipäänsä hyvin söpöjä ja iloisia. Vietnamhan on muutenkin väestöltään nuorta, sillä 70% väestöstä on alle 30v. Sellaisesta voivat eurooppalaiset eläkelaitokset vain haaveilla.
Kuka saisi Photoshopilla(?) retusoitua tuon miehen tuosta kuvasta? Ihan mukava kanssamatkustaja hän oli, mutta en olisi välttämättä halunnut häntä lähes joka kuvaan.
Kyselivät ihmeissään, että mitä minä tässä kuvaan, mutta kun minusta tämä on niin kaunista.
Meidän oli pitkän ajomatkan takia pakko yöpyä paluumatkalla Viet Tri-nimisessä kaupungissa ja siitä tulikin matkan highlight. Kun pääsimme huoneeseemme, meidän huonetta ei oltu siivottu lainkaan ja lattialla (!) oli valehtelematta yli 20 tupakan tumppia. Saimme sitten uuden huoneen, mutta ei sekään hääppönen ollut. Ennen valkoiset pyyheliinat olivat väriltään sitä sun tätä, kylppärin matto oli varmaan joskus ollut valkoinen, mutta nyt se oli ruskea. Patjan päällä oli ryppyinen lakana, peittona oli sellainen ihan ohut tikkipeitto eikä (pussi)lakanaa lainkaan. Peitto oli varmaan joskus ollut valkoinen sekin. Herpes alkoi heti kutittaa huulta. Valitimme asiasta matkaoppaalle ja hän sai sitten hommattua meille kaikille lakanan, josta kuvittelimme, että se on pesty. Ruoka oli ala-arvoista, minä söin kaksi lusikallista riisiä ja kaksi palaa vesimelonia. Juomana tarjottiin olutta, keskelle lattiaa laittoivat korin, josta halukkaat saivat ottaa lämmintä olutta. Meitä oli varoitettu, että tämä hotelli on huono, mutta emme nyt ihan noin kamalaa osanneet odottaa. Kaikki muut hotellit matkan aikana oli todella hyviä ja tätäkin saattoi sitten jälkikäteen nauraa, mutta kyllä siinä ensin hymy hyytyi. Onneksi oli seuraavaksi yöksi tiedossa sitäkin hienompi kämppä.
Poikkesimme myös pienelle kävelyretkelle syrjäkylään, jonka koulun/lastentarhan oppilaat syöksyivät heti meitä tervehtimään. Tämä ipana ei meinannut päästää Allumiestä enää pois, niin hauskaa oli leikkiä hänen kanssaan. Sanoisin, että vietnamilaiset lapset ovat ylipäänsä hyvin söpöjä ja iloisia. Vietnamhan on muutenkin väestöltään nuorta, sillä 70% väestöstä on alle 30v. Sellaisesta voivat eurooppalaiset eläkelaitokset vain haaveilla.
Kuka saisi Photoshopilla(?) retusoitua tuon miehen tuosta kuvasta? Ihan mukava kanssamatkustaja hän oli, mutta en olisi välttämättä halunnut häntä lähes joka kuvaan.
Kyselivät ihmeissään, että mitä minä tässä kuvaan, mutta kun minusta tämä on niin kaunista.
Meidän oli pitkän ajomatkan takia pakko yöpyä paluumatkalla Viet Tri-nimisessä kaupungissa ja siitä tulikin matkan highlight. Kun pääsimme huoneeseemme, meidän huonetta ei oltu siivottu lainkaan ja lattialla (!) oli valehtelematta yli 20 tupakan tumppia. Saimme sitten uuden huoneen, mutta ei sekään hääppönen ollut. Ennen valkoiset pyyheliinat olivat väriltään sitä sun tätä, kylppärin matto oli varmaan joskus ollut valkoinen, mutta nyt se oli ruskea. Patjan päällä oli ryppyinen lakana, peittona oli sellainen ihan ohut tikkipeitto eikä (pussi)lakanaa lainkaan. Peitto oli varmaan joskus ollut valkoinen sekin. Herpes alkoi heti kutittaa huulta. Valitimme asiasta matkaoppaalle ja hän sai sitten hommattua meille kaikille lakanan, josta kuvittelimme, että se on pesty. Ruoka oli ala-arvoista, minä söin kaksi lusikallista riisiä ja kaksi palaa vesimelonia. Juomana tarjottiin olutta, keskelle lattiaa laittoivat korin, josta halukkaat saivat ottaa lämmintä olutta. Meitä oli varoitettu, että tämä hotelli on huono, mutta emme nyt ihan noin kamalaa osanneet odottaa. Kaikki muut hotellit matkan aikana oli todella hyviä ja tätäkin saattoi sitten jälkikäteen nauraa, mutta kyllä siinä ensin hymy hyytyi. Onneksi oli seuraavaksi yöksi tiedossa sitäkin hienompi kämppä.
Dienstag, 20. November 2012
Vietnam IV
Toisena päivänä vuoristossa teimme noin 10km lenkin, jonka varrella kävimme muutamassa kylässä, joissa asuu vähemmistöjä. Suurin osa vietnamilaisista on etniseltä ryhmältään "vietkinh" ja sen lisäksi maassa on varmaan yli 50 eri etnistä minoriteettia, esimerkiksi hmong, zao, tay, thai jne. Näitä vähemmistöjä asuu paljon siellä vuoristoalueella, usein vaikeissa olosuhteissa hedelmättömässä maassa. Naiset käyttävät arkenakin kansanpukuja. Leivän saanti on vuoristossa kovan työn alla, riisiterassit ovat työläitä ja niistä tulee vain yksi sato vuodessa. Monet naiset tekevät käsitöitä ja yrittävät myydä niitä turisteille. Ihmettelin, kun nämä samat hmong-naiset olivat ihan joka paikassa, kunnes tajusin, että heidän miehensä kuljettavat heidät mopolla aina seuraavaan paikkaan, kun tiesivät, mitä reittiä turistit yleensä kulkee. Korissa he kantavat myytävää tavaraa.
Tämä 22v nainen poikavauvansa kanssa oli valinnut minut "uhrikseen" ja kulki koko ajan perässäni. Hän puhui jopa muutaman sanan englantia.
Punaiset zaot ovat alunperin kotoisin Kiinasta.
Vietnamilaiset, varsinkin vanhempi sukupolvi, ovat hyvin pienikokoisia, mikä johtuu aliravitsemisesta. Pappa halusi välttämättä kuvaan.
Tämä mummu halusi silittää meidän kaikkien käsiä.
Välillä matkan varrella ei ollut lainkaan asutusta, mutta kauniita maisemia riitti.
Tällaisia vanhoja kauniita kattoja ei saa enää rakentaa puun säästämisohjelman takia, valtio on määrännyt sen sijaan laitettavaksi ruman aaltopeltikaton.
Vastaan tuli huteran näköinen riippusilta, jonka yli uskalsi meidän porukasta vain yksi, en nyt mainitse hullun miehen nimeä.
Yhdessä kylässä tuli vastaan lauma pieniä ankanpoikasia. Kun lauma oli jo mennyt, jostain ilmestyi vielä yksi pikkuinen hysteerinen, joka etsi äitiään ja kun äitiä ei löytynyt, se päätti istua Allumiehen kengän päälle, mutta en ollut valitettavasti kameran kanssa paikalla.
Hmongien vaatteet on usein kovin mustia, mutta jotkut ryhmät käyttävät oikein värikkäitä asuja. Joskus ne muistuttivat jopa saamelaisten vaatteita.
Valitettavasti ilma oli usein utuinen ja riisisato oli korjattu, joten riisiterasseista en saanut oikein hyvää valokuvaa, mutta olen kiitollinen, että siellä ei satanut tai maisema ollut täysin pilvissä kuten hyvin usein on.
Useimmat Vietnamin kiertomatkat järjestetään ilman tätä keikkaa vuoristoalueelle, mutta me sanoimme kaikki yksimielisesti, että matka ei olisi ollut mitään ilman noita vuoria ja vähemmistöryhmiä, joten suosittelen jokaiselle Vietnamin matkaa suunnittelevalle käyntiä Sapassa, vaikka se onkin vähän hankalan (juna)matkan päässä. Paluumatkan teimme bussilla ja se oli aika rasittava, koska teillä ei voi ajaa kovin lujaa.
Tämä 22v nainen poikavauvansa kanssa oli valinnut minut "uhrikseen" ja kulki koko ajan perässäni. Hän puhui jopa muutaman sanan englantia.
Vietnamilaiset, varsinkin vanhempi sukupolvi, ovat hyvin pienikokoisia, mikä johtuu aliravitsemisesta. Pappa halusi välttämättä kuvaan.
Tämä mummu halusi silittää meidän kaikkien käsiä.
Tällaisia vanhoja kauniita kattoja ei saa enää rakentaa puun säästämisohjelman takia, valtio on määrännyt sen sijaan laitettavaksi ruman aaltopeltikaton.
Vastaan tuli huteran näköinen riippusilta, jonka yli uskalsi meidän porukasta vain yksi, en nyt mainitse hullun miehen nimeä.
Hmongien vaatteet on usein kovin mustia, mutta jotkut ryhmät käyttävät oikein värikkäitä asuja. Joskus ne muistuttivat jopa saamelaisten vaatteita.
Valitettavasti ilma oli usein utuinen ja riisisato oli korjattu, joten riisiterasseista en saanut oikein hyvää valokuvaa, mutta olen kiitollinen, että siellä ei satanut tai maisema ollut täysin pilvissä kuten hyvin usein on.
Useimmat Vietnamin kiertomatkat järjestetään ilman tätä keikkaa vuoristoalueelle, mutta me sanoimme kaikki yksimielisesti, että matka ei olisi ollut mitään ilman noita vuoria ja vähemmistöryhmiä, joten suosittelen jokaiselle Vietnamin matkaa suunnittelevalle käyntiä Sapassa, vaikka se onkin vähän hankalan (juna)matkan päässä. Paluumatkan teimme bussilla ja se oli aika rasittava, koska teillä ei voi ajaa kovin lujaa.
Montag, 19. November 2012
Vietnam III
Yöjuna lähti Hanoista illalla yhdeksän aikoihin ja kulkee Kiinan rajalle Lao Cai-nimiseen kaupunkiin. Matkaa on noin 300km ja siihen menee 8-10 tuntia. Meille sanottiin, että etukäteen ei voi tietää, milloin saavumme perille, mutta että meidät herätetään ajoissa. ONNEKSI me olimme tajunneet maksaa muutaman kympin lisämaksun ja saimme olla kahdestaan neljän hengen hytissä, sillä hytit ovat ahtaita ja jos siinä neljä vierasta ihmistä joutuu kiireessä nousemaan ylös, tilanne on aika hankala. Varsinkin kun vaunun virkailijanainen oli itse nukahtanut lattialle ja unohti herättää porukat. Olin itse onneksi hereillä ja ehdin käydä vessassa ja hammaspyykillä, mutta kun muut heräsivät, he eivät päässeet enää vessaan, jonka virkailija oli heti herättyään sulkenut. Vaihtoehtona heille oli vain aseman saastunut vessa. Jotkut meidän porukasta eivät olleet ehtineet vielä junasta pois, kun se lähti taas liikkeelle ja syntyi aikamoinen paniikki. Junassa ei ollut enää valoja ja pilkkopimeää ja se lähti liikkeelle, mutta onneksi ei Kiinan puolelle, vaan vaihtamaan raidetta ja tulihan se sitten kaikkien helpotukseksi takaisin. Minä raahasin siinä sitten kanssamatkustajien kapsäkkejä, jotka he olivat ehtineet kantaa osittain jo laiturille ja menneet hakemaan loppuja, kun juna lähtikin liikkeelle.
Ranskalaiset ovat aikanaan perustaneet Sapan ja tulleet sinne kuumuutta pakoon. Kaupunki on täynnä hotelleja, baareja ja ravintoloita.
Kaupungin keskellä on kaunis tekojärvi. Valitettavasti kiinalaiset hävittivät kaupungin vuonna 1979 lähes maan tasalle, kostoksi siitä, että vietnamilaiset marssivat Kambodžaan. Ympärillä olevilta vuorilta on hienot maisemat alas kaupunkiin.
Torilla oli myynnissä vaikka minkälaista herkullista vihannesta.
Ja olihan siellä siipikarjaakin. Huvitti, kun matkatoimiston esitteessä luki, että pitäisi vältellä paikkoja, missä myydään siipikarjaa, mutta kyllä me tuosta vaan ohi mentiin.
Ensimmäisenä Sapa-päivänä teimme kaupunkikierroksen lisäksi pienen vaelluksen lähiympäristöön ja saimme jonkunlaisen kuvan riisiterasseistakin. Kun Mekongin suistossa saadaan kolme riisisatoa vuodessa, näissä maisemissa saadaan vain yksi.
Täällä vuoristoalueella asuu paljon etnisiä vähemmistöjä. Tässä kuvassa näkyykin sillalla jo yksi niistä, hmuong-nainen tummissa vaatteissa.
Lao Caista bussi vei meidät Sapan kaupunkiin, joka on 1650m korkeudessa. Sapa on 137 päivää vuodessa täysin pilvissä, mutta meillä kävi hyvä tuuri ja näimme kaupungin aurinkoisena. Hotellihuoneestamme avautui tällainen näkymä. Samassa hotellissa sattui olemaan suomalainen naisporukka, joka oli lähdössä kiipeämään Vietnamin korkeimmalle vuorelle Fan Si Pan'ille (3142m). He joutuivat olemaan yön teltassa, koska päivässä ei siitä keikasta selviä. Enpä olisi välittänyt lähteä mukaan, sillä ylhäällä vuorilla oli varmaan kylmä, sillä Sapassakin on vietnamilaisittain viileää.
Hotelli oli aivan Sapan pääkadun lähellä. Kaupunki on eläväinen ja sieltä saa edullisesti ulkoiluvaatteita ja reppuja (minkä tajusin valitettavasti vasta jälkikäteen).
Hotelli oli aivan Sapan pääkadun lähellä. Kaupunki on eläväinen ja sieltä saa edullisesti ulkoiluvaatteita ja reppuja (minkä tajusin valitettavasti vasta jälkikäteen).
Ranskalaiset ovat aikanaan perustaneet Sapan ja tulleet sinne kuumuutta pakoon. Kaupunki on täynnä hotelleja, baareja ja ravintoloita.
Kaupungin keskellä on kaunis tekojärvi. Valitettavasti kiinalaiset hävittivät kaupungin vuonna 1979 lähes maan tasalle, kostoksi siitä, että vietnamilaiset marssivat Kambodžaan. Ympärillä olevilta vuorilta on hienot maisemat alas kaupunkiin.
Torilla oli myynnissä vaikka minkälaista herkullista vihannesta.
Ja olihan siellä siipikarjaakin. Huvitti, kun matkatoimiston esitteessä luki, että pitäisi vältellä paikkoja, missä myydään siipikarjaa, mutta kyllä me tuosta vaan ohi mentiin.
Ensimmäisenä Sapa-päivänä teimme kaupunkikierroksen lisäksi pienen vaelluksen lähiympäristöön ja saimme jonkunlaisen kuvan riisiterasseistakin. Kun Mekongin suistossa saadaan kolme riisisatoa vuodessa, näissä maisemissa saadaan vain yksi.
Täällä vuoristoalueella asuu paljon etnisiä vähemmistöjä. Tässä kuvassa näkyykin sillalla jo yksi niistä, hmuong-nainen tummissa vaatteissa.
Abonnieren
Posts (Atom)