Vaihdan rakennustyömaata

ja lähden Intiaan. Tosin ei ole tarkoitus kantaa siellä hiekkaa.

CU mid-November, take care!

Kamat kasassa

Olen siirtynyt matkalaukun pakkaamisessa tällaiseen systeemiin. Eli siis pakkaan alusvaatteet, sukat, t-paidat, uimupuvut jne. tällaisiin vetoketjullisiin pusseihin, jotka on helppo nostaa matkalaukusta sellaisenaan hotellin hyllylle . Nuo valkoiset ovat merkkiä design go ja vähän heikompaa laatua, mutta nuo värilliset ovat loistavia ja voin tässä hyvällä omallatunnolla kehua Eagle Creek'iä.
Punaisessa boxissa on suolatikkuja, joita otan aina mukaan eksoottisiin maihin. En ole itse koskaan tarvinnut, mutta huonovointiset kanssamatkustajat ovat aina kiitollisena ottaneet niitä.

Huomenna siis starttaamme Münchenin kautta Delhiin ja teemme tämän kierroksen. Namaste India, me tulemme!

Omenoita, mehua ja syysrunoja

Naapuri oli viikonlopun Eifel-vuoristossa sukulaistensa maalaistalossa auttamassa omenasadon kanssa ja toi meille tuliaisina viinipressillä tuorepuristettua omenamehua ja omenoita ja päärynöitä, ei niin virheettömiä ulkonäöltään kuin kaupan omenat mutta sitäkin maukkaammpia ja tuo mehu on taivaallista ja ihan ilman lisäsokeria.

Lokakuu on taaskin ollut kultainen, goldener Oktober.

Huomasitkohan lehtien lennon, tuulien tuiverruksen?
Kuulitko kuihtuvan heinän lennon haikean huokauksen?

Näitkö sen, kuinka yö telttansa kattoon kirjoi tähtiset kukat
ja kuinka kuura loi puutarhan mattoon himmeänhohtavat nukat?

Kesällä heiluivat puu sekä heinä tehtäviänsä tehden.
Tänään on aika jo hiljentyneinä levätä ruohon ja lehden.

- Anja Karkiainen

Ulm

Enpä taida nyt tuon enempää raportoida meidän sekamelskasta. Se on karmea ja eilinen päivä oli rankka, kun täällä oli seinät täysin auki, kun keskikerroksesta puuttui kerralla kaksi ovea ja kaksi ikkunaa. Onneksi oli aurinkoinen sää.

Kerronpa sen sijaan, että piipahdimme kotimatkalla Italiasta Ulmiin. Ulm on 120000 asukkaan kaupunki Tonavan rannalla Baden-Württembergin ja Baijerin rajalla ja Ulmin tuomiokirkon torni on tietääkseni maailman korkein kirkon torni.

Foto: tourismus.ulm.de

Ulm on tunnettu myös kielivoimistelusta saksan prepositioiden kanssa in Ulm um Ulm und um Ulm herum  ja myös designkaupunki ja sen designkorkeakoulusta on lähtöisin yksi ja toinenkin tunnettu designeri.
Koulun perustajiin kuului mm. Max Bill, jonka kellot ovat todella kuuluisia ja yksi niistä on tässäkin huushollissa.
Hotellissammekin näkyi paljon designia ja meidän huoneessa oli mm. :

tällainen seinään upotettu hylly, jossa oli kiva ladata kännykkää

ja kaunis kuva ja teksti seinällä

ja sängyn vieressä pieni vipu, josta vetäessä alkoi kuulua tämä

Ordning & reda

Huomenna tulee kuusi uutta ikkunaa ja täällä on kaikkea muuta kuin ordning & reda.

Ei saa tulla nyt käymään.

Inkiväärimarmeladi

250 g tuoretta inkivääriä
7,5 dl valkoviiniä
1 sitruunan mehu
1 kg hillosokeria

Kuori inkivääri , älä heitä kuoria pois.
Keitä kuoria viinin ja sitruunamehun puoli tuntia kattilassa.
Pilko sillä aikaa inkivääri mahdollisimman pieniksi paloiksi.
Poista inkiväärin kuoret kattilasta ja lisää sinne inkivääripalaset.
Jatka keittämistä miedossa lämmössä kansi kiinni.
Kun inkivääri tulee kuultavaksi, kaada joukkoon hillosokeri.
Lisää lämpöä ja keitä marmeladia viitisen minuuttia.
Purkita.
(Inkiväärin voi myös raastaa tai pienentää sauvasekoittimella.)

Sopii erinomaisesti tarjottavaksi juuston kanssa ja on myös kiva lahjaidea (kahden kuukauden päästä on jouluaaton aatto).

Yllätysvieras

Autotallimme katolla oli tänä aamuna yllätysvieras, ainakin metrin korkuinen. Valitettavasti ei päästy lähempää kuvaamaan.

Onneksi ei sentään tullut haikara,silloin olisi pitänyt peruuttaa ensi perjantain Intian lento.

Viikon haasteet

Valokuvatorstain teema on rauha. Minun rauhani löytyy mm. alppiniityiltä.

Viikon alkukirjainhaasteen kirjaimet ovat RI.
Tämä ristiinaulitun kuva on otettu saksalaisen maalaisravintolan nurkasta.

Näkemiin parveke

Kun muutimme tähän taloon, iloitsin, kun minulla oli ensimmäistä kertaa elämässäni parveke, jossa kukkisi ainakin puoli vuotta ihania elsassilaisia riippupelargonioita, mutta kissan viikset, eihän ne menestyneet huonossa hoidossani. Sinisade yritti kiipeillä jonkun verran ja pudotteli sitten aina syksyllä kiusallisen paljon lehtiä terassille. Nyt päätettiin, että parveke, jota ei käytetä ja joka vain pimentää alakerran olkkaria, saa lähtöpassit. Miehet aloittivat työt eilen.

Istuin kokon päivän sisällä ja kuuntelin porakoneen ääntä, kun miehet alkoivat hajottaa betonista parveketta. Alakerran ulkopuoliset kaihtimet piti laskea alas ja niiden päälle tuli vielä suojamuovi ja  kauniilla aurinkoisella ilmalla istuin sitten pimeässä huoneessa kuuntelemassa sitä kamalaa ääntä. Poiskaan en voinut lähteä, kun aina oli jotain kysymistä sähkön tai veden tms takia.

Tänään tulee nostokurki nostamaan parvekkeen rungon pois ja huokaisen helpotuksesta, kun kaikki on ohi.

Seinänaapurimme rakensi päätytontille puisen valmistalon ja myy vanhansa poikansa perheelle. Me saamme uudet naapurit, jotka tunnemme hyvin ja joista pidämme kovasti eli ihan o.k.

Uudisrakennuksessa on nyt kolme viikkoa valmistumisen jälkeen ensimmäinen suuri remontti. Alakerrassa olevan keittiön vesihana oli alkanut yöllä vuotaa ja aamulla koko alakerta oli veden alla. Viisi viikkoa sitten laitettu laminaatti jouduttiin repimään pois, nyt taloon tuodaan kuivauslaitteita, jotka soittavat taustamusiikkia seuraavat viikot. Enpä valitakaan nyt enää noista meidän ulkotöistä.

Muodin mukana

Jos kerran ponchot on taas muotia

niin mikä estää minua laittamasta äidin 1960-luvulla ostamaa Arolan kutomon ponchoa päälleni. Samantyylinen näkyy olevan ebayssa myynnissä sadalla dollarilla.

Vesi vanhin voitehista

1800-luvulla elänyt saksalainen pappi, Sebastian Kneipp sairastui nuorena tuberkuloosiin. Hän sai onnekseen käsiinsä vesiterapiaa käsittelevän kirjan , sai siitä virikkeitä , meni mm. jääkylmään Tonavaan uimaan ja parantui. Sen jälkeen hän innostui tutkimaan ja kehittelimään vesiterapiaa, mm. lämpimän ja kylmän veden käyttöä vuorotellen tai  ihan vain vedessä tallaamista. Vesiterapianhan tunsi jo aikanaan Hippokrates.
Tässä vanhassa kuvassa näkyy, miten vettä käytettiin polviin, päähän tai  kuljettiin vaan paljain jaloin märällä nurmikolla.

kuva Wikipediasta

Olin eilen uimassa ja tällä kertaa kävin myös Kneipp-altailla, jotka näkyvät kuvassa edessä. Oikealla puolella altaassa on lämmintä vettä ja siitä aloitetaan kävely, vettä todella _tallataan_ ja  jalkoja nostellaan kuin kurki  ja sitten siirrytään vasemmanpuoleiseen oikein kylmään veteen, joka tuntuu ensin jäiseltä, mutta siihen tottuu nopeasti ja kierrosta jatketaan viitisen kertaa. Sitten siirrytään käsialtaisiin, joihin pannaat kädet kyynärpäätä myöten. Kylpyjen sanotaan auttavan päänsärkyyn, migreeniin, reumaan, verenkiertohäiriöihin, verenpaineen hyppelyyn ja niiden sanotaan myös ehkäisevän vilustumistauteja.

kuva Claudius Therme

Kultainen lokakuu

Lokakuu näytti viikonloppuna taas parhaita puoliaan ja lähdimme eilen pyöräretkelle kaupungille. Ensin käytiin pikavisiitillä etnologisessa museossa, jossa oli  teemana (meille ajankohtainen) Intia (enää 11 päivää!) ja sitten jatkettiin matkaa vanhaankaupunkiin, missä ihmiset promeneerasivat Reinin rannalla tai loikoilivat nurmikolla auringossa.

Kaupungin söpöimmistä taloista ja Pyhän Martin kirkosta piti ottaa taas se jokakertainen pakollinen kuva.

Katukahvilat olivat täpötäynnä ihmisiä. Tässä tarjoillaan metri olutta eli pöydällä on telineessä metrin pituinen rivi olutlaseja. Täällähän olut juodaan tuoreena kahden desin laseista eikä väljähtyneenä litran tuopeista kuten Baijerissa tai ei kai se ehdi Baijerissa väljähtyä, kun ovat varmaan tšekkien jälkeen maailman kovimpia oluen juojia.

Paluumatkalla kotiin tuli vastaan tällainen talo,  vähän Hundertwasseria, vähän Klimtiä.

Illalla syötiin hyvää salaattia ja pantiin kintut ylös ja katsottiin televisiosta pitkästä aikaa Tatort.
Hauskaa viikonalkua!

Levylautasella

tänään uusi löytöni. Mitä useammin kuuntelen, sitä enemmän tykkään.

Naama peilissä

Hei sinä vanha naama kylpyhuoneen peilissä,
oletpa sinä muuttunut.
Mutta älä sure,
kavereita ollaan.
Vaikka minä olen kauniimpi!
- Aila Meriluoto


- kuva netistä : Otto Dix

Tasan kahden viikon päästä

Lufthansa kuljettaa meidät "Kuninkaitten maahan" eli Intian Rajasthaniin. Posti toi jo lentoliput, passeja ja viisumia odotellaan vielä konsulaatista, ne lähettävät ne jostain syystä mielellään aina viime tipassa.

Matkatoimiston paketissa oli myös pohjois-Intian kartta, jota aloin innokkaasti tutkimaan. Meni kovasti aikaa ennenkuin löysin sieltä kaikki paikat, jonne menemme, kun on tuo Intian maantiedon tuntemus vähän retuperällä. Merkkaan karttoihin aina ne paikkakunnat värillisellä teipillä, ne on sitten helppo löytää, kun matkan aikana tutkii karttaa.

Matkaoppaat saimme jo ajat sitten ja nyt aloin etsiä intialaista kirjallisuutta matkalukemiseksi. Amazonilta löytyi Vikram Seth'in kirja Porträt einer Liebe (engl. Two lives) käytettynä hintaan 82 eurosenttiä ja se on kuin uusi ja tuli kahdessa päivässä. Lisäksi on tilauksessa saman kirjailijan Sopiva nuori mies.
Ja päiväkirjankin ostin tätä matkaa varten.

Olemme matkaseurueen kanssa viimeisen yön ennen kotiinlentoa Bombayssa eli Mumbaissa ja halusimme jäädä samaan hotelliin vielä yhdeksi ylimääräiseksi yöksi, mutta oli vähän turhan halpa: veloittaisivat yhdestä yöstä aamiaisineen 600 euroa. Sillä hinnallahan nelihenkinen perhe pääsisi melkein jo viikon täysihoitoon Mallorcalle. Ei auta muu kuin ottaa kapsäkit käteen ja siirtyä samalla kadulla olevaan halvempaan hotelliin. Naureskeltiin jo, että me taidamme olla ainoat hotellin asukkaat, jotka lähtee sieltä kävellen ja matkalaukkuja itse kantaen pois, kaikki muut haetaan varmaan luksuslimusiinilla.

MA niinkuin makkarakauppias

Viikon alkukirjaimet on MA.

Makkarakauppias ranskalaisessa kylässä, taisi olla Château-Arnoux.

Ordlös onsdag

Nähty normandialaisessa ravintolassa

Muuttolinnut säveltäjänä

Photo by Paulo Pinto
Music by Birds
Arrange and orchestration by Jarbas Agnelli

Sunnuntain syyslenkki

Teimme sunnuntaina 12 km lenkin läheisellä maaseudulla, tarkemmin sanottuna Walberbergillä, joka on saanut nimensä pyhästä Valpurista, joka syntyi vuonna 770 Englannin Wessexissä ja tuli lähetystehtäviin Saksaan. Kuljimme taas osittain pyhän Jaakobin pyhiinvaellustiellä, joka johtaa lopulta Santiago di Compostellaan. Kylässä, jonne parkkasimme automme, oli iso lehmuspuu, joka on ns. käräjälehmus (Gerichtslinde) eli sen alla pidettiin keskiajalla käräjät.

Taas ne roomalaiset olivat ehtineet sinne ennen meitä ja rakentaneet sinne vesijohtoja, tässä vielä osa sellaisesta.

Lenkillä tuli metsässä vastaan tällainen mökki ja mikäs siinä on asuessa, kun on siivooja ja puutarhuri varmaan käytössä.

Puolivälissä matkaa poikkesimme yhden toisen kylän hautausmaalle, josta oli hienot näkymät, kaukana pilkoitti mm. Kölnin tuomiokirkko (ei vaan näy kuvassa). Tuo romaaninen pikkukappeli on vanhempi kuin tuomiokirkkomme.

Tältä hautausmaalta löytyi Heinrich Böllin hauta.  Aika kauan jouduimme sitä etsimään, kun hautakivi oli kovin pieni eli tuossa oikealla maassa olevaan kiveen oli veistetty vain Böllin nimikirjoitus. (Taas muuten toteutui tuo edellisen postauksen pieni maailma-ilmiö, kun Böllin poika ja minä käydään samalla ortopedilla.)

Sen sijaan rouva Karhun (Baer = karhu) hauta olisi ollut paljon helpompi löytää. Siinä oli metallinen nalle kivessä ja kiven juurella kokoelma muita pikkunalleja.

Pieni maailma

kuva Wikipediasta

Pieni maailma-ilmiö (engl. small world phenomenon) on teoria, jonka mukaan kaikki ihmiset ovat toistensa kautta vain muutaman linkin päässä kenestä tahansa toisesta maailman ihmisestä. Itse kukin on varmasti joskus törmännyt tilanteeseen, jossa uuden tuttavan kanssa keskustellessa käykin ilmi, että teillä on yksi tai useampi yhteinen tuttava. Tällöin on tapana paiskata kädet yhteen ja huudahtaa „onpas maailma pieni“- Aivan oikein, juuri tästä on kyse.

Käsitteen teki maailmanlaajuisesti tunnetuksi amerikkalaisen Stanley Milgramin vuonna 1967 aloittama koe, jolla hän pyrki empiirisesti todistamaan teorian ihmisten välisestä kuuden askeleen etäisyydestä ( engl. six degrees of separation). Milgram valitsi vapaaehtoisten joukosta sattumanvaraisesti joukon ihmisiä, joiden piti toimittaa annettu lähetys toisella puolella Amerikkaa asuvalle henkilölle, josta he tiesivät vain muutamia faktoja kuten nimen ja ammatin. Jollei tutkimukseen osallistuva tuntenut henkilöä, hänen piti lähettää paketti tuttavalleen, jonka saattoi esim. ammatin tai asuinpaikan perusteella olettaa olevan lähempänä kohdetta. Ja kuinka ollakaan, perillä saapuneet lähetykset kulkivat keskimäärin kuuden välikäden kautta.

lähde: http://users.tkk.fi/~hkpekkar/pienimaailma.pdf

Sain joku päivä sitten sähköpostia minulle ennestään aivan tuntemattomalta blogini lukijalta. Hän oli ollut ystäviensä luona kylässä ja oli jostain syystä kertonut lukevansa sellaista blogia kuin dit un dat. Voitteko kuvitella, että hän oli kylässä hiekkalaatikkoystäväni Ritvan luona eikä tiennyt, että Ritva on minun lapsuuteni tärkein leikkikaveri! Ei voi sanoa muuta  kuin että maailma on pieni. Terveisiä Forssan pojille tytöille♥

Äly hoi

Saksan televisiossa näytetään dokusaippuaa (onko suomen kielessä sellaista sanaa??) kölniläisestä Geissin perheestä.  Pariskunta myi tekstiiliyrityksensä ja nauttii nyt miljoonistaan viettäen jetset-elämää. He asuvat välillä Monacossa ja välillä Kitzbühelissä Tirolissa ja matkustelevat ja ostavat asuntoja, autoja ja veneitä ja ns. nauttivat elämästä.
Joku aika sitten näytettiin, miten perhe matkusti Ateenaan. Siellä heille esiteltiin mm. Akropolista ja opas kertoi sen olevan 2500v vanha. Se ei meinannut mennä rouva Geissin kalloon, koska nythän on vasta vuosi 2011.
Youtubesta löysin rouva Geissin ajatuksia uskonnosta. Hän on hyvin suvaitsevainen ja sanoo, että jokainen saa pitää oman uskontonsa, oli sitten muslimi, katolinen, evankelista tai israelilainen.



Jotain mä kyllä teen väärin, kun tiedän, että Akropolis on vanhempi kuin 2011 vuotta ja että evankelista ja israelilainen ei ole uskonto, mutta en sitten osaa hommata miljoonien omaisuutta.

Tunnustuksia

Tällainen yllätyspalkinto tuli sekä Sennieltä , tällä kertaa Mainessa että MaaMaalta, tällä kertaa Sveitsissä.
Tunnustuksen saajan pitää:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa.
2. Antaa tunnustus 8 blogille eteenpäin.
3. Ilmoittaa näille asiasta.
4. Kertoa 8 satunnaista asiaa itsestään.




1. En tykkää portaista ja menen niissä niin varovaisesti, että mies pilkkaa.
2. Aloitin kahvin juomisen vasta kolmekymppisenä.
3. Olin tyttökaverini kanssa piilossa USA:n armeijan Heidelbergin headquartersin puutarhassa ja vartiota pitävät sotilaat eivät huomanneet meitä, vaikka kävelivät ihan vierestä.
4. Äitini syntyi saunassa ja luuli pienenä lasten tulevan saunasta ja kävi aina silloin tällöin kurkkimassa, löytyykö lauteiden alta vauvoja.
5. Omistan sellon, mutta en osaa soittaa sitä.
6. Pidän vuodenajoista enkä haluaisia asua maassa, jossa ei ole neljää vuodenaikaa.
7. Käytän enemmän lankapuhelinta kuin kännykkää.
8. Olen edelleen yhteydessä kouluaikaiseen kirjeenvaihtotoveriini.


Tunnustuksen antajia on helppo kiittää, thanks Sennie, merci MaaMaa, mutta mistäs keksisin kahdeksan blogia, jotka eivät ole vielä saaneet näitä tunnustuksia. Jos olen jonkun lempiblogini unohtanut, ottakoon sen kirjoittaja tästä tunnustuksen. Sen ansaitsee jokainen blogi, jossa kommentoin.

Yaelian appelsiinipuun alta (tackar och bockar) lähetti ruusuisen tunnustuksen, jossa pyydetään kertomaan

1. Lempiruoka: alakoulussa se oli ruismarjapuuro ja Saarioisten maksalaatikko, mutta nyt ehkä enemmänkin kaikenlainen salaatti ja kala.

2. Lempimakeinen: varmaan koko blogistania tietää, että rakastan salmiakkisuklaata. . Blogiystävä Clarissa  jopa muisti minua sairaalassa ollessani salmiakkisuklaalla, kiitos vielä kerran, en unohda sitä koskaan, se pelasti unettoman yön.

3. Lempilukeminen: olen alkanut pitämään mm. elämäkerroista, varmaan tämä on vanhuutta.

4. Mieluisin paikka tehdä käsitöitä: kotona sohvalla. Olen aloittamassa Dropsin kauluria talveksi.

5. Lempileffa: vaikea valita, mutta Kuolleitten runoilijoiden seura on yksi niistä mieleenjäävimmistä.

We don't read and write poetry because it's cute. We read and write poetry because we are members of the human race. And the human race is filled with passion.And medicine, law, business, engineering - these are noble pursuits and necessary to sustain life. But poetry, beauty, romance, love - these are what we stay alive for.

Alto Adige

Lombardian viimeinen yö vietettiin Gardajärvellä, mutta verrattuna esimerkiksi Varesen ihanaan hotelliin  Garda oli  past glory ja palvelukin oli paljon huonompaa.
Sitten siirryimme Alto Adigeen eli Etelä-Tiroliin, joka on autonominen saksankielinen maakunta pohjois-Italiassa ja meille hyvinkin tuttu lomapaikka, tunnelma on aina vähän niinkuin tulisi kotiin. Tällä kertaa menimme taas lähelle Itävallan rajaa Santa Magdalenan kylään ja teimme sieltä käsin patikkaretkiä vuoristoon. Sää ei olisi voinut olla parempi. Heinäkuussa oli ollut kolme viikkoa niin sateista ja sumuista, etteivät turistit olleet nähneet vieressä olevia vuoria lainkaan.

Kahdella patikkaretkellämme korkeusero oli yli 800m ja olinkin ylpeä saavutuksestani, varsinkin kun kuntoni on käsileikkausten takia normaalia huonompi. Ystäväpariskunnan mies ei päässyt patikoimaan, kun sai aina uusia vaivoja, milloin särki päätä, milloin koski pikkuvarpaaseen. Me muut tiesimme kyllä, mistä kenkä puristi, ei suinkaan pikkuvarpaasta vaan hänen yli 100kg painostaan, sitä lastia ei niin helposti jaksakaan kantaa korkeille vuorille. Mutta hän nautti silti lomasta laiskotellen loistohotellissamme.
Kuva on otettu huoneemme parvekkeelta, vasemmalla näkyy nurkka ystäviemme parvekkeesta. Taustalla virtaa soliseva puro, joka oli meidän luonnollinen tuutulaulu.

Joka puolelta pihaa löytyi erilaisia lepotuoleja, mm. tällainen, jossa sai vedettyä kuvun auringonsuojaksi. Siinä oli mukava loikoilla ja lukea kirjaa rasittavan vaelluksen perään. Tämä kuva on kuitenkin otettu ennen patikkaretkeä, sillä eihän me nyt hikisenä oltaisi menty tuohon istumaan.

Ylös vuorille kiivetessä pitää tietenkin aina välillä levätä, jopa urheilijamies istahtaa mielellään lepuuttamaan selkäänsä ja jalkojaan.

Joskus en meinaa millään jaksaa jatkaa kiipeämistä, mutta kun sitten pääsen ylös alppimajaan juomaan jotain kylmää, kärsimykset unohtuu ja voin olla ylpeä saavutuksestani. Tämä oli yksi niistä ihanista päämääristämme ja kun lääh lääh läähätin sinne ja tilattiin kaksi seljankukkamehua, samalla sekunnilla tajusin, että meidän rahapussi oli jäänyt hotellin kassakaappiin. Allumies syöksyi majan vanhan emännän perässä keittiöön peruuttamaan tilausta, mutta ei tämä herttainen täti antanut meidän kuolla janoon, vaan toi meille kaksi isoa lasia kylmää mehua ja sanoi, että voimme käydä maksamassa seuraavana päivänä hotellin lähellä laaksossa olevaan maalaistaloon, jota ilmeisesti pitää hänen poikansa. Teki mieli ottaa kuva rouvasta, mutta en kehdannut muuta kuin salaa takaapäin, siinä hän juttelee jonkun paikallisen kanssa.

Mukana olleet ystävämme olivat hekin aivan haltioissaan Etelä-Tirolista, jota he eivät ennestään kovin hyvin tunteneet eli suosittelen kaikille muillekin.