Pee niinkuin perjantai

Tämä nuori mies meinasi aamulla viedä hermoni, kun menin lähijunaan, mutta en päässyt ovesta sisään, sillä oven edessä oli herran polkupyörä. Jouduin kovaa vauhtia juoksemaan toiselle ovelle, jotta pääsin vielä sisään. Ja siinähän tämä herra istuu mukavasti likaiset jalat penkillä eikä välitä kanssamatkustajista hölynpölyä.
Kotiin tullessa posti oli tuonut toisen ärsyttävän viestin. Bangkokin lentoaseman valtauksen takia joudumme maksamaan nyt 500 euroa lisää paluulennosta.
Mutta on tässä päivässä ihan hyvääkin. Paistoin tällä reseptillä browneja ja uunissa on paistumassa unikkokakku.


Ja illan kruunaa konsertti Philharmoniassa, jossa ohjelmassa on mm. Mendelssohnin viulukonsertto.
(http://www.youtube.com/watch?v=0aBMoRi8v-8)
Ja kulttuuriohjelma jatkuu huomenna. Ensin on suomalaisen seurakunnan kirjallisuusseminaari teemana Aila Meriluoto ja Lauri Viita, pieni runotyttö ja betonimylläri ja illalla oopperassa Taikahuilu. Kylläpäs tässä nyt ollaan sivistyneitä tai yritetään sellaiseksi tulla, vaikka taitaa olla liian myöhäistä.

Leijonapäivä

Tänään esittelyssä kaksi lempparileijonaani.

Ykkösenä Oiva Paloheimon iki-ihana runo Auttamaton Pekka:

Tämä tarina, jonka nyt kerron tästä
on kuvaus Pekasta järkevästä,
hän itsepäinen oli kuin pakana,
mutta pysyi aina sanansa takana.
Sanat poikasen nelivuotiaan
näet myöskin tarkoin punnitaan.

Oli Pekka todella järkevä mies,
ihan kaiken hän ties,
politiikan, tyttöjen laitteen fiinit
ja leivosherkkujen vitamiinit.
Mutta ässä kirjainta kuitenkaan,
hän ei oppinut oikein lausumaan.
Tuli sokerista tokeri, ja isästä itä,
mutta Pekka ei voinut auttaa sitä.

Oli Pekka nyt äitinsä mukana
kirkolla Osuuskaupassa,
kun villakoiran hän näki siellä,
ei sellaista näe kotikylän tiellä,
niin Pekkakos huudahti: Jellona, hui!
Niin että myyjäkin kauhistui.
Pekan äiti nyt lailla äidin parhaan
näin selitti: laps on joutunut harhaan:
Se koira on, lapseni, eikä nyt noin jellonaks
saa sanoa leijonaa.

Te jellona on, tokaisi Pekka vain,
voi äitejä tottelemattomain.
Kotimatkalla äiti siis ankarasti
tästä nuhteli Pekkaa kotiportille asti,
kun viimein päättyi se saarnan pito,
niin Pekka tuumasi: Aika ito te
jellona tentään olikin.
Voi äitejä, huokaat sinäkin.

Kun Pekkaa pantiin jo nukkumaan
niin äiti puheli murheissaan
nyt taivaan isälle kerro se miten
paha olit päivällä äidille,
ei taivaan isäkään sallia vois
että äidin Pekka noin ilkeä ois.

Heti aamulla äiti siis Pekalta kysyi,
miten ihmeessä mielessäänkin pysyi
tuo pikkujuttu kaiken yötä
vaikka äideillä on niin paljon työtä:

No lapseni, mitä Jumala sanoi,
kun Pekkani häneltä anteesi anoi?

Ylen kirkkaat silmät Pekalla on
ja ne kilpaa kanssa aurinigon nyt loistivat,
kun Pekka haukotteli ja vastasi:

Jumala kummatteli titä kovatti,
näin hänen tanovan kuulin:
Kat hattumpaa, ei hattumpaa,
titä jellonakt minäkin entin luulin!

◘◘◘◘◘◘◘◘

Kakkosena tämä liikuttava brasilialaisen leijonan haastattelu , joka raukka on joutunut ulkomaille eläintarhaan. Leijona puhuu englantia Brasilian aksentilla. (Brasiliassa ei taida olla leijonia muualla kuin eläintarhassa, but never mind, haastattelu on silti ihana.)

Dies Cinerum

Tänään on tuhkakeskiviikko (latinaksi dies cinerum), jolloin on aika katua pahoja tekojaan ja jolloin alkaa pääsiäseen asti kestävä paastoaika. Täällä näkee tänään ihmisiä, joilla on otsalla tuhkasta piirretty risti, jonka he ovat kirkosta saaneet. Perinteisesti monet menevät tänään ravintolaan syömään kala-aterian.
Jotain hyvää piti tehdä ja niinpä olin ensimmäistä kertaa vapaaehtoistyössä, jos sitä nyt työksi voi kutsua. Hyvä ystäväni on aktiivisesti mukana saattohoidossa hyväntekeväisyysorganisaatiossa ja hänen välityksellään sain yhteyden MS-tautia sairastavaan nelikymppiseen Kathriniin, joka on silloin tällöin lisäavun tai seuran tarpeessa. Hänellä on söpö 3v tytär, joka on joko lastentarhassa tai jolla on hoitaja kotona. Kathrin istuu pyörätuolissa eikä pääse yksin asunnostaan ulos, kun hän ei omin avuin pääse pieneen hissiin. Hän kaipaa kävelyseuraa tai kahvilaseuraa ja ilmoittauduin vapaaehtoiseksi, ja tänään oli ensimmäinen tapaaminen, kävelylenkki ja kakkukahvit kivassa kahvilassa. Minulla on lähipiirissä kaksikin MS-potilasta, joten on jonkun verran tietoa taudista. Oikein kiva, että voin olla avuksi.

Välimeren värejä

Côte d'Azur on helmikuussa täynnä keltaisia mimosan (herra Googlen mukaan suomeksi tuntokasvi)kukkia

Sinistäkin löytyi vaikka millä mitalla, sekä taivaalta että merestä

Saippuaa saa vaikka minkä värisenä, samoin myös Laguiole-veitsiä



Taloja löytyy kaikissa värisävyissä, ihania ikkunaluukkuja ja ovia

Jopa roskat pistetään värillisiin pusseihin. Tässä ei ole kysymyksessä roskamiesten lakko kuten ensin luulimme, vaan Marseillessa tehtiin elokuvaa, jonka rekvisiittaa kuvassa


Neljä aurinkoista päivää vietetty Ranskassa, liikuttu paljon, syöty päivällä ulkona auringossa salaattia, nähty serkun uusi söpö omistusasunto, päivitelty Provencen asuntojen hintoja, juteltu yömyöhään serkun kanssa. Côte d'Azur on tähän vuoden aikaan ihana paikka, kesällä en siellä viihtyisi turistimassojen joukossa.
Lento illalla sujui hyvin, vaikka vieressäni istuikin tukeva englantilainen stereotyyppi, joka vei puolet minunkin paikastani tai ainakin yritti, sillä suomalainen hakkapeliitta/emanssi taisteli urheasti omasta paikastaan. Toisella puolella käytävää istui kolme mieshenkilöä, joista jokainen tilasi yhtä aikaa
- kuohuviiniä
- punaviiniä
- kahvia
- kivennäisvettä
Lentoemäntä ihmetteli moista hinkua ja iski meille välillä silmää. Miesten piti saada kaikkea ja saada kaikkea yhtä aikaa, ilmeisesti pelossa, että juomat loppuu kesken.
Arvoitus: minkä maalaisia miehet olivat?
a) englantilaisia
b) saksalaisia
c) suomalaisia

vastaus:
ɐısıɐlɐɯons uıʞuǝʇǝıʇ

KIPPIS

Maanpakoon

Tänään me lähdemme maanpakoon Côte d'Azurille, sillä Kölnissä on nyt tällaista:


Ja vaihdamme tämän sään


tähän

Kölle alaaf!

Viides vuodenaika

Täällä alkaa huomenna ns. viides vuodenaika eli katukarnevaalit, mutta tänään on vielä rauha maassa.
Aloin aamulla siivoamaan keittiön astiakaappia ja ihmettelin, miten olen joskus voinut pitää Ruska-sarjasta. Se oli ennen varmaan jokaisen ulkosuomalaisen astiakaapissa ja on ehkä joillakin edelleenkin, mutta meillä se sai - seistyään käyttämättä yli 10v - tänään kyytiä kellariin säilöön.
Kannettuani astiat kellariin osui silmiin tämä

ja olikin helppo lopettaa siivoushommat ja keskittyä mukavampiin asioihin.
Lähdin ostoskeskukseen ostamaan tuliaisia Provencen serkulle. Lahjatavarakaupasta löytyi tanskalaisen eva solon karaffi, joka mahtuu kätevästi jääkaapin oveen. Karaffista voi tarjoilla vaikkapa kivennäisvettä vieraille ja kun sinne panee sitruunan viipaleita tai mintun oksan koristeeksi, se on pieni taideteos, ja vesi maistuu vielä paremmalle. Lisäksi halusin jotain suomalaista ja ostin Kivi-kynttilänjalan serkun lempivärisenä eli vihreänä.


Illalla on treffit työkaverin kanssa ja menemme elokuviin katsomaan saksalaista klassikkoa nimeltä Effi Briest. Theodor Fontanen romaanista on jälleen tehty uusi elokuva. Effi Briest on 1800-luvun loppukaudelta tarina nuoresta seurapiiritytöstä,jolla ei naisena siihen aikaan ollut minkäänlaisia oikeuksia ja joka pakotettiin naimisiin itseään huomattavasti vanhemman paronin kanssa ja viettämään tylsistyttävää elämää pikkukaupungissa.

Elämää?Vai teatteria?

Elämää?Vai teatteria? Se on Charlotte Salomonin "laulunäytelmän" nimi. Charlotte oli saksalaisen juutalaisperheen tytär, joka pakeni isovanhempiensa luokse etelä-Ranskaan, mutta joutui loppujen lopuksi kuitenkin Auschwitziin, jossa hänet (23v) murhattiin hänen ollessaan raskaana viidennellä kuulla.
Periaatteessa olen päättänyt olla ostamatta näyttelykatalogeja, kun ne vievät niin paljon tilaa, mutta Charlotte Salomonin tapauksessa tein poikkeuksen, jota on todella ole katunut.
Mikään taidenäyttely ei ole minua niin koskettanut kuin tämä, sekä ihanat maalaukset että niiden tausta ja taustatiedot. Charlotte maalasi noin 1300 gouachea, joissa hän kertoo perheensä tarinan, joka alkaa jo muutama vuosi ennen hänen syntymäänsä vanhempien häistä. Kuviin on liitetty teksti, joskus se on erikseen, joskus se on kirjoitettu kuvaan ja samoin musiikkiehdotus, milloin klassista, milloin iskelmää. Henkilöille on annettu fiktiiviset nimet. Äitipuoli, jonka kanssa isä meni äidin itsemurhan jälkeen naimisiin, oli tunnettu laulajatar Paula Salomon-Lindberg ja hän on mm. kirjassa Paulinka Bimbam. Maalauksissa on paljon vaikutteita van Goghilta, Chagallilta, Matisselta jne. Ennen deportaatiota Charlotte ehti antaa koko tuotantonsa ranskalaiskylän lääkärille ja pyysi tätä panemaan ne talteen, sillä ne olivat hänen koko elämänsä. "C'est toute ma vie." Charlotten vanhemmat selviytyivät holocaustista Hollannissa ja lahjoittivat Charlotten maalaukset Amsterdamin juutalaiselle museolle.

Kirjojen kirjo

Suomen televisiossa oli joskus hyvä mainos. Siinä tyttö ja poika miettivät lahjan ostamista muistaakseni isällensä ja tyttö kekkasi, että "hei, ostetaan sille kirja", johon poika vastasi, että "mutta sillähän on jo ". No, on meilläkin pari kirjaa.
Niitä löytyy pääasiassa tästä työhuoneesta, jossa nyt istun. Isoimmissa hyllyissä niitä on toinen mokoma takarivissä. Ne ovat joskus olleet jopa aakkosjärjestyksessä, mutta nyt pitäisi välttämättä löytää joku, joka ei vain istu koneen ääressä vaan siivoaa kirjahyllyjä. Kuvissa OSA meidän hyllyistä. Kuten huomaatte, me olemme Lundian kanta-asiakkaita.







Olohuoneesta löytyy pääasiassa tietosanakirjoja ja matkaoppaita.


Kellarin hyllystä löytyy Goethen kootut, joita en taatusti lue, sillä ne on kirjoitettu vanhoilla fraktuurakirjaimilla. Ester Ståhlbergin päiväkirjat on sattumalta siinä vieressä, kun ne tulivat juuri lainamatkalta kotiin ja niiden entinen paikka oli viety.

En mielelläni heitä kirjoja pois, vaikka viime vuonna kyllä kannoin muutaman roskaromaanin paperinkeräykseen. Kolme roskaromaania, joista en ole vieläkään luopunut, on vanhoja ruotsalaisia Allersin rakkausromaaneja,joita luin kouluaikana innolla ja lainailin luokkakavereille niin että ruotsin opettaja alkoi ihmetellä meidän kielitaidon kohenemista. Suomalaisia kirjoja olen lahjoitellut ulkosuomalaisille (terkut mm. Süderbrarupiin ja Brysseliin), sillä on kiva, jos joku muukin ne lukee.

Muzen

Karnevaaliaikaan (eli periaatteessa laskiaisen tienoilla) täällä syödään paljon ns. Muzen eli rasvassa paistettuja pieniä "munkkeja". Minä teen niitä työkaverini isoäidin reseptillä rahkasta ja niitä tein perjantaina illallisvieraille jälkiruoan jälkiruoaksi ja kaupaksi menivät kuin kuumat kivet, vaikka sitä ennen oli syöty kolmen ruokalajin ateria.
Tässä resepti:
2 munaa
250 g jauhoja
250 g rahkaa
75 g sokeria
75 g voita
3 tl vaniljasokeria
1 leivinjauhetta
Kaikki aineet sekoitetaan ja taikinasta otetaan kahdella teelusikalla pieniä palloja ja ne paistetaan kullankeltaiseksi kasvisrasvassa ja päälle ripotellaan puuterisokeria. Haluttaessa taikinaan voi laittaa vielä rusinoita joukkoon.

Ystävänpäivä ♥♥♥

Ystävänpäivä tuli Suomeen 1980-luvulla, mutta jo sitä ennen sain kerran pikkutyttönä Amerikan tädiltä paketissa värikkäitä paperiarkkeja, joissa oli paljon sydämiä ja tekstinä You are my Valentine, jota en tietenkään ymmärtänyt lainkaan. Ystävänpäivä ei ole alunperin mikään amerikkalaisten kaupallinen keksintö vaan sen juuret ovat eurooppalaisessa kansanperinteessä ja katolisessa pyhimystarustossa. Antiikin roomattaret olivat jo jaelleet nuorukaisille jotain nimilappuja.
Tänään on ystävänpäivä ja aika kiitollisena muistella ystäviä. Vaikka olen suuremman osan elämästäni asunut ulkomailla, minulla on vielä hyvinkin tärkeitä ystäviä Suomessa. Tässä valokuvassa olen (7v edessä keskellä) lapsuuden ystävieni kanssa, joista kolmen kanssa ollaan edelleenkin yhteydessä. Kuten kuvasta ehkä näkyykin, meillä oli KIVAA yhdessä.

Ei se, miltä me näytämme, eikä se, mitä me aikaansaamme, merkitse sen rinnalla mitään, mitä me olemme toinen toisillemme.
- Marleena Ansio

Hyvää ystävänpäivää kaikille♥♥♥♥♥

Lukija

Bernhard Schlinkin kirja Lukija on Günter Grassin Peltirummun ohella ilmeisesti kansainvälisesti menestynein saksalainen romaani. Saksankielinen nimi Der Vorleser on paremman puutteessa käännetty nimeksi Lukija, vaikka Vorleserhan on oikeastaan henkilö, joka lukee toisille ääneen kuten tässä kirjassa nuori poika lukee lukutaidottomalle naiselle. Luin kirjan pian sen ilmestymisen jälkeen ja pidin kovasti. Olen näin jälkikäteen iloinen, että en etukäteen tiennyt, mistä kirjassa on kysymys ja yksi keskeinen juju tuli lukiessa täydellisenä yllätyksenä.
Bookplus sanoi kirjasta näin: Kiihkeä rakkaustarina syvenee kuvaukseksi kokonaisen sukupolven traumasta. Kaipaus ja häpeä, hellyys ja vastuu ovat tämän surumielisen romaanin teemoja. Älykkäästi pohdiskeleva teos on juoneltaan yllätyksellinen ja jännittävä.

Nyt Lukijasta on tehty elokuva, joka esiteltiin Berliinin filmifestivaaleilla ja tulee Suomeen 27.3.09. Pääosissa on Kate Winslet, David Kross ja Ralph Fiennes. Elokuva on Oscar-ehdokkaana 5 kategoriassa.
Hyvin harvoin olen kiinnostunut näkemään elokuvan, jos olen lukenut kirjan, mutta tässä taitaa olla filmi, jonka haluan nähdä. Jännä juttu minulle on myös, että elokuva on osittain filmattu ensimmäisen työpaikkani edessä ja trailerissa näin jo tuttuja rakennuksia. Mieheni firmassa etsittiin aikanaan avustajia elokuvaan, mutta eihän hän ole sellaisesta kiinnostunut eikä edes muistanut minulle kertoa. Olisin ehkä mennyt, olisi ollut kiva näytellä Kate Winsletin kanssa.

Ekologinen jalanjälki

Ekologinen jalanjälki on tapa arvioida ihmisen käyttäytymisen luontoon jättämää jälkeä. Jalanjälki kertoo kaksi asiaa: kuinka paljon luonnonvaroja eli maata tarvitaan juuri sinun tarpeittesi tyydyttämiseen ja kuinka paljon planeetta kykenee antamaan meille kullekin.
Yksilön oma ekologinen jalanjälki lasketaan sen mukaan, miten paljon hänen kulutustaan ja jätteitään varten tarvitaan fossiilisen energian tuottamiseen varattua maata, viljelysmaata, laidunmaata, metsää, rakennettua maata ja merta. Monimutkaisissa laskutoimituksissa arvioidaan muun muassa ihmisen ruokatottumuksia, liikennevälineiden käyttöä ja asumista.
Laskin tällä kaavakkeella oman jalanjälkeni ja sain kohtalaisen hyvän tuloksen, sillä
- olemme heittäneet kylpyammeen pois ja käyn vain suihkussa
- syön lihaa oikeastaan vain silloin kuin meillä on vieraita
- yritän syödä paikallisia tuotteita enkä koskaan ostaisi esimerkiksi uusiseelantilaista kivennäisvettä, jota on kyllä kaupassa tarjolla
- kävelen paljon tai ajan pyörällä tai käytän yleisiä kulkuneuvoja ja ajan autolla vain jos ei ole mahdollisuutta mennä muilla kulkuneuvoilla
- meillä on oma roskis orgaanisille jätteille, paperille ja lasi viedään keräykseen
- yritän välttää muovi- tai alumiinifolion käyttöä ja käyttää kannellisia rasioita tai esimerkiksi lautasta kipon kantena
- lämmityksemme menee automaattisesti yön ajaksi pois ja nukumme viileässä
- päivällä meillä on suomalaisittain katsoen viileää sisällä ja käytän villapaitaa ja -sukkia talvella. Minusta suomalaisissa asunnoissa on tukahduttavan kuumaa ja ihmettelen, miten suomalaiset ovat talvellakin t-paidassa ja paljain jaloin.
MUTTA tuosta kaavakkeesta oli jätetty pois monta kysymystä, jotka olisivat heikentäneet tulostani huomattavasti, sillä
- matkustan paljon, sekä autolla Euroopan sisällä että lentokoneella. Tämä ekologisuusasia tulikin tässä juuri mieleen, kun tilasin tänä aamuna lennon Shanghaihin pääsiäiseksi. Sitä ennen lennetään karnevaaliviikonloppuna Nizzaan moikkaamaan serkkua, joka on St.Raphaelissa johtamassa hotellia. Lento on ilmainen, kun meillä on bonusmaileja. Maaliskuussa käväisen Suomessa katsomassa sukulaisia ja ystäviä. Sinne sain halvan lennon ja muilla kulkuneuvoilla matkustamiseen ei aika riittäisi ja se tulisi paljon kalliimmaksi. Kiinaankin olisi aika vaikeaa lähteä soutuveneellä tai Siperian kautta junalla matkustamiseen menisi liikaa aikaa. Nämä matkustelusynnit rikkovat täysin ekologisen jalanjälkeni. Tulipas huono omatunto.

EDIT: Näin juuri tämän päivän Hesarista, että Viivi pohtii samoja.

H(K)urja kokemus

Maamaa maailmalla haastoi minut osallistumaan tähän hurja kertomus-meemiin:

Toistakymmentä vuotta olimme lomalla etelä-Afrikassa. Käytyämme Krügerin luonnonpuistossa matkan piti jatkui vuokra-autolla Drakensbergin vuorien kautta Durbaniin. Drakensbergissa löytyi ihana majapaikka, valkoisen perheen omistama farmi, jossa oli joen rannassa vuokramökkejä. Lähdimme illalla läheiseen kaupunkiin syömään ja pakkasin hienoon uuteen nahkareppuuni kaikki arvotavarani: kaksi kameraa, rahat, luottokortit, matkashekit, lentoliput ja passini.
Syötyämme illallisen palasimme mökkiimme, pistimme oven lukkoon ja vedimme verhot kiinni. Kun aamulla heräsin, olohuoneen puolella oli valoisaa ja lähdin katsomaan, miten siellä voi olla niin valoisaa, kun verhot oli kiinni. Ovi oli selkosen selällään auki ja reppuni ja käsilaukkuni oli viety. Olen aina ollut sitä mieltä, että minun asuntooni ei voi kukaan tulla salaa, kyllä kuulen sen, mutta tässä tapauksessa emme olleet kuulleet kumpikaan mitään. Ovea ei oltu murrettu auki eli joku oli tullut sinne hiljaa avaimella. Epäilemme talon ruskehtavaa
henkilökuntaa, jolla varmaan oli mahdollisuus saada avain käsiinsä, ainakin jollain siivoojalla. Siinä tuli sitten keskikokoinen hermoromahdus, varsinkin kun passikin oli viety. Menimme heti ilmoittamaan asiasta talon omistajille ja kerta he soittivat poliisin paikalle ja jonkun ajan päästä tuli sitten tumma poliisimies tutkimaan asiaa ja kirjoittamaan muistiin mitä oli varastettu. Ortografia ei oikein tahtonut toimia ja minä siinä sitten tavasin kaverille englanniksi rucksackia ja passportia ja lopulta saimme häneltä jonkunlaisen todistuksen varkaustapauksesta. Jossain välissä isäntäväen poika toi iloisen yllätyksen: passini oli heitetty ruohikolle, joten yksi iso ongelma oli pois. Sitten ajoimme autolla kovaa vauhtia seuraavaan kaupunkiin, ensin pankkiin peruuttamaan pankki- ja luottokorttejani ja sitten matkatoimistoon kysymään mitä tehdä, kun lentoliput on hukassa. Lentolippujuttu oli kaikista helpoin asia. Matkatoimisto lähetti faksin meidän matkatoimistollemme Saksaan, ja sieltä tuli välittömästi vastaus, että uudet liput odottavat meitä lentokentällä. Asiat näyttivät olevan suhtkoht kunnossa, kun miehellä oli omat paperinsa, rahansa ja luottokortit tallessa, ja pääsimme jatkamaan matkaa kohti Durbania. Aurinko paistoi ja elämä oli taas ihanaa, kunnes Durbanissa menimme illalla ravintolaan syömään ja laskua maksettaessa miehen luottokortit eivät toimineet. Tajusimme aika nopeasti, mitä oli tapahtunut. Kun minun ns. partnerkortit oli peruutettu, Barclays oli ilmeisesti peruuttanut myös ne pääkortit, vaikka niissä oli eri numero. No niin, sitten oli katastrofi selvä, sillä ilman luottokorttia ihminen ei ole ihminen, luottokortti on usein tärkeämpi kuin passi. Durbanissa olimme suunnitelleet olla kolme päivää ja ne kolme päivää menivätkin sitten luottokorttiongelman selvittämiseen ja matkashekkien uudelleen hankkimiseen. Matkashekit oli Thomas Cookilta ja jouduin siellä kuulusteluun, jossa meinas hermot mennä, kun oli se tunne, että minä olen se rikollinen. Se oli todellinen inkvisiitio, kun Lontoosta esitettiin puhelimitse kontrollikysymyksiä. Se oli monen tunnin urakka ja melkein tuli itku, mutta loppujen lopuksi sain uudet matkashekit. Siihen aikaan ei ollut kännyköitä eikä sähköposteja ainakaan etelä-Afrikassa ja puhelut uuden luottokortin saamiseksi oli hoidettava hotellihuoneesta. Ei pitänyt mainokset paikkaansa, että uuden kortin saa seuraavana päivänä, ei tullut vielä kolmantenakaan. Meillä oli varattu lento Durbanista Port Elizabethiin ja se oli pakko käyttää. Luottokorttiyhtiölle ilmoitimme, että nyt se uusi kortti on siis tuotava Port Elizabethiin eikä Durbaniin. Siellä taas istuimme hotellihuoneessa ja odotimme ja odotimme, kunnes seuraavana päivänä tuli Barclayn edustaja tuomaan meille, ei suinkaan uutta luottokorttia niinkuin oli sovittu, vaan käteistä. Mutta, edelleen oli se suurin ongelma, ettei meillä ollut luottokorttia. Hotellin varaaminen Kapkaupungista ei ollut mahdollista ilman luottokorttia. Siinä auttoi meitä Stellenboschin ystävällinen bed & breakfast-isäntämme Portchie, jolle annoimme käteistä, hän maksoi hotellin etukäteen tilisiirtona ja lähetti kuitin faksina hotelliin. Kun hotelliin saapuessa pyysivät luottokorttia minibaari- ym. maksujen kattamiseksi, kerroimme varkaudesta, ja hotelli ystävällisesti suostui silti antamaan meille huoneen. South African Airways oli myös oikein ystävällinen eikä vaatinut käsittelymaksua uusista lentolipuista. Nykyaikana monet asiat olisi paljon helpompi hoitaa, kun on omat kännykät ja sähköpostit, mutta ihmeen hienosti me loppujen lopuksi selvisimme. Etelä-Afrikka on aivan ihana maa ja menisin sinne mielelläni uudelleen ja tuo ryöstö olisi aivan yhtä hyvin voinut sattua vaikka Lontoossa eikä ollut mitenkään sen maan erikoisuus. Valokuvia ei valitettavasti saatu yhtään koko matkalta. Toivottavasti varas oli tyytyväinen Canon EOSiin. Ja me olemme kiitollisia, että emme heränneet varkaiden tuloon, sillä siinä tapauksessa en ehkä olisi enää voinut kertoa teille tätä tarinaa.

Koiranilma

Tänään on oikea koiranilma, vaikka en kyllä ymmärrä, mistä se sanonta johtuu, sillä aamun sauvakävelyllä tapasimme terrierin, joka ei taatusti pitänyt tästä ilmasta. Puolen päivän aikaan satoi ikkunaan niin isoja pisaroita että.

Mitäs tehdä tällaisessa sateessa ja myrskyssä? Parasta pysytellä sisällä ja leikkiä vaikka leluillansa. Tässä miehen snautseri, koiravanhus, jota on taineet koitkin syödä. Se on tunnettua Steiff-merkkiä, korvassa on nimittäin nappi. Siitä saisi varmaan kovan hinnan joltain keräilijältä, mutta ei ole hauva myynnissä.

Minun rakkain leluni on nalle, joka oli joskus valkoinen. Pitäisi varmaan viedä pesulaan reppana.

Iltapäivällä alkoi sataa lunta ja toinen nalleni, vanhus sekin, halusi välttämättä päästä hiihtämään. No, eihän sitä vanhukselta voi kieltää ja niin sitä lähdettiin ladulle ja minä otin videokameran mukaan. Tämän nallen on isäni tuonut Moskovasta 1950-luvun lopulla.



edit: mietin tuota koiranilma sanaa enemmän ja tulin siihen tulokseen, että se on lainattu saksan kielestä. Saksaksi sana hunde liitetään joskus toisen sanan eteen intensivoimaan merkitystä. Niinpä väsynyt= müde on hundemüde, kurja=elend on hundeelend. Tai sitten se sana antaa jostain syystä negatiivisen merkityksen, esimerkiksi Hundeleben tarkoittaa kurjaa elämää.

Kuka tuo kukan?

Vähän tuon Wagnerin tapainen kaveri löytyy meidänkin huushollista. Toin kerran Ruotsista mukana tämän keltaisen kortin ja pistin sen eteisen hyllylle siinä toivossa että...

Kortin takana lukee: Det är för att ingen har sagt till mig att man kan hitta blomsterhandlare på www.gulasidorna.se.
Ei auttanut mitään > mies ei puhu ruotsia.

Caos calmo & Brasato al Barolo

Viikonlopun italialaisohjelma aloitettiin hyvällä oliiviöljyllä, balsamicolla ja valkoviinillä.



Myöhemmin illalla kävimme elokuvissa katsomassa Caos calmo eli Quiet Chaos, hauska ja toisaalta liikuttava kertomus miehestä, joka jää yllättäen leskeksi ja keskittää elämänsä pikku tyttäreensä.

Filmissä oli kivaa italialaista musiikkia kuten tämä.

Ja kun italialaisissa tunnelmissa ollaan, sunnuntain illallisvieraille on tulossa Brasato al Barolo eli Barolo-viinissä yli kolme tuntia haudutettua naudanpaistia.
CIAO!

Kannibaaleja?

Kappas vaan! Onpas lama pahentunut Suomessa, kun ovat alkaneet syömään jo ihmisiäkin.

Kevät toi...

ensimmäiset lumikellot ja Kipparikvartetin

Finska penska kan tala svenska

Och stöter du också din
skuta på grund
så var det dock härligt
att fara.




Irrawaddy-flod i Myanmar

Couples in Art

Eilen aamulla on vaihtoehtona paitojen silittäminen tai lähtö museoon katsomaan pian päättyvää näyttelyä taiteilijapariskunnista ja siitä miten he ovat inspiroineet toisiaan ja vaikuttaneet toisiinsa. Oli helppo päättää, että paidat saa jäädä silittämättä.



Esittelyssä oli 13 tunnettua pariskuntaa kuten Rodin & Claudel, Kahlo & Rivera, Münter & Kandinsky, Niki de Saint Phalle & Jean Tinguely. Kiva yllätys minulle oli Marianne von Werefkin (mm. tämä taulu oli näytteillä), joka oli rikkaan venäläisen perheen tytär ja Ilja Repinin oppilas ja Alexej von Jawlenskyn vaimo.

Näyttelyn jälkeen alkoi kahvihammasta pakottamaan ja menin yhteen lempikahviloistani. Kuten kuvasta näkyy, kahvila on kivalla paikalla vanhan kirkon vieressä.

Ihailen aina kahvilan kattokruunuja, jotka eivät suinkaan ole kristallia vaan valmistettu kaikenlaisista keittiötavaroista. Siinä on lasipurkkia, raastimia, teesihtejä, lasilautasia ja vaikka mitä. Klikkaa kuva isommaksi.

Enkeleiden laulu

Tuohon eiliseen enkeliteemaan sopii hyvin tämä laulu. Minusta se on ihana yhdistelmä tähtitenoria ja folk/countrylaulajaa.

Enkeleitä, onko heitä?

No, löytyihän niitä meiltäkin muutama kappale ja hyvin ovatkin minua suojelleet elämäni aikana. Olen ne kaikki saanut lahjaksi.





Tämä pikkuenkeli on Itävallasta, n.s. Wiener Bronze, joita alettiin valmistaa Biedermeier-kaudella. Enkeli kirjoittaa rakkauskirjettä ja olen saanut sen vuosia sitten lahjana mieheltäni.


Tässä kuvassa on minun suurin enkelini, isänsä sylissä.