Vastakarvaan

kuva Wikipediasta

Pidän kovasti puolalaisen Stanislaw Jerzy Lec'in aforismeista.
Tässä muutama:
- Rivistä nollia saa helposti ketjun.
- Heikoin rengas on vahvin, siinä ketju murtuu.
- Vierasta kieltä osaamatta et opi ymmärtämään ulkomaalaisen vaikenemista.
- Yksinäisyys - mikä tungos!
- Ihminen on omituinen. Hän raataa kuin orja kivilouhoksessa ja silmäilee graniittilohkaretta patsaakseen.
- Kun hypähdät ilosta, varo ettei kukaan nykäise maata jalkojesi alta.
- En ole samaa mieltä matematiikan kanssa. Mielestäni nollien summa on vaarallinen luku.

Mustaan metsään

Huomenna starttaamme kolmeksi päiväksi tähän hotelliin Schwarzwaldiin.
kuva lainattu täältä

Matkasta päätettiin jo alkuvuodesta ja sen aihe oli alunperin iloinen asia eli ystäväni Ginan miehen syntymäpäivä, mutta nyt vähän epäilen ollaanko koko ajan iloisia. Gina sai neljännen kemoterapian jälkeen pahoja verenkiertohäiriöitä vasempaan käteen, sormet puutuivat ja sormenpäät alkoivat mustua. Hän joutui kahdeksi viikoksi sairaalaan suonikirurgian osastolle, jossa yrittivät saada verenkiertoa toimimaan ja totesivat, että tilanne johtuu väärin annetusta sytostaattihoidosta. Eli jotenkin on ne tiputukset pistetty väärin ja sen käden valtimo on mennyt tukkoon. Nyt annetaan verenohennuslääkettä ja toivotaan, että veri löytää itselleen uuden tien. Jossain vaiheessa oli jo puhetta sormien amputoimisesta, mutta nyt on onneksi enää yksi sormi musta ja toivotaan, että sinnekin veri vielä löytää tiensä. Eikös se yhdelle ihmiselle riittäisi, että hänellä on syöpä ja jossain on taas todettu uusi kysta ja vanha äiti makaa halvaantuneena ja on lopettanut syömisen?? Jo toinen tapaus tuttavapiirissämme, jossa lapset joutuvat tekemään päätöksen laitetaanko omainen letkuruokintaan vai annetaanko...... Tässä taas aika muistaa sellainen asia kuin hoitotahto.
Gina on aika väsynyt, mutta haluaa silti lähteä tuolle matkalle ja yritämme tehdä parhaamme ja lohduttaa, mutta vaikealta tuntuu löytää sopivia sanoja.

There is no medicine like hope, no incentive so great, and no tonics so powerful as expectation of something better tomorrow. -O. Swett Marden

Vaahteran lehdellä

 

Niin pieniksi kasvoimme
äskettäin
olit vaahteran lehdellä
vierelläin
niin väljästi mahduimme
sekunnin rakoon
kuin aika ois antaunut
onnemme jakoon
ei silmäni kanna
ilon laidasta laitaan
kuin pieniksi joskus
tulla taitaan!

- Hellaakoski

Viikonlopun satoa

Homo connectus on taas linjoilla täyteläisen viikonlopun jälkeen.
Perjantaina tuli ensin paketti Suomesta, joka sisälsi mm. kaljamaltaita saaristolaisleipää varten, Pätkis-pussi Clarissan pätkismuffinssireseptiin varten ja tietenkin salmiakkisuklaata.

Sen jälkeen soikin sitten jo ovikello ja hyvät ystävät Schwarzwaldin lähistöltä tulivat ja toivat hyvää rosé-kuohuviiniä ja nätin tarjottimen ja serviettejä.



Lauantaina oltiin kaupungilla ja ystäväni nautti suurkaupungin tarjonnasta ja shoppaili innokkaasti ja sunnuntaina olimme patikkaretkellä lähivuoristossa ihanissa maisemissa ja kauniilla ilmalla. Nyt vieraat lähtivät ja minä EN TEE YHTÄÄN MITÄÄN.

Rikkaana takaisin

mahtavista maisemista


hienoista puitteista

Kymmenen todella raskaan työpäivän jälkeen palasin eilen kotiin monen monta kokemusta rikkaampana.
Tuliaisina oli matkalaukussa
- tarjoilijan jalkaan erittäin mukavat Mephiston sandaalit

- skottilaisilta herttaisilta asiakkailta saatu laventelipussi
- italialaissyntyiseltä huonesiivoojatytöltä saatu 1,5 litran pullo hänen mummonsa valmistamaa oliiviöljyä
- 20 euroa juomarahaa kivalta itävaltalaiselta perheeltä
- torilta ostettu uusi kori koriaddiktille
- kamalasti kutisevia paukamia (en koskaan enää sano mitään pahaa suomalaisista hyttysistä)
- paljon kivoja muistoja (joista voisin kirjoittaa kirjan, en ole vain vielä löytänyt kustantajaa)

Nyt ruokaostoksille, sillä iltapäivällä tulee yövieraita, jotka jää maanantaihin saakka. Tosin tuntuu naurettavalta tehtävältä hoitaa neljän hengen sapuskat, kun on valmistanut 27 hengelle aamupalan.
Bon week-end!

Kymmenen päivää Provencessa

Jos haluatte tietää, millaista elämä Provencessa on, suosittelen lukemaan Peter Maylen mahdottoman hauskan kirjan Vuosi Provencessa. Kuvaukset siinä kirjassa eivät ole liioteltuja, melkein päinvastoin. Ihmiset on erikoisia, epäluotettavia ja kaikki on byrokraattista. Serkku halusi maksaa laskun Saksaan, mutta eihän sellainen asia helposti hoidu ja online banking taitaa olla täysin tuntematon asia. Hänen pitää mennä henkilökohtaisesti pankkiin viemään iso kaavake ja on mentävä oman pankin siihen haaraliikkeeseen, missä on tili ja ns. oman pankkivirkailijan luokse. Mikään muu haaraliike ei voi asiaa hoitaa. Hän meni joku aika sitten kymmentä vaille 12 _kysymään_ virkailijalta, minä päivänä ja mihin aikaan hän saisi tulla yhtä maksua hoitamaan. Pankkivirkailija meinasi pudota tuoliltaan, kun joku on niin röyhkeä ja tulee kymmentä vailla tuollaista kysymään, kun pankki menee kello 12 kiinni. Hotellin puutarhatalkkariapumies on vähän samaa kaliberia eikä häneen voi luottaa yhtään.
Tänään oli ensimmäistä kertaa tunne, että olen vähän kuin lomalla, kun kaikki vieraat lähtivät rannalle ja aamupäivän hommat hoidettuani sain pulahtaa uima-altaaseen ja istahtaa mulperipuun varjoon lukemaan kirjaani, johon en ole tähän mennessä ehtinyt edes koskemaan.
Välillä käyn tietenkin täyttämässä ja tyhjentämässä pesukonetta.
Tällä hetkellä hotellissa on oikein kivoja ja helppohoitoisia asiakkaita sen jälkeen kun pari ranskalaisperhettä lähti, mm. todella herttainen skottipari, jonka englantia en meinaa ymmärtää yhtään. Siihen verrattuna tämänpäiväinen kahvitunnin ranskankieliset keskustelut huonesiivoojatytön kanssa tuntui tosi helpolta, vaikka ranskan taitoni ovat alkeelliset. Yhtä nuorta dynaamista eurooppalaista konsulttikaveria me yritämme vähän kasvattaa, kun hän vaatii vähän liikaa. Serkku tarjoaa aamiaisella ihania itse tekemiään marmeladeja/hilloja ja yrittää tarjota joka päivä vähän eri laatuja. Kaveri piti niistä ja alkoi vähän niinkuin vaatimaan aina jotain tiettyä laatua, mutta otettiin häneltä tuuli purjeista ja sanottiin, että täällä vaihdetaan joka päivä lajit eikä kaikkia lajeja ole edes aina saatavilla, kun niitä tehdään pieniä määriä. Hän vaati muuten heti ensimmäisenä päivänä, että aamiaiseksi on sitten saatava _aina_ Nutellaa (sellaista suklaapähkinäsössöä, jota pikkulapset syö). Kyllä tässä aika usein ollaan ihmetelty, miten ihmiset vaatii saada täällä sitä, mitä syövät kotona. Skandinaaveista huomaa, että he eivät oikein osaa syödä kaikkia juustoja. Juusto on heille emmentaalipala, josta höylätään ohut siivu. Serkku ihmetteli, kun he pyytävät saada juustoa, mutta jättävät sitten lähes kaiken syömättä, vain juustoviipaleet menee, mutta ei camembert tai vuohenjuusto jne.
Pesukone odottaa. Au revoir!

Hotellissa tapahtuu

mm. tällaista:
- Kahvikone menee rikki, varaosa tulee (ehkä) neljän päivän kuluttua. Keitämme kahvia 20 hengelle mummon menetelmällä.
- Uudet asiakkaat tulevat kello kahdeksan aamulla, aikaan, jolloin on kamala aamiasstressi meneillään.
- Eräs perhe ostaa kaupasta pahanmakuista (suolaista) kivennäisvettä ja kun se ei heille maistu, he pyytävät saada vaihtaa sen hyvänmakuiseen hotellissa myytävään kivennäisveteen.
- Teini-ikäiset pennut käyvät salaa hotellin keittiön jääkaapilla, syövät makkarat ja jättävät pakkauksen jääkaappiin.
- Samat kaverit jättävät suklaajäätelöä valuvat jäätelöpakkauksen kannet hotellin respan sohvalle.
- Joku käy hotellin keittiössä varastamassa folion alta kakkupalan kakusta, joka on tarkoitettu iltapäiväkahvin kanssa tarjottavaksi.
- Saksalaisrouva marssii aamulla hotellin keittiöön ja ottaa toisten asiakkaiden leipäkorista kaikki voisarvet tupperastiaansa kotimatkaa varten.
- Ja nyt istun ja odotan, että itävaltalaisperhe tulisi pian syömästä, sillä heidän vauvalle pitää lämmittää maitopullo. Tämä on pieni hotelli eikä täällä ole 24h päivystystä, joten ihmettelen, että eivät ole ottaneet sähköistä pullonlämmittäjää mukaan. Saas nähdä, milloin pyytävät aamulla nousemaan seuraavaa annosta lämmittämään.
Serkku on aivan nääntynyt, kun on tehnyt pitkään kaikki työt itse ja on kiitollinen, että olen täällä. Olen itse nyt jo aivan naatti ja olen iloinen, kun pääsen tästä hullunmyllystä pois. Aamiaisen syön joskus yhden aikaan ja tänään söin yhdeksältä illalla lounasillallisen eli patongin, jossa juustoa päällä ja lasin valkoviiniä. Huoneeni yläpuolelle tänään tullut perhe on näköjään huonokuuloinen eli rauhallinen yö odotettavissa. Mutta sää on mahtava, varmaan lähes +40C ja joudun jatkuvasti vaihtamaan vaatteita.
Suutari pysyköön lestissään, minusta ei tule tarjoilijapyykkärireceptionistia, vaikka täällä on ollut aivan ihania(kin) asiakkaita ja on saanut änkyttää englantia ja ranskaa ja huomenna tulee jopa ruotsalaisperhe, mutta en taida kehdata sanoa, että olen lukenut kahdeksan vuotta ruåtsin kieltä, kun en osaa muuta kuin Rulla rulla lilla Ulla,lilla Ulla rullar.
Terveiset Cote d'Azurilta.

Hieroglyfejä & nimipäiviä

Clarissan blogissa oli kiva postaus käsialasta. Minun käsialani on vuosien mittaan muuttunut niin huonoon suuntaan, että on parasta kirjoittaa koneella. Jos kirjoitan käsin, niin sitten mieluiten täytekynällä, mutta tosiaan hyvin harvoin.


Saksassa viettävät ainoastaan katoliset nimipäivää ja esimerkiksi Marian nimipäiviä on monta vuodessa, riippuen siitä, kenen pyhimyksen mukaan lapsi on kastettu Mariaksi. Minun anoppini juhli nimipäiviään 26.7. eli Anna Marian päivänä, vaikka hän ei ollutkaan Anna vaan vain Maria. Katolisille nimipäivä on osittain jopa tärkeämpi kuin syntymäpäivä ja anoppini oli meille kamalan vihainen, kun unohdimme hänen nimipäivänsä appiukon kuoleman jälkeisenä päivänä, jolloin oli hautajaisjärjestelyjen takia pää täynnä muuta kuin nimipäiviä.
Allu ei ole katolinen eikä pyhimys eikä hänellä siksi ole nimipäivää Saksassa, mutta Suomen ystävät muistavat nimipäivänä ja tänäkin vuonna tuli Ritvalta onnittelut ja siinä mukana tämä tekeleeni:



Tämän muistovärssyn olen kirjoittanut Ritvan muistokirjaan ennen eka luokalle menoa. Mihinkähän giljotiiniin tuon naisparan pää on jäänyt vai olenko pitänyt sen itselläni??? Aika hienosti osasin kirjoittaa ja sittenhän tulikin koulussa se kriisi, kun piti siirtyä tikkukirjaimiin. Elämä kolhii.
P.S. tuo T:voo on aika fiksu lyhennys. No, ainakin tiesin näköjään, että on olemassa kaksoispiste.

Kiirettä pukkaa

Eilen illalla, kun olimme juuri saaneet syötyä insalata caprese jokiravunpyrstöjen kanssa,

soi puhelin. Provencen serkku soitti ja kertoi tilanteesta hotellissa, jossa hän on töissä. Itävaltalainen turismialaa opiskeleva tyttö oli tullut sopimuksen mukaan kesäkuun alussa kahdeksi kuukaudeksi apulaiseksi hotelliin. Oli oikein kaunis tyttö ja piti itsekin peilikuvastaan niin että aika meni lähinnä peiliin katsoessa. Kun serkku halusi näyttää, minne roskapussit joudutaan (autolla) viemään, tyttö jäi autoon istumaan ja katseli, miten serkku tyhjensi roskapusseja takarontista. Kolmen viikon kuluttua tuli viesti, että tytön isoäiti oli kuollut ja hänen piti lähteä kotiin Itävaltaan. Vaikka tyttö olikin vain vajaa kolme viikkoa, serkku oli kiltisti luvannut pyynnöstä antaa todistuksen neljästä viikosta, kun se on oli opiskelupaikkaa varten tärkeää. Eipäs se riittänyt tytölle, vaan hän alkoi vaatia palkkaakin neljältä viikolta. Kun hän lähti, hänen huoneessaan oli maljakossa edelleen ne kukat, jotka serkku oli ystävällisesti sinne laittanut tervetuliaisiksi. Ja mitäs sitä lakanoita ottamaan sängystä, kyllähän ne joku muukin voi ottaa. Tällaistakö on nykyajan nuoriso? Ehkä vielä ymmärtäisin, jos ei olisi alan ihminen, mutta tyttö on jo kaksi vuotta opiskellut hotellialaa. Nyt on sitten serkku tehnyt kaikki hommat itse ja alkaa olla loppuunpalanut ja säälistä lupasin lähteä apulaiseksi, niin että meikä nyt sitten lentää sunnuntaina kymmeneksi päiväksi Nizzaan ja menee hotelliapulaiseksi St. Raphaeliin. Tervetuloa, saatte hyvän palvelun, jos sanotte salasanan "blogistania".
Kamala kiire nyt sitten hoitaa asiat. Aamulla juoksin gynekologille viemään ruskeaa näytettä paksusuolen syöpätutkimusta varten (rutiinikontrolli) ja sieltä silmälääkärille pyytämään apua tulehtuneisiin punottaviin silmiin. Vihaan Saksan kahden luokan terveyssysteemiä, mutta otinpa taas kiitollisena vastaan sen yksityispotilaalle annettavan palvelun, että ilman aikavarausta pääsin muitten ohi. (Omatunto kyllä kolkuttaa.) Sitten etsimään ruoka-aineita huomenillan menyyseen, kun mies haluaa kokkailla vieraille uusia ruokia. Välillä aina mietin, mitä ihmeen vaatteita minä pidän siellä hotellissa ja ostin vähän päällepantavaa. Kahden aikaan olin ravannut kilometrikaupalla ympäri kaupunkia ja menin sattumalta optikkoliikkeen ohi, jossa olin viikko sitten korjauttamassa lasejani ja näin uudet rillit, joista jäin haaveilemaan. Palkinnoksi tästä rasittavasta päivästä päätin ostaa ne. Olen aina vähän liiankin spontaani tuollaisissa asioissa, mutta mitäs ihminen voi luonteelleen.
Säälin senkin jälkeen vielä kamalasti itseäni, kunnes muistin ajatella ystävääni Ginaa, jota kemoterapia rasittaa nyt aivan kamalasti ja ajattelin, että olenpa minä epäkiitollinen ihminen.

Minun sanani...

Minun sanani satoivat yllesi hyväilevinä.
Jo kauan olen rakastanut ruskeaa helmiäisruumistasi.
Olet minulle suorastaan kaikkeuden valtiatar.
Minä tuon sinulle vuorilta iloisia liljoja,
tummia pähkinöitä, koreittain metsän suudelmia.
Haluan tehdä kanssasi saman
minkä kevät ja kirsikkapuut tekevät keskenään.
- Neruda

Ahon laidalla

Olin eilen pyöräilemässä ja näin ihanan pensaan (mikähän se on nimeltään?), jossa oli punaisia marjoja, näin pelokkaan pupujussinkin ja näin ja haistelin kamomillaa.


Kun ajelin tämän pellon laitaa (tarkkasilmäinen näkee takana keskellä luostarikirkon tornin)


tuli mieleen tuli tämä laulu (kaikkea sitä ihmisen mieleen juolahtaakin!)


Minäkin nautin kesästä♥

Tauluteevee

Kun meillä kotona päätettiin ostaa uusi televisio, isä marssi kauppaan ja osti uuden eikä sitä sitten sen enempää mietitty ja tuumailtu. Mieheni perheessä oli toisin. Ensin se päätös, että ylipäänsä ostetaan uusi tv, kesti monen monta kuukautta. Kun se oli tehty, alettiin tutkia televisioiden testituloksia ja vertailla niitä. Ensin tehtiin diplomityö teemasta, sitten väitöskirja ja sitten _melkein_ päädyttiin johonkin laitteeseen, mutta ei sitä voinutkaan vielä ostaa, sillä puolen vuoden päästähän olisi Berliinissä Internationale Funkausstellung (messut), jossa esiteltiin uutuudet. Kun ne messut sitten tulivat ja menivät, tiedettiin, mitä uutuuksia on olemassa, mutta eihän niitä voinut vielä ostaa, sillä ensin piti odottaa, että laitteet pääsivät "lastensairauksista" ja siksi odotettiin taas puoli vuotta, mutta sittenhän olikin taas puolen vuoden päästä tulossa ne messut, jossa esiteltiin uudet..... jne.
Meidän vanha tv oli näin kaunis ja oikein Rubens-mallia oleva paksukainen, varmaan ainakin 40cm syvyydeltään. Se oli anopilta peritty ja eikä tosiaankaan kauneudella pilattu.



Ihme tapahtui, kun menin Allumiehen kanssa kodinkoneliikkeeseen ja näimme siellä uuden Samsung LED-telkan, joka on vain vajaa 4cm paksu, vie hyvin vähän sähköä ja kuvakin on loistava. Uskomatonta, mutta mieheltä meni vain yksi ilta netissä ja hän oli valmis ostamaan! Siinä se nyt sitten kököttää meidän uudella low boardilla niinkuin tuo hylly nykysaksaksi on ja ihmettelee, että tuleekohan kukaan sitä katsomaan.

Eino Leinon päivänä

Kun opin blogistanian avulla, että tänään on Eino Leinon päivä, niin en halua olla muita huonompi ja pistän tänne myös vähän Leinoa.
Voilà: Kyltyyri

Taulun tarina

Meillä on ollut vuosikausia keittiön seinällä etsaus, jonka on tehnyt Simon Dittrich ja joka esittää kokkipossua, joka odottaessaan sopan valmistumista heiluttelee iloisesti soppakauhaa . Ostin sen kauan sitten yhdestä taidegalleriasta yhdessä ystäväni M:n kanssa (jolta perin sen Janoschin taulun). Muistaakseni kuva oli tehty palkinnoksi johonkin kuuluisien kokkien kilpailuun ja minun kappaleeni on "vain" E.A. eli Epreuve d'artiste eli taiteilijan vedos.

Pari vuotta myöhemmin kävin samaisessa galleriassa ja näin siellä kirjan Simon Dittrichin tuotannosta ja päätin ostaa sen.

Kirja kädessäni kiertelin galleriaa ja yhtäkkiä galleristin kanssa rupatteleva mies kysyi, mikä kirja minulla oli kädessäsi. Näytin sitä hänelle ja hän pyysi saada katsoa sitä ja sitten avasi kirjan ja kysyi, saisiko kirjoittaa kirjaan jotain. Siinä vaiheessa alkoi sitten jo vähän hämärtää ja tajusin, että mies oli itse Dittrich.

Nyt minulla on sitten tämä minun nimelle signeerattu kirja,eikä pelkästään signeerattu, vaan hän piirsi siihen tuon linnunkin jne. Kiva ja arvokas muisto.

Don't mention the war

Muutama vuosi sitten ennen Queen Elizabethin vierailua Saksan silloinen ulkoministeri Fischer oli huolissaan brittien saksalaiskuvasta. Virallisella taholla suhteet olivat täysin kunnossa, mutta person-to-person-tasolla olisi parantamisen varaa. Fischerin mukaan brittiläisillä oli/on hyvin vanhentunut kuva saksalaisista ja hänen kaksikymppiset lapsensa näkivät brittimediassa sellaista kuvaa Saksasta, josta he eivät tunnistaneet juuri mitään. Nykyajan saksalaiset eivät tosiaankaan marssi nahkahousuissa "goose-step". Hyvä parodia teemasta on John Cleesen Fawlty Towers-sketsi "Don't mention the war".

Rajuilma meni ohi

Vieraat oli kutsuttu seitsemäksi ja siinä kokkaillessani keittiössä kuulin radiosta, että oli tulossa rajuilma. Päivällä oli jo mielettömän hiostavaa ja ukkonen jyrisi, mutta ei satanut. Radio ilmoitti, että Düsseldorfissa, joka on vain 40km Kölnistä, satoi jo kaatamalla ja jotkut moottoritien pätkät oli jouduttu sulkemaan tulvien takia.

Mutta Düsseldorf on Düsseldorf ja Köln on Köln, siinä on suuri ero, vähän niinkuin Suomi ja Ruotsi. Kaupungit kilpailevat jatkuvasti toistensa kanssa ja keksivät vitsejä toisistaan. Tällä kertaa Kölnin hittilistalla on tämä vitsi:
Düsseldorfilainen on menettänyt onnettomuudessa korvan ja joutuu sairaalaan.
Lääkärillä on kaksi uutista, yksi hyvä, yksi huono. Hyvä uutinen
on, että sairaalassa on juuri joku kuollut ja on mahdollista tehdän korvan
siirto, mutta huono uutinen on, että kuollut on kölniläinen.
Düsseldorfilainen päättää ottaa riskin ja hänelle tehdään korvan siirto.
Kun häntä ei pitkään aikaan tuoda takaisin huoneseen, huonekaveri kysyy
lääkäriltä, missä düsseldorfilainen oikein viipyy. Lääkäri toteaa, että tämä
kuoli valitettavasti. Huonekaveri ihmettelee, miten se on mahdollista johon
lääkäri: "Korva hylki muuta kroppaa".
Siis meillä oli sininen taivas ja istuimme yömyöhään ulkona terassilla kynttilöiden valossa ja vaikka itse sanonkin, niin ruoka oli hyvää!
Wise guys on kölniläinen a capella-bändi, sympaattisia nuoria miehiä, jotka olen tavannut yksien ystävien häissä ja toisen ystävän synttäreillä. Tässä heidän Düsseldorf-hittinsä:

Pöytävarauksia otetaan vastaan

Tervetuloa Allun terassille tänä iltana kello 19. Säätiedotuksen mukaan lämpö nousee yli +30°C, mutta meillä on sekä markiisi että auringonvarjo suojaamassa liialta auringolta.
Tarjolla on alkupalana kylmä jugurttikatkarapukeitto tällä reseptillä:

30g salottisipuleita
1 pihvitomaatti
1 rkl öljyä
ripaus sokeria
2,5dl kasvislientä
450g luonnonjugurttia
1,25 dl kermaa
mustapippuria myllystä
suolaa
nippu tilliä
250g katkarapuja
4 tl ranskankermaa

Silppua sipulit.
Leikkaa tomaatti isohkoiksi palasiksi.
Paista sipulit ja tomaattipalat öljyssä.
Lisää sokeri ja kasvisliemi. Keitä noin 10 min.
Siivilöi hienon siivilän läpi ja anna jäähtyä.

Sekoita joukkoon jugurtti ja kerma, mausta suolalla ja pippurilla.
Hienonna tilli ja lisää 2/3 siitä keittoon.
Jaa keitto neljälle lautaselle ja koristele katkaravuilla ja teelusikalla ranskankermaa ja lopulla tillillä.


Pääruokana on Allun legendaarista lampaanfilettä grillistä ja sen kanssa yrttiryyditettyä perunaa ja isoja valkoisia papuja tomaattikastikkeessa.

Jälkiruokana suklaasouffle vaniljajäätelön kanssa.



Allumiehen viinikellari tarjoaa loistavia ranskalaisia ja italialaisia viinejä.
Tervetuloa♥

Vuokralaiset lähti

Saksassa nimitetään nuoria, jotka eivät tahdo muuttaa kotoa pois, nimellä Nesthocker eli pesässä kökkijäksi. Monet asuvat vielä kolmikymppisenä äidin hoiveissa. EU:n tilastojen mukaan vuonna 2005 Euroopassa 66% tytöistä ja 78% pojista ikäluokassa 18-24v asui vielä kotona.
Minä olin vuokrannut talitinteille pöntön ja oli sovittu, että lapset lähtevät kesäkuun loppuun mennessä ja mökki vapautuu, mutta näkyy olevan sama trendi linnuillakin eli vasta tänään päättivät muuttaa pois. Nyt ne söpöläiset harjoittelevat lentämistä ja lentelevät tuossa oksalta oksalle.


Eilen näkyi muitakin lintuja. Punarinta, joka rakensi pesänsä talomme seinän villiviiniin, tuli puolen metrin päähän katselemaan, kun leikkelin riippakoivun oksia roskikseen ja kaksi kertaa käväisi närhikin, istahti kerran tinttien pöntön päälle ja toisella kertaa puun oksalle.

kuva täältä

Kesäkaikuja Härmästä

Sain tämän laulun suomalaiselta ystävältä juhannustervehdyksessä ja näin kauan meni aikaa ennenkuin osasin muuttaa sen videoksi, että sain sen tänne blogiin. Mutta sainpas kuin sainkin suomalaisella sisulla onnistumaan ja jopa pienet tuhatkaunokit kuvaan mukaan. Maailma on tainnut menettää minussa IT-neron.
Laulun esittää härmäläinen kansanmusiikkiyhtye Pömpeli ja se on mielestäni niin söötti, etten malta olla antamatta pientä kukkaa teille eteenpäin, niitä kun on tuossa meidän nurmikolla, tuhansittain kuten nimi sanoo.

Cogito, ergo sum

sanoi Descartes ja se lause opittiin sekä latinan että filosofian tunnilla, mutta en ole sitä vieläkään oikein ymmärtänyt. Descartes on sanonut muutakin ja oikein osuvasti ja vielä sellaista, mitä minäkin ymmärrän:
Parhaiten jaettuna maailmassa on terve järki, sillä jokainen luulee saaneensa siitä niin riittävän osan, etteivät tavallisesti nekään henkilöt, joita kaikissa muissa seikoissa on vaikea tyydyttää, halua, että heillä olisi sitä enemmän kuin heillä on.